KirkkoSisko

Ihmiset ovat toki hyvin erilaisia.

Mutta noin lähtökohtaisesti, teidän liittonne ei ole vielä loppunut.  Se, että on päätetty erota on vasta prosessin alku, ei vielä sen loppu. On ihan oma prosessinsa luopua konkreettisesti kaikesta yhteisestä omistuksesta ja todellakin irtaantua ja päättää suhde ja siihen liittyvät siteet.  Se on paitsi taloudellinen, myös psyykkinen prosessi.  Mieleeni tulee, miksette ole lopettaneet suhdettanne vielä? Kiire ei ole syy.  Millainen rooli mahdollisella uudella kumppanilla elämässäsi olisi ja joutuisiko hän jotenkin hankalaan asemaan? Miten hän kokisi sen, jos sitten alat todella myymään tontteja yms, prosessi veisi sinun aikaasi ja joutuisit olemaan paljon tekemisissäkin exän kanssa? Näitä näkökulmia on hyvä miettiä. Oletko vielä valmis ryhtymään uuteen sitoutumiseen toisen kanssa? Pitäisikö vanhat rakenteet purkaa ensin?

 

Hei ap ja muutkin. 

Kyselet tavallaan unelmoinnin lisäksi myös, mistä elinvoimaa, jos oikein ymmärsin.

Unelmat ovat toki ihmiselle hyväksi. Mutta jos unelmat ovat vain jotain tavoitteita tai haaveita, joita kohti pyritään, voidaan kadottaa arvokas läsnäolon taito. Ajattelen, että elinvoima syntyy siitä, että elää kutakin arkipäivää sellaisena kuin se on, ilman, että kaiken aikaa toivoo olevansa jossain muualla (kuten lomalla, matkoilla tms).  

Elinvoima lähtee itsensä hyväksymisestä ja tuntemisesta. Elämänilo taas syntyy itseilmaisuista ja tunteista. Kysyt, mistä aloittaa. Mitäpä, jos tutustuisit itseesi luovuuden eri muotojen kautta. Voit rohkeasti kokeilla kaikenlaista, kokeileminen ei tarkoita, että se on sinun juttusi välttämättä, se on vain tutkiskelua. Luovuus ja itseilmaisu voi olla tanssimista, juoksemista, piirtämistä, biisien tekoa, mitä tahansa.

Sen lisäksi elämäntarkoitusta usein lisää se, että antaa aikaansa ja osaamistaan jonkin itseään suuremman toiminnan hyväksi, vapaaehtoistoimintaa tai muuta auttamista, tukemista jne. Auttamalla toisia ja tekemällä hyvää tekee hyvää myös itselleen ja auttaa itseään. Positiivinen noidankehä. Mikä se sitten sinun kohdalla voisi olla, senkin löydät kokeilemalla.

Mitä ajattelet näistä näkökulmista?

Kysymys lienee sananvalinnastakin, mitä 'vastaan nousemisella' tarkoitetaan. Mutta lähtökohtaisesti lapsen itsenäistymisprosessiin kuuluu kritisoida vanhempiaan, sanoa vastaan jne, koska sitä kautta se oma minuus, persoona, tahto yms kypsyvät. Vanhemmat ovat se peili, jossa itseään voi tutkistella. Vanhemman kuuluu tämä kestää ja kannustaakin siihen, vaikka on inhimillistä väsyäkin jatkuvaan vastustamiseen.  Loppuviimeksi vanhemman tehtävä on kannustaa lasta irtautumaan ja itsenäistymään, ei tottelemaan ja alistumaan.

 

Heippa ap. 

Parisuhteen monet kompastuskivet liittyvät kommunikaatioon. Helpostikin jompikumpi tai molemmat ryhtyvät käyttämään ikävänsävyistä viestintää (kuten piikittely), sen sijaan, että ilmaisisi oikeasti tunteitaan ja tarpeitaan. Piikittely on sinäviestiä käyttävää kontrollointia ja arvostelua. Kun taas minäviesti onkin tavallaan haastavampaa: siinä otetaan itse vastuu siitä, mitä toivoo toiselta ja miltä tuntuu. 

Kuulostaako siltä, että välillänne vaietaan oikeista asioista? Miten voisitte muuttaa kommunikaatiota avoimempaan suuntaan? Miten voit ottaa rakentavasti puheeksi sen, ettet halua kuunnella jatkuvaa piikittelyä mutta sen sijaan haluaisit kuulla mitä puolisosi oikeasti ajattelee ja tuntee suhteessanne. Ikään kuin missä mennään? Avoin puhe lisää läheisyyttä, läheisyys lisää kiintymystä, kiintymys taas karkottaa ilkeät puheet. Mitä ajattelet tästä?

Hei ap. Kirjoitat oman kokemuksesi hyvin otsikkotasolla ja konkretisoimatta, silti sen tunneilmaisu on hyvinkin aistittavissa.

Ajattelen, että elämä tuo aina kaikenlaisia sattumuksia, hyviä ja pahoja, joissa entiset kokemukset yms kyseenalaistetaan. Se voi olla vakava sairaus, uusi työpaikka, lapsen syntymä tms. Joka keikauttaa jotain aivan uutta esiin ja jonka jälkeen kaikki jollain tavalla muuttuu. What is seen, cannot be unseen. Tämä on lähtökohtaisesti hyvä asia. On hyvä ja rikas osata katsoa asioita eri vinkkelistä, haastaa itseään, olla pitämättä elämää itsestäänselvyytenä. 

Mutta mikäli luin tekstisi oikein, vaikuttaa, että olet kohdannut jonkin kriisin. Siinä tapauksessa sinun olisi hyvä puhua siitä luotettavan tahon kanssa. Joka toisaalta auttaa sinua sopeutumaan siihen, mikä on väistämätöntä, hyväksyä tapahtunut osaksi elämääsi ja toisaalta suuntaamaan eteenpäin ja tulevaisuuteen.

Saitko näistä ajatuksenaluistani mitään itsellesi?