KirkkoSisko

Hei ap.

Kerrot kadottaneesi yhteyden tunteisiisi.

Otat esille masennuksen, mutta koet, ettet ole masentunut. Masennus voi kuitenkin oireilla monin eri tavoin, muun muassa juuri tunnevaimeutena. Kun ajattelet elämäntilannettasi, mikä on muuttunut elämässäsi niistä ajoista, jolloin tunsit voimakkaammin? Mitä tunteita erityisesti silloin tunsit selvemmin, olivatko ne enemmänkin surua, pelkoa, inhoa tms vai enemmänkin kiintymyksen, ilon, rakkauden tunteita? Mitä tunnetta tahtoisit tuntea nyt vahvemmin? Jos se liittyy rakkauteen, kyse voi olla luonnollisesta parisuhteen elinkaaresta. Rakastumisen muuttuessa arkiseksi elämäksi ihminen saattaa kokea, että jotain elämästä puuttuu, vaikka niin ei olekaan. Tunteet ovat vain muuttuneet. Silti parisuhteeseenkin on mahdollista saada kipunaa ja tunteita, emotionaalista läheisyyttä.

Jos taas kyse on muunlaisista tunteista, joita kaipaisit, voit miettiä, mistä niitä metsästäsi. Onko sinulla riittävästi aikaa myös 'tyhjyydelle'? Luovuus ja itsensätoteuttaminen vaatii tilaa ympärilleen? Mitä sellaista voisit kokeilla, joka on jäänyt unholaan? Olipa se sitten vaikka juoksulenkki tai kirjan lukeminen, kysy itseltäsi, ei muilta.  Into ei välttämättä synny heti, tai tekemisen ilo, vaan pieninä askelina, toisto palkitsee, sitä rupeaa jo odottamaan seuraavaa kertaa jne. Voit myös tarvittaessa miettiä, olisiko sinulla luottoihmisiä, joiden kanssa luodata elämääsi vähän pintaa syvemmältä keskustellen?

Hei.

Päätös on tietenkin sinun itsesi tehtävä.

Itse ajattelen, että parisuhteessakin (myös näinkin orastavassa alussa) on tärkeää, että saa olla sellainen mikä oikeasti on. Mitä siitä seuraisi, jos ikään kuin antaisit tuon väärinoletuksen olla voimassa? Joutuisitko kenties esittämään nuorempaa tai vahtimaan, ettei totuus tule ilmi? Mitä tämä seikka aiheuttaisi suhteellenne ja itsetunnollesi? Itse uskon, että salaisuudet eivät ole omiaan kiinteyttämään minkäänlaista ihmissuhdetta, vaan päinvastoin vieroittavat ihmisiä toisistaan. Mutta mitä sinä itse ajattelet ja miten ajattelit toimia?

Ap:lle

Kerrot menettäneesi itsellesi tärkeitä ihmisiä. Tällä on varmasti vaikutusta siihen, millaiseksi koet elämäsi kokonaisuudessaan. Ihminen on kokonaisvaltainen ja sisäistä tyytyväisyyttä ei voi ainakaan suoraan mitata ulkoisilla mittareilla.

Ajattelen, että yksi elämän tarkoitus on kasvaa oman elämänsä subjektiksi. Vauva on objekti, hän on täysin riippuvainen muista ja vanhempien huolenpidosta. Aikuisenakin ihmiselle on toki tärkeää, millaista tukea yms saa muilta, mutta itsenäinen elämä tarkoittaa sitä, että jotenkin elää 'omiin nimiinsä', tekee itse valintansa hakeutumatta muiden selän taakse, vastaa virheistään ja kokee onnistumisen iloakin vastaavasti itse. Ajattelen, että tätä subjektiutta täytyy opetella ja etsiäkin usein. Voit lisätä sitä, että että koet eläväsi omaa elämääsi, tutustumalla itseesi, antamalla itseilmaisulle vallan ja ennen kaikkea hyväksymällä itsesi ja elämäntarinasi sellaisena kuin se on. Tunnet omat tunteesi, et pyri esim. 'esittämään reipasta' jos oikeasti tahtoisit vaikkapa surra menettämiäsi ihmisiä. Joskus keskusteluavun piiriin hakeutuminen vahvistaa omaa itseyttä ja voimistaa sitä kokemusta, että elän omaa elämääni.

Tosiaan, se kuuluu yleensä terapiaan jossain vaiheessa. Kyse on transferenssista. Ole iloinen, että sinusta löytyy kyky ihastua. Se kertoo omista voimavaroistasi, tunneskaalastasi ja unelmistasi. Sen sijaan se ei kerro psykiatrista itsestään ihmisenä, vaan siitä, millä tavallla ja miten avoimena sinä asetut terapiasuhteeseen.  

Hei Surumielinen

Joku jo vastasikin, ettei töissä olon kuulu ahdistaa kaiken aikaa ja että CV merkintä tuskin lienee minkä tahansa hinnan arvoinen.

Mietin myös, miten tilannetta töissä voisi helpottaa ilman irtisanoutumista.

Lain mukaan esimiehen tehtävä on huolehtia, että työntekijä pystyy suoritumaan tehtävistään. Onko mahdollista, että saisit enemmän tukea esimieheltäsi esim. tehtävänkuvauksen uudelleenorganisoinnin tai jonkin muun elementin suhteen? Työterveys voi myös olla tukenasi kolmikantakeskusteluissa.

Töissä varmaan jokaisella on ajoittain uuvuttavia vaiheita, mutta jos vain mietit, miten selviät seuraavat 9kk eteenpäin, mielestäni se kuulostaa siltä, että jotain on muututtava. Minkä seikan on muututtava? Mitä muutosta itse toivot /näet mahdollisena?