KirkkoSisko

Hei ap, oletkin saanut jo monta näkökulmaa.

Itse palaan vielä hetkeksi siihen, että olet kertonut hänelle tästä ja ilmaissut tunteesi, että sinusta ei ole ok, että vain hädässä soitetaan ja hyvällä hetkellä ei. Ystävä kertomasi mukaan ilmaisi, että hänellä on vaikeaa ja itki. Mutta mitä sen jälkeen tapahtui? Oletan, että lohduttelit häntä, olet varmasti ilmeisen hyvä antamaan emotionaalista tukea. Mutta palasitko sen jälkeen enää omaan tarpeeseesi vastavuoroisuudesta? On selvä, ettei itkun/tunnekuohun juuri ollessa päällä keskustelua oikein voi käydä toisesta näkökulmasta, mutta sen jälkeen kyllä.

Tällä kysymykselläni lähinnä tarkoitin, että pidätkö kiinni omista tarpeistasi vai luovutatko niistä ja annat toiselle tilaa oman jaksamisen kustannuksella? Tilannetaju tietenkin huomioon ottaen kannattaisi ehkä vielä kerran ottaa asia puheeksi, sillä kirjoittamasi perusteella minulle tuli vaikutelma, että et haluaisi niinkään luopua koko ihmisestä, vaan haluaisit suhteesta reilun ja vastavuoroisen. Jospa vielä kerran ottaisit asian puheeksi, perääntymättä, ja tekisitte jotain sopimusta/suunnitelmaa, miten jatkossa ystävyyden vastavuoroisuuteen panostetaan.  Esim soitetaan joka sunnuntai toiselle tms. Miltä kuulostaa?

Ajattelen, että esille ottamasi asia on tärkeä ja liippaa jollain lailla monen elämää. Olisi pitänyt, miksi en, kunpa olisin jne.

Oman elämäntarinansa hyväksyminen on elämän yksi tärkeimmistä tehtävistä. Katsoa lempein silmin sitä tarinaa. Jokaisen tarinassa on niitä mustia tai likaisia raitoja, kuten myös kirkkaita ja puhtaita. Kuinka pitkälle olemme voineet valita? Voiko ihminen esim. teini-iässäkään vielä ymmärtää kaiken seurausta lopun elämää? Miten oppia antamaan itselleen ja muille anteeksi ja hyväksyä tapahtunut tosiasiana ja muuttaa se, minkä ehkä voi? Joku voi vaikkapa vammautua pysyvästi jonkin harkitsemattoman teon jälkeen. Silti se asia pitää oppia hyväksymään ja sopeutua siihen.  Joskus elämänhistoriansa käsitteleminen voi olla turvallisinta terapian tuella. 

Tulevaisuuttakaan emme tiedä. Mutta nyt-hetkessä läsnäolon taitoja voi oppia vahvistamaan. Mitä haluat juuri nyt? Tee niin, mahdollisuuksien rajoissa. 

Kirjoitat pettymyksestäsi, että elämä ei ole mennyt niin kuin olet suunnitellut. Olisit tahtonut opiskelemaan ja töihin, mutta näin ei ole syystä tai toisesta tapahtunut.

Oletan, että olet TE-toimiston asiakas, mutta jos et ole, nuorisotakuuhan on nimenomaan alle 29-vuotiaiden työllistymiseen tähtäävä palvelu. Ja varmasti voi olla muutakin, eli ihan ensisijaista on ottaa yhteys sinne ja miettiä erilaisia vaihtoehtoja.

Voi olla, että tarvitsisit myös henkistä tukea jaksaaksesi. Voit hakeutua tarvittaessa vaikka psyk.sairaanhoitajan luokse kartoittamaan, missä jamassa mielialasi on. Jokin kirjoittamassasi heijasteli minun silmiini mielialan laskua ja toivotomuutta, käytit sanoja pois suljettu ja lopullinen - kuitenkaan näin ei realistisesti ole. On paljon vaihtoehtoja, joita voi tutkia. Esimerkiksi oppisopimuskoulutus. Te-toimisto osaa parhaiten neuvoa näissä teknisissä asioissa. Mutta itse elämänvoima sinun on löydettävä itse. Usko siihen, että vaikka nyt on näin, jotain voi muuttua, jotain voi löytyä. Mikä olisi ensimmiäinen askel?

Hyvä kysymys ja varmaan monet miettivät samaa.

Jos oletetaan, ettei kyse ole aivan hetkellisestä tuttavuudesta kuten kanssamatkustajasta lähibussissa tms vaan että todella haluaa tutustua ihmiseen, on mielestäni otettava myös riski- jollain lailla avattava sielunsa, kerrottava itsestään jotain oleellista. Mutta aivan yhtä tärkeää tai tärkeämpääkin kuin kertominen ja puhuminen on kuunteleminen.

Moni ihminen kokee tulevansa arvostetuksi, jos häneltä kysytään asioita. Aluksi ne voivat olla pinnallisia: Minkä leffan kävit katsomassa viimeksi?/Mitä ravintolaa suosittelet? - mutta ajan mittaan niihin kannattaa ottaa syvyyttä. Mitä odotat kesälomalta, viihdytkö työssäsi, minne haluaisit matkustaa, mitä ajattelet esim. jostain yhteiskunnalisesta ilmiöstä jne. Kannattaa toki myös vastata näihin itse, ettei tule tenttaava ja kuulusteleva tunnelma, mutta pääosin keskittyä kuuntelemaan toista herkillä korvilla. Tämä usein lähentää ihmisiä, luo lämpöä, lisää kiintymystä.  

Oliko tässä mitään sulle tärkeää?

Voit anoa koululaisten ym yllättäviin menoihin kunnaltasi täydentävää/ennaltaehkäisevää toimeentulotukea. Sitä ennen tosin pitää hakea perustoimeentulotukea Kelalta, vaikka siitä tulisikin hylky, syystä että täydentävä on viimesijaista ja sitä ennen on haettava muut tuet. Joskus lapsen harrastuksia yms tuetaankin toimeentulotuesta.

Miehesi ja sinun tulot lasketaan toki yhteen ja menotkin. Teidän kuuluu yhdessä elättää perhettänne.