KirkkoSisko

Esille ottamasi asia on syvällinen ja tärkeä, vaikka kirjoititkin siitä lyhyesti.

Miten yhteiskunnassamme löytyy jokaiselle mielekäs rooli ja paikka, ilman, että sitä sidotaan työrooliin? Mistä elämään sisältöä, merkitystä ja tarpeellisuuden kokemista?

Yleisesti ottaen ihmislle on tärkeä kuulua johonkin itsseään isompaan kokonaisuuteen. Esim. töissä tehtaassa kaikki tietävät olevansa tätä tuotetta varten, jota tehtaassa valmistetaan. Yksi kiinnittää vaikkapa osia, toinen ohjaa prosesseja, kolmas siivoaa jäljet. 

Mistä työtön/eläkeläinen/jne löytää sen suuremman kokonaisuuden, johon kuulua ja jossa hänellä on paikka?

Moni voi löytää sen vapaaehtoistoiminnasta. Suurissa kaupungeissa valinnanvaraa on paljon: eri taide- ja harrastelajit, ympäristöasiat, auttamistyö, tapahtumat jne - vapaaehtoisten panosta tarvitaan monissa paikoin. Oletko sinä tutkaillut tätä tarjontaa ja omaa osuuttasi, missä lahjasi, aikasi ja osaamisesi voisi hyödyttää muita? Ja samalla saisit itsellesi mielekkyyttä? Mitä tuumit tästä?

Hei.

Kuten otit itsekin esille, eroamiseen liittyy aina hyvin monia eri näkökulmia lasten ja omaan elämään, asumiseen, ihmissuhteisiin jne.

Moni kokee hyvänä keskustella asioista ulkopuolisen, turvallisen tahon kanssa. Voisit varmaan harkita joko kunnan perheneuvolaa tai seurakuntien perheasiain neuvottelukeskusta asian läpi käymiseen? Siellä voisit turvallisesti ottaa puheeksi kaikki mieltäsi painavat asiat ja miettiä mistä tukea uuteen elämänvaiheeseenkin sitten löytyy. Tai sitäkin näkökulmaa, onko ero ainoa vaihtoehto? Voiko parisuhteen ongelmia mitenkään muulla tavoin korjata.

On kuitenkin tärkeää, että kerrot asiasta miehellesi. Jos sinua pelottaa asian esille otto, voit varata tietenkin ajan yhdessä perheneuvontaan.  Hänelläkin on toisaalta oikeus ja toisaalta velvollisuus alkaa kanssasi pohtia, miten elämä ja lasten tilanteet eron jälkeen järjestetään.

Voimia ja viisautta muutosvaiheeseenne.

Hei ap.

Se, mitä kirjoitat miehesi riehumisesta on väkivaltaa. Myös omien tavaroiden rikkominen tai seinän hakkaaminen on väkivaltaista käytöstä ja on vahingollista sitä näkeville perheenjäsenille. Hallitsematon käytös voi myös laajeta koskemaan tavaroiden ohella ihmisiä. 

Hänen tulee itse ottaa vastuuta oman käyttäytymisensä muuttamisesta.

Sinä puolestasi olet vastuussa siitä, jatkatko altistumista ja lasten altistamista tuollaiselle elämälle.

Suosittelen ammatillisen avun puoleen kääntymistä

Hei,

toivottavasti ei haittaa, jos vastaan hieman laajemmin.

Jos ymmärsin lyhyen kirjoituksesi oikein, käsitin, että sinua on kiusattu aiemmin, mutta se on jäänyt mieleesi voimakkaasti, etkä tahdo päästä sen aiheuttamista tunteista yli.

On ymmärrettävää ja inhimillistä, että ikävät kokemukset aiheuttavat pitkäkestoisia haavoja tunne-elämään.

Resilienssiksi kutsutaan ihmisen kykyä toipua ja palautua vastoinkäymisistä. Resilienssi voi osittain olla synnynnäistä, mutta siihen voi myös itse vaikuttaa. Voit etsiä lisää tietoa resilienssistä.

Useimmiten toipuminen edellyttää monenlaisten tunteiden sietämistä: vihaa, pettymystä, kateutta, syyllisyttä jne. Suoraan 'ilmaiseksi' siihen toipumisvaiheeseen ei oikein pääse. Mutta tavoittena on, että ihminen pystyy myös irrottautumaan pahoista kokemuksista, jättää ne taakseen ja jatkaa eteenpäin jotenkin uudelleenrakentuneena. Tähän tarvitaan siitä huolimatta - ajattelua. Siitä huolimatta, että on kiusattu/kohdeltu kaltoin/joutunut kokemaan epäreiluja kokemuksia, voin jatkaa elämääni. Menneet eivät liikaa saa määrätä tulevaa.  Hyväksyä omaksi elämäntarinaksi se, mitä on tapahtunut, vaikkei itse tekoa hyväksykään.  Ja sitten irtautua siitä, ei kieltää sitä, mutta ravistautua silti siitä irti ja luottaa tulevaan.

Mitä tämä sinussa herättää?

Hei ap.

Ajattelen, että parisuhde on myös oiva tapa oppia tuntemaan omia sudenkuoppiaan, eikä vain tuntemaan, vaan myös oppia toimimaan toisin pudotuksen välttämiseksi.

Kerroit että jo etukäteen päätit, ettet ryhdy ylivastuulliseksi kumppaniksi, mutta niin kuitenkin kävi. Jokin sinussa alkaa venyttää omia vastuusi rajoja ja siirryt kantamaan myös toisen osapuolen vastuuta, joka puolestaan sen sinulle luovuttaa.

Tämä itse skeema tai kuvio ei lopu eroamalla. Sen sijaan sen prosessoiminen ja uudenlaisten vuorovaikutustaitojen oppiminen auttaa elämässä kaikissa ihmissuhteissa. Missä 'minä' alan ja lopun, missä on toisen ihmisen vastuualue. Rajojen kunnioittaminen sekä itsen että toisen suhteen on eräs asia, jota tavalla tai toisella kaikissa parisuhteissa käydään läpi. Parisuhteessa pitää oppia löytämään balanssi erillisyyden ja läheisyyden suhteen.

Ajattelen,e ttä pariterapia tai parisuhdekurssit voisivat olla hyödyksi opetellessa uudenlaisia tapoja olla vuorovaikutuksessa. Jos vain eroatte ilman että oppimista tapahtuu, on enemmän kuin todennäköistä, että samankaltainen kuvio tulee toistumaan tulevissa ihmissuhteissa. 

Mitä ajattelet tästä?