KirkkoSisko

Hei ap.

Kirjoituksestasi sain sellaisen käsityksen, että välttelet puhumista, ettei mahdollinen ero puhumisen myötä tulisi esiin. On ymmärrettävää ja inhimillistä vältellä vaikean asian puheeksi ottoa.  Ihmissuhteessa vaan mikään muu toimintamalli ei ole mahdollinen eikä paranna suhdettanne. Niitä näitä telkkariohjelmasta puhuminen ei vie ongelmianne pois eikä lähennä teitä toisiinne, ennen kuin isot asiat on selvitetty. Puhumatta jättäminen vie ilman muuta suhdetta huonompaan tilaan.

Miten sitten ottaa asia puheeksi? Yleinen sääntö on perusteltu: Puhu vain ja ainoastaan omista tunteistasi ja itsestäsi, minäviestitse. Älä tulkitse tai syytä toista tai puhu hänestä. Puhu omista tunteistasi ja sitten kuuntele toista kun hän puhuu itsestään. Jos kesksutelu menee hyvin, voitte siirtyä miettimään, millaisia muutoksia haluatte toteuttaa elämässänne, jotta parisuhde jatkossa voisi paremmin. Tähän keskusteluun voi ja kannattaakin pyytää apua parisuhdeammattilaisilta, jos keskinäinen puhe ja KUUNTELU ei onnistu vaan menee joko riidaksi tai toisen puolesta 'tietämiseksi'. Esim. seurakuntien perheasiain neuvottelukeskukset löydät oman seurakuntasi nettisivuilta tai googlettamalla.

Hei.

Mietin, mitä oikeastaan kysyt tai tahdot kuulla? 

Oletko ollut yhteydessä lääkäriin masennuksesi taholta ja millaista tukea/keskusteluapua sinulle mahdollisesti on suositeltu? Vakava masennus on ehdottomasti otettava tosissaan ja haettava apua. Eri paikkakunnilla toimii erilaista hoitoa mielen kuntouttamiseen. Moni kokee hyvin merkityksellisenä vertaistuen. Jos et vielä ole vertaistuen piirissä, vinkkini voisi olla, että soita depressiohoitajalle (tai vastaavalle) terveyskeskuksessa ja kysy, millaista tukea voit saada masennuksesta tioipumiseen.

Ihan tässä ja nyt:

Mikä itseilmaisun muoto sinua olisi lähinnä? Piirtäminen tai kirjoittaminen? Itseilmaisun keinoin voit esim. kirjoittaa tuntemuksiasi, niiden ulos tuominen saattaa tuntua helpottavalta ja luoda jonkin  verran etäisyyttä. Ihan pienetkin lapset piirtävät luonnostaan itselleen pelottavia yms. asioita. Se on luontainen tapa, että prosessoi elämäänsä jonkin luovan ilmaisun kautta.

Hei ap.

Parisuhteessa on kysymys sekä läheisyydestä että erillisyydestä. Vaikka on tärkeä kyetä olemaan oma erillinen yksilönsä, on myös tärkeää, että on jotain yhteistä. Jollain lailla pitää olla yhteiset arvot, toiveet, odotukset, tarpeet, jotta läheisyyttä voi syntyä. Muutenhan ketkä tahansa kaksi voitaisiin vain niputtaa parisuhteeksi.  Olet kyselemässä suhteen perustavia kysymyksiä: onko teillä kahdella riittävästi yhteisiä tavoitteita, jotta te voitte sitoutua 'meiksi'. Onko tarpeeksi sitä, mikä sitoo teidät toisiinne?

Voit miettiä tulevaisuutta jonkinlaisena kuvaparina. Mitä näet kuvassa, joka on otettu sinusta viiden vuoden päästä jos jatkat hänen kanssaan, tai mitä, jos et jatka.

Millä tavoin voitte yhdessä käydä nyt läpi sitä, sitoudutteko toisiinne ja onko teillä yhteisiä päämääriä? Sitoutuminen on tahdon ja valinnan asia, ei vain ihastumisen tunne . Ihminen voi parhaiten, kun tunne ja järki ovat tasapainossa.

Mitä tästä ajattelet, mitä kirjoitin? Auttoiko se sinua yhtään eteenpäin?

Hei ap.

Kirjoitat aloituksessasi siitä, että lapsen olemus herättää sinussa aggressiivisia tunteita ja sitä, ettet jaksa ja siedä tilanteita.

Toivon ja kannustan sinua ottamaan oma jaksamisesi puheeksi esim. neuvolassa. Siellä voit myös käydä läpi hankalien tilanteiden 'anatomiaa' ja opetella toimimaan toisella tavalla niissä. Hyvin usein hankalien tilanteiden pulma on, että niissä jäädään kerrasta toiseen toistamaan samaa toimintatapaa, vaikka jo tiedetään, ettei se auta. Pitää oppia muuttamaan reagointia, kehittämään uusia, luovia ratkaisutapoja. Väsyneenä ja raivoissaan ollen sellaiseen luovuuteen ihminen ei pysty. Rohkaisen siis hakemaan tukea sekä omaan jaksamiseen, että kasvatustilanteiden muuttamiseen.

Olipa kiva keskustelunavaus, jo se teki hyvää mieltä.

Itse olen hyvillä mielin aamuisesta koulutuksellisesta kohtaamisesta viisaan ja lämpimän, ammattinsa osaavan  ihmisen kanssa.