KirkkoSisko

Onpa tosi kurja tilanne.

Tämä liittyy siihen teemaan, että mihin voi kukakin vaikuttaa ja mihin ei. Et voi vaikuttaa mummon käyttäytymiseen, (vaikka olet yrittänyt keskustella yms), mutta voit vaikuttaa siihen, miten suhtaudut noihin lupauksiin. Jos peruminen on toistuvaa ja kyse ei ole täysin ennakoimattomasta sairaudesta tms, on varmaan hyväksyttävä tosiasiat; Mummon aikatauluihin ei ole luottamista. 

Minäkin kannustan siihen, että pidät rajasi ja puolustat lasten oikeutta siihen, etteivät pety kerta toistensa jälkeen. Voitte sopia, että etukäteisajanvarauksia ei enää tehdä lainkaan, ettei petytä. Tapaamiset sovitaan jatkossa vasta paikan päällä esim. pari tuntia ennen tapaamista. Joidenkin ihmisten ajankäyttökäsitys eroaa ratkaisevasti toisista, siinä missä toisille sopimukset ovat lähes pyhiä, toiselle ne ovat jotenkin 'alustavia' ja mieltä voi muuttaa.   

Toivottavasti lasten ja mummon tapaamiset voivat jatkua mukavina ja rikastuttavina, vaikka ja koska näistä etukäteissopimuksista luovutaan.

Hei ap. Kun sinulla alunperin aloitettiin lääkitys, sinulla on ilmeisesti todettu masennusta. Saitko silloin mitään muuta hoitoa tilaasi? Keskusteluapua tai vertaisryhmiä tms? Jos, rohkaisen sinua uudestaan ottamaan hoitoon yhteyttä näiden onnettomaksi itsesi kokemusten johdosta. Masennuksen hoito on usein turhauttavaakin, kun hyvien vaiheiden jälkeen voi tulla takapakkia tai elämä yllättää monin tavoin.  Masentuneena ei kuitenkaan kannata tehdä päätöksiä elämänsä suhteen tunteiden vallassa (kuten tuo ei-onnellisuus). Parisuhdeasiat kulkevat myös osittain omaa reittiään, koska parisuhteeseen vaikuttaa sinun olojesi lisäksi myös kumppanisi kokemukset ja ajatukset. Jos omat keskusteluyritykset eivät luo keskustelyhteyttä, voi olla viisasta ja tervettä kumpaakin kohtaan hakeutua ammattimaisen parisuhdenterapian pariin. Jatkuupa suhde tai ei, asiat tulevat kuitenkin kohdatuiksi ja käsitellyiksi. Mitä tästä ajattelet?

Hei, minäkin liityn kannustmaan ja rohkaisemaan sinua menemään esim. seurakunnan perhekahviloihin. Joissain paikoissa on erillisiä eka vauva-ryhmiäkin. Oman alueesi tarjonnan saat selville ihan Helsingin seurakuntien nettisivuilta, ja myös toisen alueen ryhmiin voi osallistua.

Seurakuntien lisäksi monet muutkin toimijat järjestävät tapaamispaikkoja. Olettaisin, että neuvolassa on paljon esitteitä ja tiedotteita. Neuvola itsekin saattaa järjestää ekavauvatoimintaa?

Kaikkien ei todellakaan tarvitse olla ekstroverttejä. Voit mennä ryhmään juuri sellaisena kuin olet ja ottaa kontaktia/puhua sen verran kuin itse haluat. Ryhmät ja kerhot voivat olla mahdollisuus löytää loppuelämän ystäviä niin sinulle kuin lapsellesikin.

Hei, lääkärisi arvioi kanssasi työkykysi ja hoitotahosi varmasti keskustelevat kanssasi jatkosta ja voinnistasi. Jos kuntoutustuki lopetetaan siksi, ettei kuntoutus ole tuottanut työkyvyn palaamista, silloin varmaan ohjeistetaan anomaan täysiaikaista eläkettä. Vaikuttaa, että olet huolissasi tulevaisuudestasi, mikä on ymmärrettävää, mutta tässä vaiheessa vedät luultavasti liian aikaisia johtopäätöksiä ja tulkintoja tulevaisuudesta. Luota enemmän hoitavan tahon kykyyn arvioida työkykyäsi ja seuraamuksia. 

Hei ap. 

Otsikkoosi laitoit varsin laajan ja abstraktinkin kysymyksen.  Tekstissä mainitsit, että perheessänne on nyt harmeja remonttiasioissa.  

Kommentoin jotain tuohon itse otsikkokysymykseen, koska en osaa perhetilanteeseenne suoraan mitään sanoa. Toivon, että siitä on jotain apua silti.

Mielestäni epäonnea tai vastamäkiä ei kuulu 'manipuloida' voitoksi. Vaan oman käsitykseni mukaan ne, jotka selviytyvät onnettomuuksista, eivät kiellä tapahtuneita tosiasioita, vaan hyväksyvät sen. Jos otetaan nyt ihan arkinen esimerkki niin jos vaikka leivottava kakku palaa pinnalta, niin ei 'teeskennellä' että ihan hyväähän se on tai kuuluukin olla tumma, vaan hyväksytään tosiasia että nyt tämä kakku meni mönkään. Sama pätee isompiin asioihinkin: avioero, irtisanoutuminen töistä, ihmissuhdeongelmat jne. Ensin siis nähdään, että nyt tuli pulma eikä kielletä sitä. MUTTA: se ratkaiseva ero on siinä, miten ongelmaan ja tapahtuneeseen suhtaudutaan tämän jälkeen. Ihminen, jolla on hyvät selviytymistaidot, ryhtyy miettimään, miten tilanteen saa korjattua, näkee eri vaihtoehtoja, pyrkii toimimaan asian eteen. Saako kakun pelastettua kuorimalla palanut kerros pois / parisuhteen ongelmat, mitä voimme tehdä selättääksemme ne / mistä voisin etsiä nyt uutta työtä jne. Tämä ei ole helppoa, ei selviytyjillekään, mutta he kuitenkin pystyvät näkemään vaihtoehtoja, toivoa ja ratkaisuja tai sovelluksia. Näiden näkemiseen voi itseään harjoittaa. Tärkeä taito on oppia antamaan itselleen anteeksi, hyväksyä että itse ja muut tekee virheitä, epäonnistumiset kuuluvat elämään yms armollista, lempeää asennetta. Ja sen lisäksi oppia haarukoimaan, mitä kaikkea minä voinkaan kokeilla parantaakseni tilannetta.

Saitko tästä mitään itsellesi sopivaa?