KirkkoSisko

Esille ottamassasi asiassa on vähintään kaksi eri puolta. Itse kuorsaus on toinen asia, mutta toinen on parisuhteen asia.

Kuorsaukseen saa tietenkin apua lääkäriltä, joka en ole, joten siihen en puutu.

Mutta perheessä ja parisuhteessa täytyy ottaa toisia huomioon. Jos jokin oma ongelma tuottaakin toiselle ylivoimaista ongelmaa, on asiaa korjattava mahdollisuuksien mukaan. Kellään ei ole oikeus häiritä toista metelillään - sama asiahan olisi jos soittaisi kovaäänistä musiikkia toisen yrittäessä nukkua. Tietenkään miehesi ei kuorsaa tahallaan, mutta se on jo valinnallinen teko, jos ei suostu lähtemään asian takia hoitoon tai muuttamaan nukkumisjärjestelyjä tms.  Kuitenkin loppuviimeksi sinä itse valitset, mihin suostut.  Moni on jo ehdottanut eri huoneeseen muuttamista öiksi. Se ei ole mitenkään huono asia. Olkkarin sohva on eri asia, kuin että teet itsellesi ihan oman huoneen, jossa sinua ei häiritä. Mutta mikäli asia on jo hiertänyt parisuhdettanne, siihen kietoutuu helposti muutakin kuin käytännön järjestelyä. Kumpikin voi kokea toisen käytöksen loukkaavana ja haavoittavana. Tällaista haavaa ei toki sängyn ostamisella korjata, mutta parisuhdeterapiassa siihen voi löytyä lääke.  Terapiassa tai kurssilla voidaan käydä läpi tilanteita, joissa omaa ratkaisua ei tahdo löytyä tai siihen on alkanut jo ilmaantua ympärille kaikenlaista muutakin tunnekuormaa. Ensisijainen lääke on hyvät vuorovaikutustaidot, joita on tarpeen opetella koko elämä. Tsemppiä teille!

Hei ap. 

On ymmärrettävää ja tärkeää, että sinullakin saa olla omia menoja ja omaa latautumisaikaa. Kuitenkin se on vielä vähän eri asia kuin se, ettei isä ota lapsia sovittuna viikonloppuna. Silloin pääasia on lapsissa, heidän mahdollisesti kokemassaan pettymyksen ja hylätyksi jäämisen tunteessaan. Sinun pitäisi jaksaa tukea heitä tässä asiassa, mutta jos olet kovin pettynyt  itse paraikaa omien suunnitelmiesi muuttuessa, se ei aina ole helppoa. Siksi kannustan sinua, kuten joku vastaaja jo ehdottikin, laatimaan aina B-suunnitelman. Kerroit että sinulla on ihan ok taloudellinen tilanne. Silloin voit varmaan palkata lapsenvahdin jos isävkl ei toteudukaan. Paikkakunnallasi on varmasti monia esim lukiolaisnuoria, jotka mielellään tienaavat muutaman kympin lastenhoidosta. Tällä tavoin saat itse henkistä 'tilaa' keskittyä tukemaan lapsia ja ajattelemaan asiaa heidän kannaltaan, kun tiedät, että oma vapaa-aikasi mahdollistuu. Lisäksi et ole niin riippuvainen isän päätöksistä, kun et turvaa niiden varaan suunnitelmiasi. Miltä tämä kuulostaa?

Hei.  Kiva, että haluat aidosti ymmärtää ja tukea ystävääsi, joka elää paraikaa suurten muutosten keskellä ja myös keskellä kiivasta yhteiskunnallista keskustelua aiheesta. 

Ehkä sinun ei tarvitse keskittyä nimityksiin ja luokitteluihin ystäväsi kyseessä ollen, vaan kuunnella hänen tarinaansa yksilönä ja tukea häntä omassa parisuhteessaan. Viime kädessä kaikkien parisuhteiden peruskysymykset ovat samat: vuorovaikutustaidot, kohtaaminen, vastavuoroisuus, sitoutuminen toisiinsa jne. Ei se siitä muutu, olipa ihminen sitten nimetty heteroksi, homoksi tms.  Parisuhteesa ei muutenkaan ole kysymys pelkistä biologisista ruumiinosista.  Sen sijaan monilla sukupuolivähemmistöön kuuluvilla on yhteiskunnallisia paineita ihan alkaen siitä, mihin vessaan menee, miten muut suhtautuvat, jne. Siinäkin ystävän kuunteleminen on tärkeintä.  Kuuntele, mitä hänelle kuuluu ja mitä ajatuksia hän haluaa kanssasi jakaa. 

Esille ottamasi kysymys on tärkeä ja kuuluu monen ihmisen (ja heidän läheistensä) arkipäivään.

Miten tässä yhteiskunnassa löytää paikkansa, jos elämää ei määritäkään työ? Ihmisyyteen kuuluu merkitysten ja mielekkyyksien etsintä. Mistä sitä merkitystä ja mielekkyyttä sitten voi löytää?

Joillain ihmisillä perheenjäsenteen tarpeet tuovat sitä kuin itsestään: moni hoitaa lapsenlapsiaan tai omaistaan tai tukee esim. vaikeuksissa olevaa läheistään. Mutta entä jos sitä ei ole? Jotkut ihmiset tipahtavat työn menettämisen myötä myös suureen yksinäisyyteen.

Niin surullista kuin se onkin, kriisissä voi piillä myös hyvä siemen. Kun aikaa ei ohjelmoida itsen ulkopuolelta, on aikaa kysyä itseltään, mitä minä oikeastaan haluan? Mistä olen kiinnostunut? Mitä osaan ja voin tehdä? Mihin yhteisöön haluan kuulua, joko konkreettisesti tai aatteellisesti?

Monille elämän mielekkyys löytyy siitä, että löytyy jokin itseä suurempi päämäärä, jonka eteen voi tehdä vaikka vapaaehtoistyötä tai muuten osallistua. Yksi alkaa vetää työttömien jumppaa, toine liittyy vaikkapa Roska päivässä-liikkeeseen tai muihin ympäristöä kohentaviin porukoihin.  Kolmas antaa aikaansa eläinsuojelulle ja neljäs vaikkapa lauluryhmälle. Joka paikkakunnalla on monia tahoja, joissa vapaaehtoistyötä voi tehdä ja olla siten osa jotain, kuulua johonkin. Kuulumisen tunne on kiistaton ihmisen hyvinvoinnille. Myös seurakunta on yksi toimija, johon voi kuulua.  Ihmistä voimaannuttaa, kun on jotain, jonne voi antaa itsestään jotain ja myös saada jotain, Silloin työ ei enää olekaan se ainoa elämän mittari. Sen rinnalle voi kehittyä muita merkityksiä.

Hei ap

On hyvin paikkakuntakohtaista, mutta joissain seurakunnissa myös diakoniatyö voi antaa pientä jouluapua, esim. ruokakassin tai maksusitoumuksen kauppaan. Kannattaa katsoa oman seurakuntasi nettisivulta tai muista tiedotteista, onko sinun asuinalueellasi tällaista joulutukea saatavilla. 

Myös neuvola saattaa tietää, jaetaanko aluuellanne jotain muuta jouluapua.