KirkkoSisko

Hei ap.

Otan osaa, olet joutunut yllättäen puun takaa tulleeseen kriisiin.

Kriisi horjuttaa mennyttä ja nykyisyyttä, mutta tulevasta se ei kuitenkaan kerro.

Mahdollisuudet on kaikkiin vaihtoehtoihin: Voi olla että päädytte eroon, voi olla, että saatte rikki menneen suhteen korjaantumaan.

Kannustan sinua ottamaan yhteyttä kriisin käsittelyyn. On eri vaihtoehtoja missä voitte käsitellä ja keskustella parisuhteestanne. Kirkon perheasiain neuvottelukeskus auttaa, mutta joskus voi olla jonoja (joskus aika voi järjestyä nopeastikin). Myös esim terveyskeskuksen psykiatriselle sairaanhoitajalle tai vaikkapa työterveyspsykologille voi ottaa yhteyttä tilanteen kartoittaamiseen.

Puhu lähimmille ystävillesi ja hyväksy se, että nyt on suhteessanne suuri kriisi. Kriisin mahdollisuudet selviävät eteenpäin mentäessä.  Voimia

Hei ap. 

Olet saanut jo monta vastausta, joita kaikkia en perusteellisesti lukenut.

Mutta minäkin kannustan sinua aivan välittömästi hakemaan apua. Perheasiain neuvottelukeskukseen voi olla pitkät jonot, mutta ihan vaikkapa terveyskeskuksen psykiatrisella sairaanhoitajalla voi aloittaa asian käsittely.  

Näin, mitä kerrot, ei voi jatkua enää lainkaan. Tarvitset ulkopuolista tukea itsesi suojaamiseen-

Hei ap.

Kannustan sinua menemään työterveyslääkärille uudestaan perusteellisiin tutkimuksiin, eikä umpimähkään lähteä kokeilemaan satunnaisten, sinun terveydentilaasi tuntemattomien ihmisten neuvoja täällä palstalla. On lukuisia eri syitä, jotka voivat vaikuttaa juurikin sinun väsymykseesi, ja sinun tilasi on ihan toinen kuin 'Maijan' tai 'Matin'.   

On ylipäätäänkin tosi riskaabelia lähteä terveydellisissä kysymyksissä antamaan netissä tapausta syvemmin tuntematta jotain ohjeita tiettyjen valmisteiden käytöstä tms koska ne voivat reagoida aivan eri tavalla eri ihmisiin, niin lääkitykseen kuin muihinkin terveysseikkoihin. 

Toivon sinulle väsymyksen syyn selviämistä ja sitä kautta oikeiden, sinua auttavien keinojen löytymistä.

Hei ap.

Kuulostaapa kurjalta, että koet sosiaaliset tilanteet enimmäkseen pelottavina ja että jotenkin sinua arvostellaan. Jos vaikkapa niskat ovat jumissa, kuten kerrot, eikö olisi luonnollista toivoa toisilta siitä asiasta myötätuntoa eikä arvostelua?

Mietin, kuinka ankara olet itsellesi? Usein sos.tilanteiden pelkoon liittyy voimakas pelko mokaamisesta, epäonnistumisesta, virheistä ja nolaatntumisesta. Nämä asiat ovat sidoksissa itsensä hyväksymiseen ja itsetuntoon. Jokainen mokaa ja tekee virheitä. Miten voisit oppia puhumaan itsellesi, ettei haittaa vaikka vastaisit väärin tms.  Tai että pelkäät puhumista ruokailutilanteissa. Kuten kirjoitit, on suruullista, miten paljon pelot estävät sinua nauttimasta ja elämästä täysillä. 

Miten olet käynyt kokemaasi traumaattista parisuhdetta läpi? Voitko nyt hakeutua keskusteluavun piiriin parantaaksesi suhdettasi omaan itseesi, jotta voisit olla hyväksyvämpi, armollisempi ja enemmän se, joka olet.   Joka saa mokata ja vaikkapa purskauttaa ruokaa suustaan vahingossa tai nykiä niskojaan, eikä siitä seuraakaan yhtään mitään pahaa. Sehän on vain inhimillistä elämää. Jos tapahtuisi se mitä toivot, eli pääsisit peloistasi, elämästäsi tulisi varmasti vapaampaa ja nautinnollisempaa. Hyvä keskustelukumppani voi auttaa sinua tätä kohti?

Vastaaja numero 16 muistutti siitä, että mummo voi olla vanha ja aikomukset eivät ehkä jaksamisen takia toteudu.  Näinkin saattaa olla. Mutta siltikään lapsen ei pidä olla mummon jaksamisen 'kantaja' ottamalla toistuvasti pettymys vastaan perutuista reissuista.  On sekä mummon itsensä että lasten + perheen etu, että perumistilanteita ei enää jatkossa synny (paitsi tietenkin täysin akuutit sairaustapaukset, mutta nythän niistä ei ollut kysymys) vaan vuorovaikutus mummon ja lasten kanssa voi toimia ilman pettymyksiä, tilanne kerrallaan.