KirkkoSisko

Hei ap. 

Kerrot juuri eronneesi pitkästä liitosta, mikä ymmärrettävästi on romahduttanut vointiasi. Kyselet, miten voi selvitä.

Koska eronne on juuri tapahtunut, olet kriisitilanteessa. Nyt et vielä voi tietää, miten tulet selviämään, sinun on selvittävä vain hetkestä kerrallaan. Tunnekuohut voivat olla ylivoimaisia. Olisi tärkeää, että sinulla olisi nyt tukea tämän kriisin ajan. Tulevaisuutta ja uudelleenrakentumista ei voi alkaa työstää heti. Ensin on hyväksyttävä mitä on tapahtunut ja käytävä se läpi ja opeteltava luopumaan. Jos sinulla on hyviä, luotettavia ihmissuhteita (ystäviä tai sukulaisia), olisi hyvä jos heille voisit avautua ja kertoa tuntemuksistasi. He tuntevat sinut pitkältä ajalta ja tietävät, kuka olet, olipa sinulla parisuhdetta tai ei. 

Jos ei ole tai heistä ei tunnu olevan apua, voit hakeutua esim perheasiain neuvottelukeskuskeen tai muuhun paikkaan saadaksesi ammatillista keskusteluapua. Nyt on tärkeintä oma vointisi eron alkuvaiheessa. Ajan mittaan eroon tulee sitten muitakin ulottuvuuksia ja jonain päivänä olet rakentanut elämäsi uudelleen ilman tätä kumppania. Nyt on aika keskittyä voimiesi lisäämiseen ja tunteiden läpikäymiseen

Heippa ap.

Jos voimat lapsen kanssa loppuvat, siitä ei hyödy kukaan. Kannattaa ilman muuta hakea perhetilanteeseenne apua kunnan perhesosiaalityön palveluista. Negatiivinen vuorovaikutuksen kierre on mahdollista katkaista. Lapsella on myös oikeus tarvitsemaansa tukeen, jos kaikki tuntuu hänestä liian tukalalta.

Moi ap ja muut. 

Minusta tämä aloituksen kysymys on tosi hyvä. Vaikka kysymys on lyhyt, se tuo esiin tarpeesi kokea mielekästä elämää ja myös kykysi muuttaa jotain nykyisestä parempaan suuntaan.

Sanotaan, että kaikki luovuus alkaa tyytymättömyydestä. Ihminen alkaa tehdä keksintöjä, innovaatioita yms yleensä siitä syystä, että jokin hiertää tai aiheuttaa pulmia. Niin kai elämän suuretkin innovaatiot on tehty; hehkulamppu keksittiin, koska kyllästyttiin tihrustamaan pimeässä tuvassa puolisokkona pimeät ajat.

Miten sitten keksiä omaan elämään hehkua ja valoa? Lyhyesti vastaisin: Kokeilemalla.

Kaikkea ei mitenkään voi tietää valmiiksi eikä varmistella. Kannatan ehdottomasti ennakkoluulotonta kokeilua kaikilla mausteilla. Oppii valtavasti itsestään, muista ihmisistä ja elämästä, kun lähtee uteliaana uusia kokemuksia kohden. Tämä uteliaisuushan on lapsenkin taito ja suunta, jolla hän uutta oppii: maistan koirankakkaa, ei jatkoon, maistan banaania, tämä onkin kivan makuista.

Maistele uteliaana elämän makuja itseilmaisun saralla. Voit kokeilla käsitöitä, hiihtämistä, lattaritansseja tai kuorolaulua. Voit kotona kokeilla maalata, laulaa, runoilla, kokkailla, leipoa. Nauti onnistumisen hetkistä ja sitten jos ei tunnu hyvältä, kiitä itseäsi siitä että kokeilit edes. Löydä riemu pienten asioiden muutoksesta: Jos aina syö lounaaksi saman kanasalaatin samasta kaupasta, mitäs jos seuraavana päivänä veisikin töihin kattilallisen keittoja ja tarjoaisi työtoverillekin. Niin, jopa sille, jonka kanssa ei vielä ole lounastanutkaan. 

Utelias, kokeileva mieli sallii epäonnistumisen. Epäonnistumisen pelko nimittään blokkaa luovuuden. Ja luovuudesta syntyy usein se merkityksellisyyden olo.

