KirkkoSisko

Aina kun miettii, uskaltaako tehdä muutoksia elämässään, voi myös kysyä itseltään, uskallanko olla muuttumatta?

Mitä seuraa siitä, jos kaikki jatkuu ennallaan? Miten se vaikuttaa sinun hyvinvointiisi? Voitko tehdä nykyisiin olosuhteisiisi tarvitsemiasi muutoksia, työhön ja sosiaalisiin suhteisiin, vai edellyttääkö muutos konkreettista muuttoa pois?   

Pelko ei ole hyvä motivaattori, koska pelko tekee jarruja elämään, mutta sitten voi kysyä, kuinka paljon haluaa elää pelkojensa ohjaamana. Yleisesti ottaen parempi motivaattori elämään on ne hyvät resurssit, joita muutos voi tarjota. 

Elämässä ei muutenkaan voi koskaan tietää, miten käy.  Riskinsietokyky vaihtelee eri ihmisillä, mutta jatkuva tyytymättömyys ilman, että uskaltaa muuttaa asioita pelkojen takia, vie valtavasti elämänvoimaa.

Kerrot työssä turhautumisesta ja sen kehittämisen puutteesta. 

On hyvä, että kyselet mielekkäämmän vaihtoehdon löytymisen perään.

On myös hyvä kartoittaa, mikä sitä mielekkyyttä nyt estää ja minkä asioiden pitäisi muuttua.

-Missä määrin työnkuva itsessään aiheuttaa turhautumista? Voisiko esimiehen kanssa keskustella työn sisällöstä ja tehtävänkuvauksesta?

- Missä määrin työn muut olosuhteet vaikuttavat, esim. onko työtovereita, miten tiimi/yhteisö toimii, saatko tukea työssäsi, miten yleensä organisaatiosi tehtävä määritellään-

- Mikä taas onkin ihan sinussa itsessäsi oleva rajoite tai este tehdä työtäsi määrätietoisemmin ja motivoituneemmin? Miksi olet töissä? Mitä työ sinulle merkitsee? Millaisia työn huonoja puolia kuvitellussa uudessa työpaikassa sietäisit paremmin kuin näitä nykyisiä? Onko vapaa-ajallasi rittävästi palautumista ja vastavoimia työlle?

Tämän tapaisia asioita voisit pohtia joko esimiehesi kanssa, tuttavien kanssa tai esim. työpsykolgin vastaanotolla.

Hei. Hyvä, että olet havahtunut asiaan.  Nyt tehtäväsi on aloittaa muutos. Näin ei enää voi jatkua.

Voitte yhdessä pariskuntana tai sinä yksin hakea apua tilanteeseen.  Töniminen on fyysistä väkivaltaa, julmuus henkistä. Voit ihan googlettamalla etsiä omalla paikkakunnallasi erilaisia vaihtoehtoja avun saamiseksi. Muista, että perheväkivallalla on taipumus pahentua ja että anteeksi antamalla ja sietämällä sitä ei saada loppumaan. Voimia muutoksen hakuun!

Hei ap.

Kirjoituksesi oli kirvoittanut jo monta vastausta. Veikkaan, ettet ole tuntemuksinesi yksin vaan monen kokee samastuvansa ilmaisemiisi oloihin.

Yleisesti ottaen tiedetään, että kun ihmisellä on jatkuvasti jollain tapaa paha olla, tarvitaan muutosta. Jonkin faktorin on muututtava. Usein sitä ei ole helppo ensinnäkään löytää, että mitä tässä nyt pitää muuttaa mutta ennen kaikkea sitä ei ole helppo toteuttaa. Siksi usein ulkopuolinen keskustelutaho auttaa jäsentämään, missä ongelman kitka piilee ja mitä liikauttamalla voisi ensimmäinen askel kohti parempaa oloa mahdollistua.  Joskus se vaatii lääkärin tapaamista, joskus jonkun elämän olosuhteiden uudelleen järjestämistä, joskus taas oman historian läpi käyntiä esim terapiassa. 

Jos et oikeasti jaksa vastata lapsen tarpeisiin, tarvitset tukea vanhemmuuteesi. Sekä itsesi että lapsen takia.

Hyvä, että olet hakeutunut lääkärin luokse. 

Mieti kuitenkin odotellessasi, millaisen aivan pienen ja konkreettisen muutoksen voisit kokeilla jo tänään? Miten saisit jo tähän päivään jonkinlaista uutta näkökulmaa?

Hei.

Jos ymmärsin oikein, olet surun murtama. Suru on vain surtava pois, oikopolkua ei ole. Mutta älä kanna suruasi yksin. Jaa tuntemuksiasi joko ystäviesi ja omaistesi tai ihan vaikka ammatillisen keskusteluavun kanssa.

Joskus on vaikea erottaa, mikä on normaalia surua ja mikä masennusta. Tarvittaessa voit mennä lääkärille keskustelemaan mielialastasi. Oman kuoleman toivominen voi kertoa siitä, että tarvitset enemmän tukea. Elämässä ei kuulu pelkästään rimpuilla ja taistella, myös jotain nautintoa, mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä tarvitset, jaksaaksesi elää. Keskusteluapu voi auttaa sinua löytämään oman elinvoimasi, vaikka oletkin kohdannut suuren menetyksen