KirkkoSisko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Hei ap-
Sinun ei tarvitse miettiä, olisivatko muut väsyneitä- Sinä ilmiselvästi olet ja sinulla on täysi oikeus tuntea niin kuin tunnet.
Tilanne jatkuu entisellään, jos mitään ei muuteta. Voitko ottaa yhteyttä kaupungin vanhuspalveluihin (olet jo varmaan ottanutkin) ja kertoa väsymyksestäsi ja miettiä yhdesä muita vaihtoehtoja. Olisiko esim. muutama tunti henkilökohtaista avustajaa viikossa isällesi jo sen verran riittävästi, ettei tarvetta soitella sinulle ole alvariinsa. Oletko virallisesti omaishoitaja? Heille on myös omia virkistyksiä, vertaistukiryhmiä tms.
Pointtini oli: hae jonkinlaista tukea jaksamiseesi. Ei ole hyvä sinun itsesi, mutta myöskään isäsi takia, jos uuvut ja esim. muutut ärtyneeksi, mikä on inhimillinen seuraus väsymyksestä.
Mitä itse ajatteleet, mikä sinua voisi auttaa? Kokonaan tilannetta ei voi tietenkään pois ottaa, mutta mikä olisi edes jonkinlainen helpotus? Kuka sen voisi tarjota?
Hei ap.
Kerrot, että joudut kokemaan aika pelottavia tunteita uuden elämäntilanteen edessä. Otsikossa kerrot myös, että tekisi mieli huutaa apua.
Entäpä jos pyytäisitkin? Ei ihmisen kuulu kaikkea vain yksin kantaa. Mainitset, että tukijoukkoja on aika vähän. Jospa alueesi jokin palvelu voisi tukea sinua nyt uuden kynnyksellä. Eri kaupungeissa on erilaisia palveluita nuorille /nuorille aikuisille, mutta ota ihmeessä selvää. Jokin keskusteluapu voisi kannatella sinua hankalien tunteiden keskellä ja auttaa jaksamaan ponnistella.
Myös seurakuntien diakoniatyöntekijän kanssa voi varata muutaman keskustelukerran.
Toivottavasti löydät jonkin tahon kautta tukea. Katso ensimmäiseksi sen paikkakunnan, jonne muutat, kaupungin sivuilta henkisen jaksamisen tukea, siellä voi olla myös linkkejä muihin alueen toimijatahoihin.
Hei.
Parisuhteen luottamus koskee erityisesti niitä asioita, jotka jätetään kertomatta. Sillä, ettet ota asiaa puheeksi sahaat sekä omaa että kumppanisi oksaa. Pyrit ehkä suojelemaan itseäsi tai häntä, mutta oikeasti et suojele.
En myöskään ihan lauseena usko rakkauden kuolemiseen. Se herättää kysymyksen, mistä oikeastaan on kyse? Mitä tunteita tähän liittyy? Oletko pettynyt tai vihainen? Onko miehen rakentamiseen käyttämänsä aika saanut sinut tuntemaan tietynlasita mustasukkaisuutta, hän ei huomioikaan sinua tai panosta parisuhteeseen kun rakentaminen vie kaiken? Jos on kyse tämän tapaisista vuorovaikutusasioista, ne ovat hyvin yleisiä ja niihin voi vaikuttaa, jos molemmat sitoutuvat. Menettäisitkö mitään, jos lähtisitte pariterapissa pohtimaan jatkamisen edellytyksiä ja puhuisitte asioista ihan aidosti?
Hei. ilmaiset huoltasi siitä, ettei miess muista huolehtia lasten perustarpeista kuten ruuasta ollessasi matkoilla.
Millä lailla mies itse, itsensä ja unohtelunsa oletettavasti tuntien, pyrkii toimimaan jotta tällaista ei tapahdu? Keinoja on monia: vaikka laittaa kännykkään piippaus ruoka-aikoina.
On tärkeää, että hän itse ratkaisee oman toimintansa ohjauksen. Parisuhteessa ei voi olla niin, että jompi kumpi huolehtii myös toisen osapuolen toiminnanohjauksesta.
Jos miehelläsi on selkeästi jokin keskittymishäiriö, muistihäiriö tai muu toiminnanohjauksen oikea ongelma, silloin hän ei toki myöskään voi olla matkojesi ajan ainoa lapsista huolehtiva aikuinen, vaan sitten on ratkaistava tilanne pyytämällä apua muilta.
Vai voiko kyse olla omasta ylimitoitetusta huolestasi, sinusta ateria pitää syödä klo 17 ja jos 17.05 ei ole aloitettu, huolestut että eikö ruokaa syödäkään lainkaan? Missä määrin on riski, että et luovu kontrollista vaikka asiat olisivatkin oikeasti ihan ok?
Miltä nämä kysymykset kuulostavat?
Hei.
Yksi elämänmittainen merkitys on siinä, että hyväksyy itsensä ja on jotenkin sinut elämänsä kanssa. Tätä voidaan nimittää myös itseohjautuvuudeksi. Ulkoaohjautuva ihminen hakee hyväksyntää ja statusta muilta ja löytää arvonsa vasta muiden arvostuksesta, tekee asioita ulkoisesta paineesta, kiitoksesta jne käsin.
Vaikuttaa siltä, että sinun sisäinen maailmasi kokee elämäsi hyvänä, mutta et vielä ole irrottautunut ulkoaohjautuvuudesta, joka vaatisi sinua olemaan jotain muuta. Ehkä sinun kunnianhimosi on jotain aivan muuta kuin oppiarvo ja palkka? Ehkä sinun kunniasi kohdistuu kohtuulliseen, inhimilliseen, rehelliseen elämäntapaan? Arvosta itseäsi sellaisena kuin olet. Pienessä elämäntyylissä ei ole mitään muutettavaa. Häpeä on monimutkainen teema, mutta uskon, että itsensä hyväksymällä häpeän alaspainava ote kevenee.