KirkkoSisko

Hei ap.

Kirjoitan ehkä aika suorasukaisesti, tarkoituksenani ei ole olla kova vaan yritän tiivistää näkökulmaani ja silloin joutuu hieman kärjistämään.

Mieleeni tulee kaksi asiaa:  Ensinnäkin: Lapsilähtöisyys, lapsen näkökulma

Kun lapsi tuntuu hankalalta, kannattaa aikuisen (vanhemman) aina miettiä omaa toimintaansa. Jos on toimittu tavalla A josta seuraa hankaluuksia, sitten on muutettava toimintaa ja kokeiltava tapaa B, C jne. Näiedn kokeilujen suhteen pelimerkkeinä ovat luovuus ja lapsen kehitystaso. Kyse on aina siitä, että vanhemman pitää muuttaa toimintaansa, suhtautumistaan jne eikä niin, että oletetaan lapsen tekevän korjausliikkeitä hankalien tilanteiden ratkaisemiseksi.

Lapsen aggression portaista kannattaa omaksua ihan tutkittua tietoa, esim. Raisa Cacciatore, löytyy Väestöliiton sivuilta hyvä artikkeli siitä, miten vanhempi voi toimia oikein.

Toisekseen: sinun oma jaksaminen

Kerrot olevasi sairaana ja raskauden loppuvaiheessa. Kun vanhempi on väliakaisesti poissa pelikentältä, pitää jonkun toisen aikuisen ottaa vetovastuu tilanteesta. Viisivuotiaan ei tule ratkaista äidin väsymystä ja nukkumisen tarvetta siirtymällä vain asiallisesti piirtelemään kunnes äiti on parantunut. Vaan siinä tarvitaan toista aikuista. Miten voit miehesi tai muun lähipiirisi sopia lapsen huolehtimisesta, kun itse olet 39 asteen kuumeessa, sillä silloin sinä et ole 'työkykyinen' lapsesta huolehtija. 

Kannattaa myös miettiä vuorovaikutuksen parantamista perheessä ylipäänsä kasvatustilanteissa, esim neuvolasta saatavalla perheohjauksella tms (eri paikkakunnilla hieman eri nimistä toimintaa). Jos tilanteet menevät läpsimiseksi ja tökkimiseksi, silloin ollaan ylitetty raja, että jotain pitää muuttaa vuorovaikutuksessa välittömästi. Ja tosiaan, tämän muutoksen toteuttavat aikuiset, hakeutumalla esim avun piiriin.

Mitä ajattelet tästä?

On selvää, että jotkut ihmiset osuvat kiristämään hermoja helpommin kuin toiset, ja mitä läheisempi ihminen, sitä enemmän tunteita ja reaktioita he yleensä herättävät.

SILTI ajattelen, että tunnetaitojen opettelusta on hyötyä. Kun ihminen haluaa 'valittaa' hänen perimmäinen tarpeensa on hyvin inhimillinen: tulla nähdyksi ja kuulluksi. Tätä me kaikki kaipaamme tavalla tai toisella. Se ei tarkoita, että toimii 'terapeuttina'. Jos tunteen suostuu ottamaan vastaan, voi olla, että se toiselle riittää ja sitten hänen ei tarvitse tavallaan vaatia koko ajan kovemmin sitä. Etenkin jos kuulija jotenkin torjuu tai väittää vastaan.

Vaikkapa näin: Äitisi valittaa, että hänellä on ihottuma ja on huolissaan siitä. Voi vain toistaa kuulleensa tämän: Sua huolettaa se ihottuma.  Ja tauko (=kuuntelua).  Tähän äitisi saattaa sanoa: niin joo, voisinkin tilata lääkärin niin siitäkin huolesta pääsee. Ja näin on mahdollista, että hyvin pienelläkin panostuksella saa annettua sen kuullyksi tulemisen kokemuksen ja sitten päästään eteenpäin ja sen hetkinen puheenaihe ratkeaa. Tai vaikka "Sua harmittaa, että naapuri parkkeerasi pihatielle". Tällä sun ei tarvitse  etkä oikeastaan edes saa itse ottaa kantaa asiaan, ei neuvoa, ei tulkita, ei moittia eikä yhtyä naapurin haukkumiseen, kerroit vain kuulleesi hänen puheensa?

Mitä mieltä olet? Oletko kokeillut? Jos et, voisitko kokeilla parin seuraavan puhelun ajan?

Hei ap. 

Tuntuipa upealta, että tahdot kasvattaa puolisosi lapseen riittävän hyvät välit ja osaat ajatella lapsen kannalta.

