KirkkoSisko

Hei, kerroit, ettei mies voi auttaa, koska on viikot muualla töissä. Ongelma eli lasten hoito on kuitenkin teidän yhteinen ratkottavanne. Ei voi olla, että vain sinä pohdit ratkaisua. Mitä miehesi näkee, ehdottaa ja tekee ratkaisuksi? Voiko hän jollain tavalla vaihtaa työaikojaan /joustaa?

Näkisin itse kolmisen vaihtoehtoa: Hakeminen toiseen päivähoitoon/perhepäivähoitoon jossa mahdollista olla pitdemään, vakituisen varahakijan palkkaaminen sopimalla että tieto tulee 2 päivää ennen tai sitten työpaikan vaihto. Noin epävarmasti, että joka ainut viikko stressaat miten saat asian hoidettua, ette voi jatkaa tai palatte loppuun. 

voisiko tuossa tilanteessa ihan sanoa ääneen, että minusta tuollainen kysymys on epäasiallinen? Muuten helposti tilanne rooliutuu niin, että joudut ikään kuin muille perustelemaan ja puolustelemaan kumppanivalintaasi. Puuttumalla epäasialliseen kysymykseen kysyjä joutuukin perustelijan rooliin. Mitä ajattelet?

Olipa hyvä kysymys ja mainioita vastauksia!

Ehkä se kultainen sääntö on tärkein: kohtele toisia hyvin, kuten toivoisit itseäsikin kohdeltavan, älä etuile, älä pidä itseäsi erikoisasemassa, puolusta kaikkien yhtäläisiä oikeuksia kussakin tilanteessa.

Itse huomaan painottavani myös läsnäolon kykyä. Jos koko ajan toivoisi jonkin asian olevan toisin, odottaa jotain parempaa tms, menettää paljon.  Mikä on riittävästi, on joskus tärkeämpi kysymys kuin mitä pitäisi saada lisää.

Mulle myös kohtuuden käsite ja ylimalkaan reiluus on tärkeää.

Oi, tähän voisi vastata  vaikka kuinka erilaisin näkökulmin! 

Parisuhteessa on kysymys vapaaehtoisesta sitoutumisesta, jonka jokainen päättää itse. Toinen osapuoli ei koskaan yksinään voi päättää, että nyt me seurustellaan, vaan ei ja ehkä ovat vahvempia kuin kyllä. Nyt kumppanisi ehkä on voitolla.

Mitä sinä voit tehdä? Voit miettiä itse tykönäsi, haluatko yrittää sitoutua vai irrotatko. Joitakuita auttaa tietty aikaraja että sovitaan xxx päivä jolloin tästä keskustellaan, sitä ennen ei. Ja silloin jos toisella ei ole sanottavana kuin ehkä, se on jo ein sanomista.  Jatkuvasti ei voi vain arpoa, ja jättää tilanteita auki, jokin valinta on tehtävä.  Jos ei tee valintaa, sekin on valinta, siis sen puolesta ettei suhde jatku.

Mitä luulet, auttaisiko aikaraja teitä? Jos ei, voit pitää perusteellisen keskustelun silloin kun itse tarvitset  vastauksen

Onkohan kyse kiltteydestä ja empatiasta, vai sittenkin jostain muusta. 

Jos lähtee ruotimaan sanoja sympatia ja empatia, jotain voi ehkä aueta.

Sympatia sanana tarkoittaa suunnilleen 'samaa kärsivä'. Voi ollakin, että samastut toisen kärsimykseen ja tuntemasi tunne on omaa suruasi/ahdistustasi/yksinäisyyttäsi tms. Sympatiaa voidaan kuvata, että putoaa samaan kuoppaan, missä toinen ihminen on. Myötäelää niin paljon, että unohtaa pysyä itse vakaaalla maalla toista pelastaessaan.

Sen sijaan empatia on 'kanssakärsimistä'. Empaattinen pystyy ymmärtämään ja näkemään toisen tuskan ja olemaan siinä läsnä, kanssa, mutta ei mene mukaan toisen kärsimykseen vaan pysyy itse 'omissa nahoissaan'.

Joskus siis se, joka on kiltti ja taipuisa, voi ollakin vain miellyttämishaluinen, ulkoaohjautuva ja esim. moitteita pelkäävä. Ei uskalla kieltäytyä, että toiset eivät suutu. Tässä ei liene kyse terveestä ja aidosta empatiasta vaan pelosta, siitä, että tekee mitä tahansa etteivät toiset käännä selkää.

Olet varmasti hyvää tarkoittava ja aidosti toisten tunteita aistiva ihminen. Mutta ehkä mahdollisesti raja itsen ja toisen välillä voi olla asia, jota kannattaa tutkia? Miten pystyä olemaan jämäkästi oma itsensä ja puolustamaan omia oikeuksiaan ja samalla puolustaa toisten oikeutta olla myös oma itsensä.  Mitä ajattelet näistä näkökulmista?