KirkkoSisko

Olen itsekin miettinyt smalltalkia. Uskon, että osa smalltalkista kuuluu sosiaaliseen kanssakäymiseen, ns 'sukimiseen' eli puheella halutaan vain pitää myönteistä kontaktia yllä, ilman varsinaista sisällöllistä dialogia. Mielestäni se on ok ja kuuluu ihmisluontoon lajina.

Mutta samalla se on väsyttävää, jos itse kaipais todellista vuorovaikutsta, missä sanojen sisällöllä on merkitys. Mielestäni keskustelu voi olla 'big talkia' vaikka sitten puhuttaisiinkin 'pinnallisuuksista' kuten vaikka sisustamisesta, jos se kuitenkin on vuorovaikutteista ja sisältää omien ajatusten, tunteiden yms ilmaisua ja toisen kuulemista. Smalltalkissa puhutaan enmmänkin itsen, oman sisäisen maailman ulkopuolisista asioista kuten julkkiksista, säästä jne.

Kannustan sinua siirtymään smalltalkista syvemmälle itse, odottamatta toisen avausta. Jos toinen sanoo että kylläpä telkkariohjelmassa xxx oli hyvän näköinen mies, voi kysyä että mitä sinun omalle miessuhteellesi kuuluu. Tämä oli ehkä kankea esimerkki, mutta ajattelen, että melkein mistä tahansa puheenaiheesta voidaan siirtyä henkilökohtaisemmalle, antoisammalle tasolle olemalla erityisesti kiinnostunut ainakin ensin toisen kuulumisista ja sitten kertomalla omistaankin.

Ajatuksia tästä?

Hei.

Teillä on uuvuttava unisirkus meneillään. Suosittelen pikaisesti ottamaan yhteyttä esim. koulun terveydenhoitajaan tai muuhun lasten toiminnanohjauksen ammattilaiseen (perheneuvola tms) jossa voitte miettiä uudenlaisia keinoja nukkumisen suhteen. Asioihin kannattaa puuttua aina mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ennen kuin pulmat kroonistuvat ja mutkistuvat. Jo nyt tilanne on se, että kaikki kärsivät. Uskon, että win-win-vaihtoehto voidaan löytää, kun asioihin haetaan apua. Rohkaisen teitä siihen. Ihan lapsen itsensäkin parhaaksi, mutta myös teidän kaikkien jaksamisen takia

Hei ap.

Lapset kehittyvät kovin eri tahtiin ja tavaroista huolehtiminen on yksi asia, jossa ikä useimmiten auttaa. 8-vuotias on vielä lapsi, elää lapsen maailmassa eikä osaa ennakoida riittävästi asioiden syy-seurausketjuja, kuten esim. minne laittaa tavarat 'hetkeksi' odottamaan ja sitten unohtaakin ottaa ne sieltä. Reppua kaivettaessa sieltä kumotaan tavaroita pois eikä sitten muistetakaan laittaa niitä järjestelmällisesti takaisin vaan osa jää lojumaan. Tämä on aivan luonnollista, jos ajattelee tilanteita lapsesta käsin eikä aikuisesta käsin. Lapselle sillä hetkellä tärkentä on se kiva kynä sieltä repusta eikä hanskat, joita tarvitaan kotimatkalla tunnin päästä ole millään lailla mielessä olevaa agendaa.

Pikku hiljaa lapsi oppii hahmottamaan ja ennakoimaan, että jotta minulla ei tunnin päästä ole sormet jäässä, minun on NYT tarkistettava missä hanskat ovat.

Rankaisemalla tai pettymällä lapseen et opeta näitä ennakoimistaitoja. Sen sijaan kannattaa opettaa apuvälineitä. Yksi vaihtoehto on laittaa kännykkä muistuttamaan pirauttamalla joistain asioista. Toinen on ppettaa vaikka lapselle jokin hauska kouluunlähtöloru, jota hän voi rallatella aamuisin  ja tsekkaa tavarat: 

Avaimet ja lapaset, kaikki koulukirjaset, vielä känny taskuun ja sitten lähtölaskuun....

Lappu oveen muistuttamaan jne. Tekniikoita muistin harjoittamiseen voi keksiä vaikka miten paljon. Tärkeää on, että lapsi kokee, että hän VOI hallita tavaroitaan ja saa kannustusta siitä, EI niin, että lapsi pannaan liian tärkeiden asioiden haltijaksi (kuten koru) joka vain lisää kokemusta, että tavaroiden hallinta on saavuttamatonta ja liian vaikeaa

Tsemppiä ja uusien taitojen opettelua teille koko perheelle käytännön toiminnanohjaukseen.

Hei ap.

Kirjoittamisesi perustella kuulostaa siltä, että nyt kuormitus on ylittänyt voimavarasi. Ei työnkään takia ihmisen pidä venyä täysin jaksamattomaan tilaan, vaikka jokaisessa työssä onkin ajoittain rankkoja aikoja, kohtuutta ei silti pidä ylittää. Ylimääräinen raha tienaamisesta maksaa sinulle nyt liian kovan hinnan. Kannustan sinua hakeutumaan sairauslomalle. Usein vielä väsyneenä ja stressaantuneena tekee virheitä ja ajautuu helpommin tapaturmiin. Omasi ja lastesi jaksamisen takia on nyt vihellettävä peli poikki ja haettava toipumisaikaa.

Hei "Toivoton"

Parisuhteessa, kuten muussakin elämässä, toimivimmat asiat syntyvät jos sekä järjen että tunteen annetaan vaikuttaa. Pelkkä järki tekisi päätöksistä ehkä kylmiä ja epäinhimillisiä, pelkän tunteen vallassa taas vastoin järjen ääntä asiat usein haihtuvat tuuleen tai ainakin muodostuvat hahmottomiksi.

Miksi te kaksi seurustelette? Onko rakastumisen tunne vahvana? Perustuuko suhteenne siis tunteisiin?

Järkeä jos kuuntelemme, kuulen sitä, että parisuhteen sitoutuminen ei ole käynnissä. Ainakin minun korviini side kuulostaa heiveröiseltä ja sattumanvaraiselta.

Jos oikeasti sitoutuu seurustelemaan ja parisuhteeseen, tarkoittaa se sitä, että raivaa esteet sen tieltä pois. Oletteko raivanneet? Oletteko antaneet parisuhteelle sen vaatimaa tilaa ja aikaa?

Mitä tahdot elämältäsi? 

Jatka kyselemistä. Vastaukset tulevat aikanaan, jos olet avoin ja annat niiden tulla, näin uskon.