KirkkoSisko

tuntuu, ettei elämässä ole enää mitään iloa ja järkeä...

syövät elämäniloa. Useimmiten kuitenkin elämänilo on vain kaapissa piilossa. Se tulee sitten, kun sen aika taas on. Jos ei lapsen muodossa, niin kuitenkin jossain. Sitten kun prosessin on käynyt läpi ja hyväksynyt, että minun elämästäni tuli nyt tällainen. Kiirehtiä sitä ei voine.

Toivotaan, että se alkaa taas jossain vaiheessa kantaa.

Mutta silloin kun on murheen aika, silloin surraan. Kuten Raamatussakin sanotaan: Kaikella on aikansa.

Kaikkea hyvää!

kriisi tai voisiko jopa sanoa trauma. Lapsen saamisen tarve on ihmisessä niin syvällä. Lapsettomaksi vastoin toivettaan jääneet kokevat usein, että elämä petti pahanpäiväisesti.



Ei sinulta voi vaatiakaan että voit iloita toisten onnesta, ennen kuin olet oman kipusi käynyt perinpohjin läpi.



Ymmärsinkö oikein, että tilanteesi ei kuitenkaan ole lopullinen? Vai onko täysin fakta, ettet voi saada lapsia. Tämmöinen vertaistuki voisi sinullekin olla avuksi.



http://www.simpukka.info/fi_fi/etusivu/tukea-lapsettomalle





Siunausta elämääsi, vanhempana tai ei, olet arvokas.

Nukuin yön tosi huonosti, itketti ja ahdisti vain, ja nyt en jaksaisi mitään. Olen sairastanut pitkään, ja nyt pelkään löytyykö koepaloista syöpää vai mikä on "tuomio". Tämä odottelu ja epävarmuus pelkoineen on raskasta. :(

Sairauden pelko on niin kuluttavaa. Olet sairastellut pitkään ja varmaan kerinnyt miettiä kaikki vaihtoehdot mielessäsi.

Eipä ihme, että itkettää ja ahdistaa.

Kuka sinua tukisi? Kehen voisit nojata noin ahdistavalla hetkellä? Tulisiko joku kanssasi vastaanotolle kun menet vastauksia kuuntelemaan? Voit myös varmaan varata ajan keskustelua varten, mikäli sinulla on pelkäämäsi sairaus. Joko terveydenhuollon puolelta tai vaikka oman alueesi diakoniatyöntekijältä.

Lähetän voimia ja siunausta sinulle.

En edes keksi enää mitään kivaa ajatusta tai haavetta mitä ajattelisin ja millä itseäni lohduttaisin.

Mitenhän tässä näin kävikään.

valitsemistasi sanoista, että olet pettynyt? Osunko oikeaan? Kirjoitit että "enää" et keksi millä itseäsi lohduttaisit. Joskus siis olet osannut paremmin itseäsi tukea.

Ihmisen ei kuulukaan pärjätä vain yksin ja hautoa kaikkia murheitaan yksin. Onko sinulla ketään ihmistä, johon luotat. Kerro hänelle.

Jos ei ole, joskus kirjoittaminenkin auttaa.

Käy läpi se mitä odotit ja mihin petyit. Mitä suret. Mitä sittenkin, syvällä sydämessäsi vielä odotatkin. Mitä tarvitsisit, että uskaltaisit haaveilla taas?

Muista myös tämä

https://www.verkkoauttaminen.fi/portal/suomi/

terveisin diakoni Meiju

juuri tuollaisesta. Pyydä joku tueksesi ja vaikka taksilla ensiapuun. Älä kanna vauvaa yksin, sillä raju kuume voi todella pyörryttää.