KirkkoSisko

Hei ap.

En lukenut ihan kaikkia kommentteja.

Mutta kukaan ulkopuolinen ei voi antaa sinulle syytä elää. Jokaisen elämäntehtävä on löytää itse mielekkyys omaan elämäänsä. Kukaan ulkopuolinen ei voi myöskään silloin ottaa sitä pois, se on tallessa sisälläsi.

Jos sinusta elämä tuntuu ylivoimaiselta tai sinulla on itsetuhoisia ajatuksia, kannattaa ilman muuta ottaa yhteys lääkäriin tai psykiatriseen sairaudenhoitoon. Se, että esim. depressio kuiskaa korvaasi, ettei sinulla ole syytä elää, ei ole totuuus, vaan sairauden oire. Ja sitä voidaan hoitaa. 

Hei ap. Kiva, että haluat ilahduttaa kummilastasi yhteisellä ajalla. Siitä jääkin kenties pysyvät muistot kummallekin. Oletkin jo saanut ehdotuksia. Mutta muistuttaisin tärkeimmästä asiasta: Toteuta aineeton lahjasi heti, kun mahdollista. 4-vuotiaalle vaikka viikkokin on pitkä aika odottaa. Ettei lahjan sijasta synnykin pettymys.

Muutamia ideoita vielä:

Uimahalli + kahvila

Korkeasaari (jos asutte lähistöllä)

Liukumäkiretki ja nuotiomakkarat metsässä

Leffa ja popcornit

Murrosikä on koettelevaa aikaa sekä teinille että heidän perheilleen. Murrosikään kuuluu olennaisena ja vääjäämättömänä irtautumis- ja itsenäistymisprosessi nimenomaan siitä vanhemmasta, kenessä ollut aiemmin erityisesti kiinni. Parhaimmillaan etäisempi vanhempi voi tukea nuorta terveeseen irtiottoon ilman, että vanhempien kesken muodostuu valtataistelua tai kilpailua. Pahimmillaan asiat mutkistuvat epäterveiksi. Jos voit luottaa isän vanhemmuustaitoihin, ole kiitollinen, että lapsellasi on toinen vanhempi, joka tukee häntä. Mikäli asiat menevät hankaliksi, esim. perhetyöstä saa apua.

Sinun tehtäväsi on rankkaa. Sekä sietää uhmaamista ja irtautumista mutta toisaalta olla tukena, läsnä ja käytettävissä. Koeta ajatella enimmäkseen, että kyse on teinin itsenäistymiskamppailusta, jossa hänen pitääkin saada 'parkua' murrostaan läheisimmilleen. Hae tarvittaessa itsellesi paikka, jossa voit tuulettaa omia tuntojasi.   Lue murrosiästä tietoutta  (esim Väestöliiton sivuilta ) ja toivottavasti saat myös vertaistukea muista vanhemmista, jotka takuulla kamppailevat samojen ilmiöuden kera. 

Voimaa, viisautta, sitkeyttä ja huumoria eloonne!

Ap, olet rohkea ja viisas kun pystyt havainnoimaan ja reflektoimaan omia tuntemuksiasi! Se on jo hyvä alku. Ilman sitä ei muutosta ainakaan voi tulla.

Kateuden ja katkeruuden vastalääke omasta mielestäni on aito kiitollisuus ja merkityksellisyyden kokemus omasta elämästä, sen rosoineen ja kuoppineen. Niin kauan, jos koet eläväsi 'vajeessa', sinulla on vaara pudota vertailun sudenkuoppaan. Kun näkeekin oman elämänsä riittävänä ja tarpeellisena, vertailu ei enää pääse kaakattamaan mielessä. Usein kiitollisuus- ja tyytyväisyytaitoja tulee harjoittaa pitkään, ennen kuin huomaa eron. On tärkeää, ettei kiitollisuuttakaan ala pohjustaa vertailuun (EI NÄIN: Onneksi en ole yhtä sairas kuin naapurin pyörätuolissa oleva Liisa) vaan se nousee aidosti oman elämän arvoista ja merkityksistä: ettei kiitetä vain terveydestä, vauraudesta tms, koska ne kaikki voi menettää, vaan siitä.  Elämän kauniit hetket ovat sellaisia, joita ei voi pyyhkiä pois (esimerkiksi lapsen syntymä).

Usein kateudelta ja katkeruudelta vältyyy myös tekemällä hyvää toisille.  Hyvän tekeminen vahvistaa hyvyyden kokemusta maailmasta ylipäänsä. Esim. vapaaehtoistyö voi antaa sellaista merkitystä, mikä on elämän korvaamatonta pääomaa. Se myös laajentaa perspektiiviä: enää oma 'vajeen tunne' ei olekaan keskiössä. 

Miltä nää ajatuksen alut kuulosti?

 

Hei ap.

Kertomasi perusteella vaikuttaa, että tarvitsisit selkeän pysähtymisen: missä mennään? Parisuhteessa on sekä oikeus että velvollisuuskin katsoa ajoittain, mitä tälle suhteelle oikeasti kuuluu. Mitä kumpikin ajattelee, toivoo, tarvitsee, tuntee.  Mikään parisuhde ei jatku sellaisenaan vuosikausia. Kumpikin muuttuu, elämä muuttuu. Myös parisuhdetta tarvitsee 'päivittää' ja siihen ainoa keino on avoin, kumpaakin osapuolta kuunteleva vuorovaikutus. Uskon, että hyötyisitte merkittävästi perheterapiasta.  Lähes aina parisuhdeongelmat kilpistyvät tavalla tai toisella viestintään, kommunikaatioon. Olipa lopputulos se, että jatketaan yhdessä tai erotaan, on tärkeää, että asiat käydään läpi. Toiseen ihmiseen ihastuminen on usein merkki siitä, ettei ole osannut ilmaista tarpeitaan ja tunteitaan siinä omassa parisuhteessa, siksi ne heijastetaan (usein katteettomina) toiveina johonkuhun ulkopuoliseen, vaikka itse asiassa katse tulisi suunnata itseen ja omiin vuorovaikutustaitoihin. Jo lapsenkin takia on tärkeää, että äiti ja isä haluavat tulla kotiin, voivat hyvin ja haluavat olla hänen  ja toistensa kanssaan. Lapsi ei saisi kokea olevansa jokin ongelma tai jarru.  Toivottavasti saatte tilanteeseenne apua.