KirkkoSisko

Hei.

Olet huolissasi puolisostasi, jonka olemus ja mieliala tuntuvat muuttuneen aikaisemmasta.

Olet yrittänyt myös jotenkin ottaa asian puheeksi, mutta mies vaikuttaa välttelevän teemasta puhumista, mikäli ymmärsin oikein.

Jokainen periaatteessa vastaa itse oman terveytensä hoidosta, mutta eihän se sitä tarkoita, että toisen voinnin huononemista vain katsotaan vierestä.  Minä olen suoran puheeksioton kannalla. Miten itsellesi sopivasti voisit muotoilla jotain tämän tyyppistä: "Olen huomannut, että olet muuttunut alakuloiseksi ja ilottomaksi. Haluaisin, että voisit paremmin ja haluaisin että saisit apua.  On mahdollista, että olet masentunut. Voisitko varata lääkärin asian selvittämiseksi. Jos haluat, tulen mielelläni tueksesi mukaan."  Tällöin ainakin olisit ilmaissut huolesi ja myös avun mahdollisuuden mahdollisimman selvästi. 

Miltä tämä kuulostaa?

Hei ap.

Minulle tuli sellainen olo, että koet muiden vaativan sinun muuttuvan ihan erilaiseksi kuin olet. Minun mielestäni ihmisen ei pidäkään aina olla rohkea tai reipas. On inhimillistä olla myös arka, pelokas ja hermostunut yms. Miten voisit lisätä itsesi hyväksymistä juuri sellaisena kuin olet? Hyväksyä, että ihminen on yhtaikaa monenlainen. Voi olla vaikkapa yhtaikaa peloissaan ja innoissaan.  Ihmisessä on monta eri puolta, ja tunteiden kirjo tekee ihmisestä juuri mielenkiintoisen ja elämästä rikkaan.

Kannustan sinua tutustumaan itseesi ja eri puoliisi lempein ja kunnioittavin silmin ja  lähtemään enemmän itsesi hyväksynnän polulle kuin sille, että yrität toimia toisten odotusten mukaan.  Toisia ei riisuta aseista antamalla heidän määrittää sinun olemisesi.  

Voimia!

Hei ap.

Mielestäni tässä kohtaa itsekseen pohdintaa reilumpi tapa on asian ottaminen puheeksi suoraan.

Juteltaisiko vähän raha-asioista, miten sinusta kannattaisi jakaa ruokakulut kun ollaan yhdessä? Tai vastaavaa, omaan suuhusi sopivia sanoja käyttäen. 

On selvää, että suhteen alkuaikoina ei vielä yhteistä normistoa ole. Se luodaan juurikin juttelemalla ja pelisäännöt yhdessä laatimalla. 

Heippa ap.

On selvä, että lapsen ja aikuisen elämät poikkeavat toisistaan juurikin vastuun ja huolen kautta. Silti sekin on totta, että myös aikuisen sisällä asuu yhä se pieni sisäinen lapsi. Ihminenkään ei ole vain joko-tai vaan sekä-että.  Omasta mielestäni avainsana ovat hetket. Yksittäisellä hetkellä aikuinenkin voi rentoutua, päästää irti kontrollista, nauttia ja hullutella kuin lapsi, tuntea aidot tunteet ilman liiallista aivoanalysointia, olla hetkessä kiinni. Hyvin monille tämä mahdollistuu jonkun luovan toiminnan ja itseilmaisun kautta, olipa se sitten musiikkia, tanssia, kuvataidetta tai mitä tahansa. Myös rakkaiden ja läheisten seurassa voi olla erittäin huolettomia ja hyviä hetkiä. Nämä hetket lataavat aikuista tarttumaan jälleen velvollisuuksiin ja vastuuseen ja huolen kantamiseen, kun niille tulee taas tarvetta ja aika.  Toivottavasti jokainen löytää oman tapansa huolettomuushetkiin.

Hei ap, elät tiukilla ja sietorajan paukkuminen kuuluu 'äänestäsi' kun kirjoitat tuntemuksiasi. On inhimillistä ja ymmärrettävää, että väsyy siihen, että joka ainoa lantti on laskettava tarkkaan, kun sitä kestää kauan.

Tietämättä elämäntilannettasi tarkemmin haluaisin muutaman seikan vielä ottaa esiin.

Asumiskulut ovat usein kohtuuttoman korkeat ja monille suurin vaikeus.  Ovatko ne sinunkin ykköspulmasi? Jos, onko sinulla mahdollisuutta vähentää asumiskuluja esim. muuttamalla nykyistä halvemmalle asuinalueelle tms? Mainitsit auton. Se on todella suuri menoerä vuosittain, katsastukset, renkaat, vakuutukset yms. Voisitko luopua autosta?

Voisiko muutto ratkaista myös paremman, kokoaikaisen työllistymisen? (Esimerkiksi joku ei voi ottaa vastaan työtä, jossa ei iltavuoroista pääse julkisilla kotiin) 

Oletko jo miettinyt oppisopimuskoulutuspaikkaa, jossa saa siis palkkaa (tosin minimiä) myös opiskeluajalta ja valmistuu ammattiin? Oletko käynyt muutkin eri vaihtoehdot työkkärissä läpi kuin tuon mainitsemasi työkokeilu?

Millä lailla voisit lisätä työhön liittymättömien, voimaannuttavien asioiden määrää elämässäsi. Kerrot luopuneesi osittain ystävien tapaamisestakin. Ihmissuhteista vetäytyminen kuitenkin tiedetään altistavan masennukselle tai pahentavan sitä. Voisitko rohkaistua entistä enemmän ottamaan yhteyttä ystäviisi  ja ehdottamaan maksuttomia tapaamisia. Ihan vaikka kävelylenkki metsässä voi olla ihmissuhteen ylläpitämisen kannalta merkittävää, vaikka konserttilippuihin tai muihin hohtohetkiin ei olekaan varaa.

Miten voisit muuten saada itsellesi tukea? Keskusteluapua? Vertaistukea? Keskusteluapua voi saada esim. terveyskeskuksen kautta.

Myös seurakunnan diakoniatyöntekijän kanssa voi luodata elämäänsä läpi varaamalla muutaman keskustelukerran. 

Olet oikeassa siinä, ettei elämän kuulu olla jatkuvaa ahdistusta ja sietorajan ylittämistä. Mikä olisi ensimmäinen askel, jonka voit ottaa kohti parempaa muutosta?