KirkkoSisko

Hei ap, minusta kysymyksesi oli mielenkiintoinen ja herätti monia uusia kysymyksiä.

Tuli mieleen, tilannettasi tuntematta, tässäkin asiassa ilmaus 'big picture'. Eli ajattelen, että pienemmässä mittakaavassa ihmisen tulee sietää myös kaikenlaisia ei-tahdon-juttuja, jotta voisi suuremmassa kuvassa elää tavoitteittensa ja arvojensa mukaista elämää. Kuten nyt yksinkertaistettuna esimerkkinä: jos tahtoo rakentaa kalliin omakotitalon, on jaksettava käydä töissä, että saisi rahaa kustannuksiin, vaikka itse työtä ei lyhyellä tähtäimellä aina tahtoisikaan tehdä.  Kyse on siis mittakaavasta. 

Mutta se suuri kuva tai pitkä tähtäin - sitä kannattaa ehdottomasti pohdiskella, jokaisen rehellisesti itsessään. Kuka määrää tai vaikuttaa valintoihini? Onko se jokin yleinen mielipide tai kenties oman historian painolasti? Vai voinko vapaasti ja itseeni uskoen esim opiskella haluamaani alaa ja asua haluamassani asuinmuodossa? Vai olenko joidenkin iskostumien vanki, joita olisikin terveellistä haastaa ja etsiä omaa ääntä?

Ihmisen ei noin lähtökohtaisesti ole pakko hoitaa terveyttään, ellei ole tahdosta riippumattomassa hoidossa. Mutta en ymmärrä, miksei suostu ottamaan lääkitystä? Jos ihminen on niin huonostivoipa, että on sairaalassa, yleensä silloin se kertoo, että aikaisemmat yritykset hoitaa tilaa eivät ole olleet riittävät. Sairaalajakson tarkoitus on parantaa vointia ja silloin jotain täytyy siis muuttua. Lääkkeiden tarkoitus on vähentää oireistoa siinä määrin, että paraneminen (johtuipa se sitten kotioloista tai mistä tahansa) voi käynnistyä. Jos psyykkiset oireet vaikuttavat voimakkaasti elämänlaatuun, ei ihmisellä tavallaan ole voimia toipua.

Numerolle 24.

Kiva, että olet halunnut avustaa vähävaraista. Jos haluat edelleen antaa yksittäisen virkistyslahjan, uskoisin että seurakuntasi diakoniatyöntekijä ottaa sen mielellään annettavaksi oikeasti vähävaraiseen perheeseen, joita vastaanotoilla tavataan. Lahja voi olla vaikka Lintsinranneke tai lahjakortti leffaan tms. 

Haluaisin vastata hitusen teemaa laajentaen pari seikkaa.

1) Moni pienituloinenkin ihminen voi valita jonkin verran kulutuskäyttäytymistään, vaikka se tietenkin on työlästä ja marginaali on pienempi. Mutta jos vaikkapa lopettaa ostamasta limpparia tai katkaisee lehtitilauksen tai jotain muuta ei-välttämätöntä kuluerää, voikin laittaa sen viitosen viikossa säästöön ja kenties talven mittaan säästyneillä rahoilla käydä vaikkapa siellä Linnanmäellä. Hyvin monet arkipäivän valinnat voi 'kilpailuttaa' itsensä kanssa: käynkö mielummin kahvilassa kerran viikossa vai säästänkö senkin rahan johonkin tulevaan lomajuttuun tms. Mutta kaikkein niukimmin elävillä kaikki ylimääräinen on jo karsittu, eikä silloin voi enää säästää tai valita mistään.

2) Monia kesäloma-aktiviteetteja pikkulapsiperheessä voi tehdä lähes ilmaiseksi.  Kolmevuotiaalle voi käynti rannalla mansikoita syömässä olla ihan yhtä merkittävä kuin se Linnanmäki.  Lettukestit nuotiolla jossain luontoalueella voivat jäädä kaikenikäisten mieliin. 

Monet toimijat eri paikkakunnilla tarjoavat myös halpaa virkistystä, seurakunnillakin on retkiä ja tapahtumia, myös MLL ja monet yhdistykset ja paikalliset toimijat kannattaa kartoittaa.

Virkistävää mutta suorituspaineetonta kesälomaa kaikille toivotan!

Onpa hienoa, että olet voinut katsoa myös omaa osuuttasi ja muuttaa omaksuttuja toimintatapojasi. Usein se, että tulee tietoiseksi ja näkee omat vaikuttimensa, kuten oman elämänhistoriansa, vapauttaa ihmistä siten, että hän voi jatkossa valita toimia toisin. Juuri näin sinä kuvaat itsesi suhteen tapahtuneen.

Silti sinulla on oikeus tunteisiisi. On tärkeä antaa omille tunteilleen oikeutus. Voit yhä paremmin opetella käymään SISÄISTÄ dialogia, josta sitten pystyt avaamaan myös ulkoista dialogia. Kun ensin keskustelet itsesi kanssa vaikka tähän tapaan: Voi, kylläpä minä loukkaannuin. Mutta mistä oikeastaan loukkaannuin? Johtuikohan se siitä, että koin itseni epävarmaksi kun hän sanoi XXXX? Kyse siis taisikin olla omasta epävarmuudestani eikä varsinaisesti hänen sanoistaan.

Tällöin voit sanoa ulospäin kumppanillesi sen itse asian ei suuttumiskielellä tai provosoitumiskielellä vaan itse tunteistasi vastuussa ollen toivomuskielellä.

 "Huomaan, että kun sanoit XXXX se herätti minussa epävarmuuden tunteita.  Toivoisin, että kannustaisit minua tänään, kun minulla on se työhaastattelu. Voitko saattaa  minut sinne" (tms)

Elämä on pitkälti vuorovaikutustaitojen opettelua ja jatkuvaa muutostakin. Hienoa, että olet halukas löytämään terveen tavan elää parisuhteesa. Tarvittaessa pariterapiasta voi saada tukea tiukoissa paikoissa.