Toinen juttu itseilmaisun ohella on hyvän tekeminen. Kun työskentelee jonkin itseään isomman merkityksen eteen, se nostaa omaakin elämänlaatua. Se voi olla panos nuorison puolesta, kulttuuriin, ympäristöön, vanhuksiin jne. Vapaaehtoistöitä löytyy joka kaupunigista, yhdistysten ja esim seurakunnankin toiminnasta. Kokeilunhalua sinnekin!

Vierailija kirjoitti:

KirkkoSisko kirjoitti:

Hei ap.

Kirjoitan ehkä aika suorasukaisesti, tarkoituksenani ei ole olla kova vaan yritän tiivistää näkökulmaani ja silloin joutuu hieman kärjistämään.

Mieleeni tulee kaksi asiaa:  Ensinnäkin: Lapsilähtöisyys, lapsen näkökulma

Kun lapsi tuntuu hankalalta, kannattaa aikuisen (vanhemman) aina miettiä omaa toimintaansa. Jos on toimittu tavalla A josta seuraa hankaluuksia, sitten on muutettava toimintaa ja kokeiltava tapaa B, C jne. Näiedn kokeilujen suhteen pelimerkkeinä ovat luovuus ja lapsen kehitystaso. Kyse on aina siitä, että vanhemman pitää muuttaa toimintaansa, suhtautumistaan jne eikä niin, että oletetaan lapsen tekevän korjausliikkeitä hankalien tilanteiden ratkaisemiseksi.

Lapsen aggression portaista kannattaa omaksua ihan tutkittua tietoa, esim. Raisa Cacciatore, löytyy Väestöliiton sivuilta hyvä artikkeli siitä, miten vanhempi voi toimia oikein.

Toisekseen: sinun oma jaksaminen

Kerrot olevasi sairaana ja raskauden loppuvaiheessa. Kun vanhempi on väliakaisesti poissa pelikentältä, pitää jonkun toisen aikuisen ottaa vetovastuu tilanteesta. Viisivuotiaan ei tule ratkaista äidin väsymystä ja nukkumisen tarvetta siirtymällä vain asiallisesti piirtelemään kunnes äiti on parantunut. Vaan siinä tarvitaan toista aikuista. Miten voit miehesi tai muun lähipiirisi sopia lapsen huolehtimisesta, kun itse olet 39 asteen kuumeessa, sillä silloin sinä et ole 'työkykyinen' lapsesta huolehtija. 

Kannattaa myös miettiä vuorovaikutuksen parantamista perheessä ylipäänsä kasvatustilanteissa, esim neuvolasta saatavalla perheohjauksella tms (eri paikkakunnilla hieman eri nimistä toimintaa). Jos tilanteet menevät läpsimiseksi ja tökkimiseksi, silloin ollaan ylitetty raja, että jotain pitää muuttaa vuorovaikutuksessa välittömästi. Ja tosiaan, tämän muutoksen toteuttavat aikuiset, hakeutumalla esim avun piiriin.

Mitä ajattelet tästä?

Hei kirkkosisko. Vaikka en yleensä pidä hihhuleista niin kiinnostaa vielä tietää sen verran tuosta vastauksesta että onko nuo esittämäsi menetelmät täysin käyttökelpoisia ja toimivia myös asperger ADHD lapsen kanssa, samalla tavalla kun täysin "tavis" lasten kanssa?

Moikka. Yritin sitä painottaa, että jos jokin ei perheessä / lastenkasvatuksessa toimi, on aikuisen vastuulla muuttaa sitä tilannetta ja kokeilla toisenlaisia lähestymistapoja. Mielestäni tämä pätee kaikkeen, oli diagnoosia tai ei. Eli ei voi vain sälyttää lapselle sitä muutospainetta "sinä olet hankala ja rupea vähemmän hankalaksi" (no, tämä oli kärjistetysti ilmaistu), vaan aikuisen on mietittävä, miten hankalissa tilanteissa voi toimia kunkin lapsen kohdalla niin, ett aikuinen ottaa tilanteissa toisenlaisen vetovastuun. Ja että kannattaa hakea apua perheohjauksesta tms, jos omat konstit eivät tunnu tuovat helpotusta.

Heippa ap.

Kysyt neuvoa, miten parantaa tilannetta. Suorasukainen neuvo: Menkää parisuhdeviestinnän kurssille! Näitä järjestää mm Parisuhde Kataja ja kursseja on vähän erilaisia eri tilanteisiin. Siellä opetellaan uusia tapoja kommunikoida ja viestiä niin, että tilanteet eivät kriisiydy. Hyvin suuri osa kaikista parisuhdepulmista liittyy kommunikaatioon ja niitä taitoja voi oppia aina!