KirkkoSisko

Hei ap.

Tuen sinua ottamaan vointisi vakavasti. Jo pelkästään syntyvän lapsesikin takia, mutta tietysti oman itsesikin vuoksi. Kerroit pelkääväsi 'merkintää' - ensinnäkin, miten jokin merkinnän pelko voisi olla isompi asia kuin oma ja kenties vauvan huono vointi? Toisekseen, eihän siinä ole mitään pahaa, että pyrkii hoitamaan itseään, päinvastoin. Hoitoon hakeutuminen on aina terveempää ja tuloksellisempaa jatkon kannalta kuin sen avun tarpeen kieltäminen ja siitä vaikeneminen.

Tulet tarvitsemaan kaikki voimasi kun vauva syntyy ja toisenkin lapsen rooli sisaruksena muuttuu. Ota aivan kaikki apu vastaan, mitä voit neuvolasta ja muista perhetyön tukimuodoista saada.  Teet siinä työtä koko perheesi eteen, että avaat suusi. Hoitamaton masennus/ahdistus ei tee perheellenne hyvää- Kuitenkin jo muutamakin keskustelukerta voi poistaa 'möröt' ja auttaa sinua eteenpäin

Hei ap, otat esille kipeän ja vaikean asian, jossa suhteenne luottamus on mennyt palasiksi. Kysyt, voidaanko palasista vielä rakentaa uusi, kestävä luottamus?

Vastaus lienee, että vastausta ei voi valmiina olla. Uskoisin, että samoista palasista suhdetta ei enää korjailla. Jotain täytyy muuttua aivan perusteellisesti.  Kerrot, että tilanne ollaan käsitelty, mutta et ole hyväksynyt etkä antanut anteeksi. Kysyn, onko tilannetta silloin vielä riittävästi läpi käyty? Vieläkö särkyneet palaset ovat lattialla jalkojesi alla? Vai onko esim pettänyt osapuoli vain siirrellyt niitä hieman sivuun? Usein pettäminen vaatii pitkän, ammattiauttajan kanssa käydyn prosessin. Joka voi päätyä eroon tai suhteen uudelleenrakentumiseen. Kun silta on murtunut, tarvitaan uusia työkaluja uuden sillan rakentamiseen. Pitää tietää, mikä luottamuksen sillalla petti, ja miten se voidaan jatkossa paremmin tukea.

Voimia teille asian käsittelyyn. Mitä selvemmin asiaa käsitellään, sitä paremmat eväät kummallakin on jatkoon, jatkoittepa yhdessä tai erikseen. Kaikki on mahdollista.

Hei ap.

Kerroit käyneesi vuosia terapiassa tms. Oletko kertonut siellä avoimesti, että sinun elämänhalusi on pahasti hakoteillä? Oletko lähiaikoina ollut lääkärissä tarkistuttamassa lääkitystä ja muuten hoitosuunnitelmaasi? Jos et, suosittelen ottamaan molemmista kopin asap.

Mutta asialla on myös näkökulmaero, mikään terapia ja lääke ei takaa sitä, että kaikki ongelmat poistuisivat, masennuksen oireita ei olisi yms. Elämässä on myös opittava hyväksymään itsensä sellaisenaan, myös omat varjonsa ja hankalammat piirteensä. Sen rinnalle on tärkeää myös hyväksyä omat voimavaransa ja elämän hyvät asiat - koska asiat eivät ole mustavalkoisesti joko huonosti tai hyvin. Väliin mahtuu koko elämän kirjo. Esim. se että olet käynyt vuosia terapiassa voidaan lukea myös kyvyksesi sitoutua ja pyrkiä parempaan.  Olet pyrkinyt järjestelmään työssä jaksamistasi ja nyt osa-aikatyössä.  Tällä tarkoitan sitä, että 'oireisinkaan' ihminen ei ole vain jokin diagnoosimöykky, vaan jokaisessa on paljon myös hyviä ominaisuuksia. Ovatko ne jääneet ongelmapuheen varjoon? Voitko aloittaa hyväksymis- ja riittämispuheen siihen rinnalle? Kiitollisuus pienistäkin asioista lisää ihmisen voimavaroja ja itsensä hyväksymistä. Mitä ajattelet tästä?

Teinin elämä on kirjaimellista murrosta. Koko olemus muuttuu, suhtautuminen omaan itseen ja toisiin muuttuu, usein on hukassa oleva olo. Sanotaankin, että teini on ikään kuin jos talo olisi peruskorjauksessa: kaikki vanha puretaan ja uutta rakennetaan ja siinä välissä on pelkkää kaaosta.

Aikuisten ja lähiomaisten kuuluu jaksaa tukea nuorta kaaoksensa keskellä. Nuorta ei paranna se, että häntä nimitellään tai edes ajatellaan olevan kauhea ja rasittava.  Vaan kannustaa häntä tuohon uudelleenrakennukseen: luoda uskoa hänen omiin voimavaroihinsa.

Tarvittaessa voi pyytää ulkopuolista tukea, esim. perhetyötä tai nuorisoneuvolaa, jossa voidaan miettiä miten tästä kaaosvaiheesta selvitään pienimmin vaurioin.

Voittakooon rakkaus 'remonttipölyn'!

Hei ap.

Kerrot tilanteesta, jossa et haluaisi pahoittaa isäsi mieltä, mutta tulet pahoittaneesi omasi. Tilanne on hankala, koska selvästi ymmärrät asiaa sekä omalta että isäsi kannalta. Usein raitistuneen alkoholistin elämään tulee tyhjiö, kun juominen jää pois ja ilmeisesti osittain siksi isäsi täyttää sen runsailla vierailuilla. Varmasti hän myös halunnee jotenkin hyvittää menneet ikävät ajat.

Mutta ei ole kuitenkaan sinun velvollisuutesi hoitaa tätä tyhjiötä.  Voisit miettiä ensin konkreettisesti, kuinka usein haluaisit tavata isääsi ja kuinka pitkän ajan kerrallaan sekä missä, teillä vai jossain muualla kuten kahvilassa. Kun tiedät omat toiveesi ja rajasi, sinun on helpompi ottaa askel kohti niiden ilmaisua. Voisiko sinulle esimerkiksi olla helpompi tavata vaikkapa kerran kuussa ja jossain kahvilassa? Josta myös sinä voit lähteä pois kun aika on täysi? Tai olisiko helpompi jos hän olisi teillä, mutta vain vähän aikaa kerrallaan, esim. puolisen tuntia, kahvikupin verran?

Kun tunnistat tämän, voit miettiä, mitkä olisivat riittävän suorat mutta myös asialliset keinot ilmaista sitä.

Olisiko se jotain tällaista. Hei isä, huomaan, että tulisit mielellään meille. Mutta en jaksaisi ottaa kotiin vieraita näin usein. Mitä jos nähtäisiin huomenna torikahvilassa klo 13?

Tai:

Jos hän soittaa että mitä teillä on ohjelmaa, voisiko tulla, niin voisitko sanoa jotain tähän tapaan: Joo, lauantaina ollaan kotona, sopii että tulet klo 13 mutta sitten klo 14 me alamme viettää lauantaita oman perheen kesken, joten nähdään kahvosten verran?

Sopisivatko jotkut tällaiset sanat suuhusi? Olisiko tässä sinulle ensiaskelet oppia rajaamaan perheesi ja omaa aikaasi? Miltä kuulostaa?