KirkkoSisko

Hei ap. 

Surullista, että puhut itsestäsi niin tuomitsevaan ja julmaan sävyyn. Kerrot käyväsi terapiassa, mutta se ei auta. Terapiassa ei kuitenkaan välttämättä olo suoraan ja automaattisesti parane fiilistasolla, vaan tunteet, joita siellä kohdataan, ovat usein raskaita ja vaikeita. Mutta juuri siinä, että niistä vaikeistakin tunteista puhutaan, se paraneminen nousee.  Ahdistus yms kuuluvat terapiaprosessiin, koska liikutaan herkässä maastossa. Terapeutti sinänsä ei paranna sinua 'ulkoapäin', vaan oman itsesi elinvoima sinua auttaa. Se sama elinvoima nytkin tuon kirjoituksesi takana on; se joka toivoo, että asiat olisivat toisin. Tämä toivo on muutoksen alku.

Voitkin pohtia, mitä on muutoksen tiellä, esteenä? Ja miten niitä esteitä itsensä rakastamisen ja hyväksymisen tiellä voi raivata pois? Mitä tarvitsisit, jotta voisit kirjoittaa itsestäsi kauniimmin? Halutessasi voit kokeilla: kirjoita itsestäsi niin kuin toivoisit kokevasi itsesi. Voit tarkastella, mitä mielessäsi liikkuu silloin, mitä tunteita herää. Ja niitä voit taas käsitellä terapiassa. 

Voimia polulleesi itsesi hyväksymistä kohden. Muista sanojen 'siitä huolimatta'  voima. Siitä huolimatta, mitä menneisyys on ollut, voi tulevaisuus olla jotain muuta. Muutos odottaa sinua, kun olet valmis sitä kohden kääntymään.

Hei. 

Jos oletetaan, että olet vakituisessa työssä ja joudut olemaan halailevan työkaverisi kanssa jatkuvasti tekemisissä, en voi muuta kuin kehottaa sinua ottamaan asia puheeksi vaikka miten pelottaisi.

Asia herättää sinussa voimakkaita tunteita ja vaikuttanee työilmapiiriin. 

Jotain tämän tapaista, suuhusi sopivaa?:

"Hei. Olet tosi ystävällinen ja välitön ihminen. Huomaan, että halaat mielelläsi. Mutta tiedätkö, minä toivoisin että jatkossa tervehditään vain moikkaamalla. Mulle halaaminen ei ole luontevaa. Sopiiko?"

Mitä ajattelet tästä?

Hei ap.

Minusta kysymyksesi oli hieno ja sisälsi toivon. Elät nyt tietynlaista 'murrosikää' kun ruuhkavuodet ovat ohi. Lapsenhoito ei enää määrittele elämää, vaan on tilaa jollekin muulle.

Miten voisit etsiä ja löytää itseilmaisun tapoja? Ehdotan: kokeilemalla. 

Nyt sinulla on aikaa kokeilla ihan mitä tahansa. Jos kokeilun jälkeen ei tunnu omalta, voit rauhassa lopettaa ja vaihtaa lajia.  Pääasia ettet määrittele itseäsi etukäteen vaikkapa mitätöimällä että 'en osaa piirtää'. Vaan menet kokeilemaan esimerkiksi maisemamaalausta jollekin päivän kestävälle kesäkurssille, tämä vain esimerkkinä.

Meissä jokaisessa on valmiuksia vaikka mihin. Sinustakin voi löytyä kätkettynä metsässäsamoilija, rannoillavaeltaja, kiipeilijä, sunnuntaiuimari, tanssija, laulaja, mitä tahansa. Nyt on aika tutustua itseensä ja antaa palaa.

Itseilmaisun ja luovuuden ohella toinen, mistä moni löytää elämäänsä mielekkyyttä on antaminen. Vapaahtoistyötä voi tehdä todella monen eri toimijan piirissä, kertaluontoisesti tai jatkuvasti. Voi keräillä roskia kaduilta tai olla kesäjuhlilla kahvinkaatajana, voi etsiä kadonneita tai olla järjestämässä kierrätystoria. Vapaaehtoistyön sivutuotteena moni saa elinikäisiä ystäviä itselleen.

 

Hei ap, kurja, että ennen läheiseksi kokemasi ystävät ovat nyt etääntyneet. Ystävyys tuppaa olemaan kausiluontoista ja jostain syystä monilla välit erkanevat ilman mitään varsinaista välirikkoakaan.

Minulle tuli mieleen, että millä kaikilla tavoilla voisit edistää omaa elämääsi niin, ettet vain 'kuluta aikaa' vaan kokisit sen vielä mielekkäämpänä? Oletko tutustunut kaupungissasi oleviin vapaaehtoistyön mahdollisuuksiin? Esim. kesäisin monin paikoin järjesettävillä festareilla on usein vapaaehtoisia vaikkapa lipunmyynnissä ja muissa pikku askareissa. Sitä kautta moni on myös löytänyt uusia ystäviä ja ihmissuhteita, kun vapaaehtoistyö yhdistää. Erilaisia vapaaehtoistyön muotoja tarjoaa paikallisella tasolla kaupunki, yhdistykset, järjestöt, seurakunnat, ja valtakunnalliset sekä kansainväliset toimijat (kuten esim SPR)

Hei, olet kohdannut odottamattoman kriisin, joka on keikauttanut luottamuksesi murskaksi. Kirjoitat olevasi nyt poissa kotoa. Onko sinun mahdollista hakeutua jonkun luotettavan ystävän pariin, jolle voisit avautua ja kertoa kaikesta? Jos sinulla ei ole sellaista lähisuhdetta, voit myös hakeutua esim. terveyskeskukseen, monilla paikoilla on erilaisia kriisivastaanottoja.  Myös seurakunnasta voi hakea keskusteluapua esim. diakoniatyöntekijältä tai perheasiain neuvottelukeskuksesta. Älä jää yksin vaan hae tukea jaksamiseesi.