KirkkoSisko

Hei ap.

Kun ihminen on uupunut ja masentunut, hän ei ehkä näe vaihtoehtoja vaan kokee, että mikään ei muutu tai auta. Lääkärisi on todennut sinun tarvitsevan sairauslomaa, mutta et näe sitä vaihtoehtona vaan koet olevasi pakotettu jatkamaan töissä. Nyt sinun on kuitenkin kysyttävä itseltäsi, mikä tässä elämässsä on loppujen lopuksi tärkeää? Vaikka olisit yrittäjä tai mikä tahansa työ olisi kyseessä, voiko sen hintana olla sinun mielenterveytesi romahtaminen? Lisäksi, jos lääkäri pitää tällä hetkellä sinua työkyvyttömänä suositellessaan saikkua, voi myös kysyä, onko edes oikein työskennellä: voihan olla, että burn out saa sinut tekemään virheitä ja romahtamaan töissä esim. asiakkaan tai muun työn kohteen suhteen?

Joskus elämän valinnat ovat kovia; joutuu valitsemaan kahden pahan vaihtoehdon väliltä ja hyvää vaihtoehtoa ei tunnu olevan. Mutta työn ja sairauden välinen punnus on ehdottomasti terveydentilan puolella. Työ on aina vähempiarvoinen kuin terveytesi. Voisithan ajatella, mitä tapahtuisi jos joutuisit liikenneonnettomuuteen ja makaisit raajt kipsattuna sairaalassa. Jotenkihan se työkin sitten olisi hoidettava, jos ei muuten niin lappu luukulle. Sinulla on aivan sama oikeus ja syy  ja jopa velvollisuus itseäsi kohtaan olla saikulla myös mielenterveyden kuin katkenneen raajan takia. 

Hei. Et avaa kysymystäsi enempää, joten kommenttikin tulee varsin yleisellä tasolla.

Sydämen ääni lienee vertauskuvallinen ilmaus siitä, että ihmisen tulee valita oikeaksi katsomansa ja tuntemansa toimintatavat ennemmin kuin ulkoaohjatusti toteuttaa toisten toiveita.

Sydän ehkä kuvastaa tunnetta, mutta ihminen on kuitenkin tunteen ja järjen, sosiaalisen kontekstinsa, historiansa, arvojensa, kulttuurinsa ja aikakautensa tulos. Tunnetta ei voi erottaa ihmisestä erilliseksi ohjenuoraksi, joka olisi esim. enemmän oikea kuin järki.

Valintatilanteessa, olipa sitten kyse työpaikan hakemisesta, asunnon ostosta tai vaikka seurustelun aloittamisesta, ihmisellä toimii sekä tiedostamaton että tietoinen minä. Sydämen ääni voi olla sitäkin, että pysähtyy kuuntelemaan itseään kysymällä, mitä oikeastaan ajattelen, tahdon, mihin pyrin, mitä arvoja haluan toteuttaa jne. Joskus kysymykset ovat jopa avaavampia kuin vastaukset. Ainakaan muiden ihmisten vastaukset, oletukset ja vaatimukset.  Uskalla kysyä itseltäsi oleellinen, rohkaisen.

Elämä on aniharvoin mustavalkoista ja joko-tai. Useimmissa tilanteissa toimii paremmin sekä-että ja tunteiden ja järjen samaan suuntautuva pyrkimys.

Oli ehkä vähän teoreettinen vastaus, mutta kuitenkin näin ajattelen. Auttoiko tämä yhtään.

Heippa. Viestisi oli kovin lyhyt, mutta se sisälsi mielestäni jonkinlaista epätoivoa. Taloudellinen tilanteesi lienee lähtenyt jollain tavalla hallinnasta, joko yhtäkkisesti tai pitkän ajan kuluessa.

Kannattaa varmaan yrittää pohtia nyt talouden tasapainoon saamista ihan tosissaan. Jos kyse on isommista veloista, varaa aika kunnan velkaneuvontaan. Et kertonut mihin tarvitset rahaa, mutta  jos kyse on esim. ruokaostoksista  yksittäisestä ennakoimattomasta kriisistä, voit myös ottaa yhteyttä asuinalueesi diakoniaan. Rahaa sieltä ei toki saa, mutta mahdollisesti voivat tukea esim. antamalla maksusitoumuksen ruokakauppaan. Jos kyse on elämänhallinnan puutteesta pidemmältä ajalta, ota yhteys kuntasi sosiaalityöntekijään avun saannin kartoittamisesta.

Hei ap.

Pyysit mielipiteitä.

Ihan ensimmäiseksi kysyn sinun omaa mielipidettäsi. Nyt kun tilanteesta on jo aikaa ja olet kirjoittanut tapahtumakulun. Miltä se nyt hetken etäisyyden päästä katsottuna sinusta itsestäsi vaikuttaa? Tunteet ovat laantuneet, tekisitkö nyt toisin?

Itse pidän sanonnasta "Choose your fights" eli valitse, minkä puolesta taistelet. Osa jutuista on sellaisia, jotka kannattaisi vain ohittaa. Joka ainoa asia ei ole periaateasia eikä taistelun asia. Samalla kun oppii itse priorisoimaan tiukkoja paikkoja, opettaa myös lapsille, että asioilla on eri painoarvo, siis tilannetajua.

Minun mielipiteeni on tämä, kun nyt kerran pyysit mielipidettä, rohkaistuin sen laittamaan:

Lukemani perusteella (siis enhän ollut paikan päällä)

Kyse ei ollut varsinaisesta auttamisesta, jossa pulassa olevaa tuetaan, mitä tietenkin perheessä pitääkin toisten eteen tehdä.  Enemmänkin passaamisesta. Sohvatytär oli itse unohtanut lasinsa ja olisi sen varsin hyvin voinut hakea. Poikaa varmaan harmitti että hän joutuu sisarensa unohdukset hoitamaan. Jotenkin sinulla leimahti tässä Fight-asento päälle ja päätit että lasihan viedään. Ei tullut win-win-tilannetta vaan kaikki hävisivät tässä matsissa.  Olisiko asian voinut hoitaa keveämmin. Mitä vaihtoehtoja keksit?

a) Tytär: haepa itse lasisi b)Tuon sen kohta kun olen pilkkonut hedelmät c) Hei vieppä tuo lasi siskollesi niin saat sen jälkeen koristella nämä hedelmäkulhot d)??? e)???

Mitä tästä ajattelet?

Hei,'

Kun suhde menee takkuun eikä omat yritykset avata sitä auta, on varmaan hyvä mennä avaamaan tilannetta ammattilaisten kanssa. Kirkon perheasiain neuvottelukeskuksiin voi varata ajan (tosin jonoa voi olla) tai sitten yksityislle pari- ja perheterapeuteille.  Ulkopuolinen keskusteluapu usein ohjaa vuorovaikutksen asian ytimeen, että päästään käsittelemään sitä, mikä oikeasti on oleellista.

Kolmannen osapuolen ihailu on ymmärrettävän imartelevaa, mutta se ei hoida eikä paranna ketään osapuolta.  On uskallettava mennä oikeita asioita kohti (oma parisuhde) eikä paettava, jos tahtoo elämäänsä hyvää ja rakentavaa muutosta. Sen muutoksen lopputulosta ei voi tietää etukäteen. Mutta noinhan ei voine jatkua?