Tunnetaitoja opetellaan koko elämä, ja lapsella ne ovat vielä oppimisen alkuvaiheessa. On hyvä, että hän saa ilmaista aggressiivisuuttaan jollain tavalla sinulle. Aggressiohan on pohjimmiltaan hyvä tunne, joka suojaa pahalta ja eri vaiheissa lapsen kasvuikää se ilmenee eri tavalla. Sitä ovat mm. epäluuloisuus, välttely jne. Lapsen kannalta nämä ovat tunteina tarkoituksenmukaisia: hän saattaa pelätä esim oman asemansa äidin sydämessä huononevan sinun takiasi tms. Tällöin on tärkeää, että aikuiset säilyvät aikuisna eivätkä provosoidu lapsen tunteista itsekin lapsen tasolle esim. kuittailemaan takaisin tms.  Luottamus rakentuu pikku hiljaa. Yksi käytännön vinkki on lapsen puheiden toistaminen. Se antaa lapselle kokemusta hyväksymisestä. Jos vaikka lapsi huutaa että mä en halua että sinä istut tässä ruokapöydässä, voi melkein samalla tavalla sanoa: sä et nyt haluaisi että mä istun tässä? Lapsi saattaa jatkaa siitä vaikka että et ainakaan istu äidin vieressä. Jolloin jälleen voi sanoa: et haluaisi että istun äidin vieressä jne. Antaa sen tunteen siis olla. Silti sinä istut siinä ruokapöydässä ja voit tämän sanoa kuultuasi tunnetta. Sä et haluaisi että mä tässä olen, mutta kuitenkin mä nyt tässä syön teidän kanssa koska haluan olla osa teidän perhettä.  Tämä voi kirjoitettuna kuulostaa vähän kankealta, mutta kuulluksi tulemisen kokemus, jossa tunteita ei selitetä pois, voi olla yksi tapa lisätä luottamusta ja rakentaa yhteyttä. Ja toki kaikki positiiviset jutut, kehuminen, kiittäminen, pienet hauskat jutut jne. Joskus siinä menee kauankin. Tärkeää on, että päästään riittävän siedettävään tasoon. Tarvittaessa apua saa esim. perheneuvolasta, jos tilanteet eivät kotikonstein ratkea.

Heippa.

Tässä muutamia suht ilmaisia vinkkejä, joita mulle tuli mieleen.

1) Järjestelkää kotona huonekalut uudelleen tai vaihtakaa verhot /mattojen paikat jne, siten että tytöt saa ehdottaa uuden kalustuksen. Näin he innostuvat mukaan. Kirpparilta saattaa parilla eurolla löytyä vielä jokin koristetyyny tai vastaava, jolla uusi stailaus viimeistellään.

2) Seurakunnan ja kunnan nuorisotoimen hiihtolomatekemiset kannattaa tsekata. Ne ovat yleensä halpoja tai ilmaisia. Jos on vaikka joku retki, mihin on jo ilmoittautuminen loppunut, kannattaa silti kysyä, koska aina jotkut sairastuvat ja jäävät pois viime tingassa.

3) Luontoretki: paistatte makkaraa jossain luontopolulla ja teet vaikka pieniä tehtävärasteja polun varrelle kuten vaika tunnistatte laulavan linnun tai puita tai kasaatte lumipalloista lyhdyn tms. Kaakaota termospulloon

4) Uimahalli on yleensä halpa ja sen kruunaa tietenkin munkki ja limppari kahviossa, jos siihen on varaa

5) Kotona voi järjestää erilaisia yhteispelejä ja leikkejä. Leikitte vaikka Masterchef-kilpailuja (lapset 'kokkaa' jotain helppoa vaikka se ois maitoa ja muroja) ja sinä tuomaroit. Tai teette erilaisia tehtäväratoja, vaikkapa 'aarrekartta' kotona (tyyliin viisi askelta pesukoneesta vasempaan, sitten käännyt oikealle ja kurkotat kättä, kunnes löydät seuraavan vihjeen jne) josta löytyy pieniä yllätyksiä (hiuspompula, tarra jne)

6) Ystäviä kylään nyyttärimeiningillä

Innostuitko mistään?

Hei ap. Kerrot, että haluat antaa anteeksi puolison väkivallan. Anteeksi antaminen on kuitenkin eri asia, kuin suhteen jatkaminen. Kerrot että kokemuksesi perusteella et uskalla oikein ottaa laina-asiaakaan puheeksi. Tämä jo pelkästään osoittaa, että väkivallan uhka leijuu edelleen ilmassa. Sellainen ei haihdu itsekseen, ilman että asiaa käsitellään. Kerrot, että käytte perheterapiassa ja on hyvä, että jatkatte sitä. Väkivallan käyttäjän on kuitenkin otettava vastuu omasta käytöksestään ja kannettava se itse.  

Toivotan sinulle viisautta tehdä ratkaisu, joka suojelee sinua. Pelon jahtaamana ei suhdetta voi jatkaa.