KirkkoSisko

Tosi hyvä puheenaihe, ap! Rohkeakin!

Mä ajattelen, että kateus niin kuin muutkin tunteet, kuuluvat inhimilliseen elämään. Ei niitä voi kieltää tai vangita - aivan toinen asia onkin sitten teot. Tunteet eivät saa muuttua vahingollisiksi teoiksi (itseä tai muita kohtaan) vaan ne ovat tunteita.

Kateuden paras vastalääke lienee aito kiitollisuus oman elämän hyviä asioita kohtaan. Miten sitä kiitollisuutta sitten voi tuntea? Uskon siihen, että hyvien asioiden noteeraaminen lisää hyviä asioita.  Mitä enemmän kiinnittää huomiota asioihin, joista voi olla kiitollinen, sitä enemmän niitä tulee huomaamaan. Toki ihmisellä on oikeus huomata myös harmittavat asiat, ja tehdä niille voitavansa. 

Toisen puolesta iloitseminen edellyttää mielestäni sitä, että osaa iloita myös itsensä puolesta. Osaatko tuulettaa ja hehkuttaa, kun jokin asia menee hyvin? Kehutko itseäsi, miten selvisit hyvin hankalista tilanteista tai jaksoit, vaikka olit väsynyt? Kannustatko itseäsi onnistumisista ja siitä, ettet ole esim. pahentanut tilanteita? Jos pystyt antamaan itsellesi respectiä, opit antamaan sitä muillekin. Silloin se ei ole mitenkään sinulta pois. Voit aloittaa pikkuasioista, kehua työtoveria hänen työnsä jäljestä tai perheenjäsentä vaikka ruuan onnistumisesta, mitä tahansa arkista. Huomaat, että hyvä aikaansaa lisää hyvää. Kunniaa ei ole vain yhdelle kerrallaan, vaan sitä voi saada monet yhtaikaa, sekä sinä, että muut.

Miltä tällaiset ajatuksenpolut kuulosti?

Mielestäni on hyvä, ap, että uskalsit ottaa pohdintaan varsin perustavan kysymyksen elämän sisällöstä ja merkityksestä.

Itse ajattelen, että ihminen aika ajoin joutuu enemmän pohtimaan ns elämän syviä kysymyksiä. Joskus ne aktivoituvat vaikka elämänkriisin tai menetyksen yhteydessä, joskus taas juuri silloin kun elämä on muuten hyvin, koska silloin on ikään kuin varaa mennä myös arkista elämänrytmiä pidemmälle.

Kysymys elämäntarkoituksesta koskettaa kaikkia sukupolvia, kaikkia kulttuureita, uskontoja ja yhteiskuntia. Itse ajattelen, että kysyminen on tärkeämpää kuin vastaus, jota ei tyhjentävästi voikaan saada. Pinnalliset kliseemäiset lauseet elämän tarkoituksesta eivät koskaan tee oikeutta elämän monimuotoisuudelle ja arvokkuudelle.

Kun uskaltaa kysellä itseltään asioita juurta jaksaen, on ehkä myös valmiimpi ymmärtämään juurikin sitä, miten monenlaista elämä on, ei ehkä niin helposti anna toisillekaan valmiita vastauksia ja neuvoja. 

Aika monille yksi elämän oivalluksista on se, että eletään jollain lailla muitakin kuin itseä hyödyttäen. Moni löytää vapaaehtoistyöstä ja toisten auttamisesta jotain sellaista ulottuvuutta, jota ei saavuta, jos etsii vain omaa etuaan.  Jos sinulla itselläsi juuri nyt on oma elämä kunnossa, kuten kuvailit, riittäisikö ajastasi ja voimistasi jonkin verran toisten tukemiseen? Mahdollisuuksia on vaikka kuinka: olla jonkun nuoren tukihenkilönä, vanhukselle ystävänä, tehdä juttuja ympäristön hyväksi tai vetää jotain ryhmää/kerhoa.  Kotipaikkakunnallasi on monenlaisia yhdistyksiä, toimijoita, joiden kautta voi tehdä hyvää, silloin kun itsellä on siihen resursseja. 

Hei ap.

Minäkin kannatan sitä, mitä moni ehdotti: Hakeudu oikeaan psykoterapiaan. Juuri nuori aikuisuus on erityisen otollista aikaa sen hyötyihin.  Olipa menneisyytesi ollut millainen tahansa, voit vaikuttaa siitä huolimatta siihen, millainen tulevaisuutesi tulee olemaan.  Erilaiset itsensä hyväksymisen prosessit kasvattavat resilienssiä eli vastoinkäymisistä toipumiskykyä. Jos tuo menneisyys jää kahleeksi ympärillesi, et ole vapaa.    Elämän tarkoituksista eräs on oppia olemaan sinut oman tarinansa kanssa. Mutta tarinaan rakentuu joka päivä myös uusi sivu. Tarinan alkupuoli ei 'tiedä' miten loppu kulkee. 

Hei ap.

Kerrot monen tuntemaa tarinaa siitä, miten arjen koitokset alkavat haalistaa läheisyyttä ja elämä muuttuu valtapeliksi ja taistelutantereeksi. Kerrot myös uskovasi, että molemmat pohjimmiltaan kaipaisivat ihan jotain muuta.

Parisuhteen ja perheen hyvinvointiin kannattaa todellakin panostaa. Nyt se on teidän perheenne tärkeysjärjestys numero yksi, alkaa luoda parempaa parisuhdetta, johon kuuluu luottamus, läheisyys ja 'työrauha' ainaisen kinastelun sijaan.  Ulkopuolinen apu auttaa asioiden turvalliseeen käsittelyyn. Seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksilla on ammattitaitoisia pariterapeutteja. Toki sinne voi olla jonoa. Yksityisille pariterapeuteille pääsee varmaan nopeiten, mutta toki yksityissektori on maksullista. Kannattaa tsekata myös kuntanne sivuilta tarjoaako esim. neuvola myös parisuhdepalveluja.  Elätte elämänne kulta-aikaa, pienet kultahippuset vielä sylissänne. Raivatkaa tilaa kullan loistaa ettei arjen pölyt sitä peitä.

Hei ap. Suurin osa, ellei kaikki parisuhdepulmat liittyvät vuorovaikutukseen, kommunikointiin. Siksi se tulee tavalla tai toisella jokaisen parin haasteeksi. Suosittelen lämpimästi harkitsemaan seuraavan lomamatkan sijaan parisuhdekurssia, joissa opetellaan vuorovaikutustaitoja yhdessä muiden parien kanssa. Joka ainut ihminen tarvitsee niissä myös harjaantumista, eli kumpikin on samalla viivalla. Kukaan ei voi sanoa, että minä osaan täydellisesti vuorovaikutustaidot. Useimmat ihmiset kokevat suhteensa lähenevän, kun oppivat ilmaisemaan omia tarpeitaan ja ajatuksiaan ja kuuntelemaan toista.  Jos parisuhdekursseja ei järjestetä teille sopivasti (niitä järjestää ainakin Parisuhde Kataja), niin myös pariterapiassa samoja teemoja voi käydä läpi.