KirkkoSisko

Yksinäisyys nakertaa elämänvoimaa. Kirjeessäsi tihkuu kaipuu luontevaan ja antoisaan, vuorovaikutteiseen ihmisuuhteeseen.

Koulun kautta vanhempiin tutustuminen voi olla vaikeaa, kun harvalla alueella enää vanhemmat vievät ja hakevat lapsiaan kouluun (toisin kuin päiväkodissa) ja vanhempainiltoja on ehkä kerran lukukaudessa. Eipä siinä kovin syvällisiä ihmissuhteita solmita.



Miten aktiivinen jaksaisit olla itse? Voisitko rohkaistua kutsumaan teille kotiin vaikka niitä hyvänpäiväntuttuja vaikka puuhastelemaan jotain. Pitää vaikka joulukorttien askartelutalkoot luokkalaisten vanhempien kesken?



Kyllä mulle tietysti tuli mieleen seurakunnankin toiminta. Olisiko seurakunnalla jotain toimintaa, jota kautta voisit tutustua muihin. Perheleirejä? Kuoroa tai bändiä jos olet musiikki-ihmisiä? Jotain muuta? Jos ei ole, voisitko pohtia esimerkiksi diakoniatyöntekijän kanssa, löytyiskö jokin teemaryhmä, jota joko sinä itse tai joku muu voisi vapaaehtoisena ryhtyä ohjaamaan? Monissa seurakunnissa on esimerkiksi neulottu sukkia vähävaraisille perheille jaettavaksi, tämmöinen "ompelukerho" voisi olla yksi tapa sekin tutustua.'



Ja toki alueellasi voi olla monia muitakin toimijoita, joiden pariin voit osallistua, esim MLL, SPR jne.



Tutustuminen paremmin vaatii usein sinnikkyyttä ja monta turhaakin yritystä, ennnen kuin nappaa. Mutta loppujen lopuksi, et varmaan tarvisi kuin yhden ystävän sammuttamaan yksinäisyyden. Kannustan, jaksa vielä yrittää!



diakoni Meiju

Tikkurilan seurakunta

Mutta siitä voisin valittaa, ettei seurakunnalla ole mitään tarjolla keski-ikäisille.

Meidän paikkakunnalla ei ole mitään mihin 40+ ikäinen ihminen voisi mennä Jumalanpalveluksia lukuunottamatta. Olisi mukavaa jos meidänkin ikäiset ihmiset edes joskus huomioitaisiin seurakunnassa!

en toki tiedä, missä seurakunnassa asut ja millaista tarjontaa siellä on, mutta ehdotan, että rohkeasti otat yhteyttä vaikka kirkkoherraan ja kerrot tuon näkemyksesi! On erittäin tärkeää, että kaikenikäiset ja kaikissa elämäntilanteissa olevat voivat löytää paikkansa seurakunnisa.

Jos sinulla on aikaa, voit myös tarjoutua itse vapaaehtoistyöhön. Moni on kokenut sen merkittäväksi ja mielekkääksi tavaksi elää. Vapaaehtoiset toimivat hyvin monissa tehtävissä kirkkokuorossa, leiriavustajina, kerhojen vetäjinä, suruyhmäohjaajina, saattohoitajina, palvelevan puhelimen päivystäjinä jne, vähän paikkakunnasta ja eniten omasta kiinnostuksesta riippuen!. Vapaaehtoisille järjestetään koulutusta ja virkistystä, joulujuhlia ym tukea seurakuntien toimesta.

Moni paikoin toimii myös Olotila - eli semmoinen avoin kahvilatoiminta johon kaikenikäiset ovat tervetulleita. Joissain paikoissa sen nimi on Mummon kammari, tai Avoimet ovet.

Ehdota toimintaa rohkeasti itse, ellet seurakuntasi tarjonnasta löydä mitään kiinnostavaa! Ihan sitä mistä olet kiinnostunut: keskusteluryhmiä, käsityöryhmiä, lauluryhmiä ....

en osaa Espoon seurakunnista sanoa, mutta ihan yleisesti yritän tuohon (monelta suunnalta kuultuun) muskarivajeeseen:



monet yksityiset muskarit toimivat lukukausimaksulla ja ovat kalliitakin. Seurakuntien muskarit ovat pääsääntöisesti ilmaisia. Seurakunnat eivät pysty myöskään maksamaan kovin järeitä palkkioita muskareiden vetäjille, joten monet muskariopet sitten suuntaavat sinne rahakkaammille markkinoille.



Onneksi niitäkin muskariopeja on, jotka nimenomaan haluavat antaa osaamistaan seurakunnan kerhoihin! Jotkut jopa aivan vapaaehtoistyönään!



Muutenkin: erilaisten kerhojen vetäjäksi voi itsekin tarjoutua seurakuntaansa vapaaehtoiseksi, jos on sellainen elämäntilanne, että haluaa ja jaksaa sitoutua ja antaa omaa osaamistaan ja aikaansa muillekin.

kokemuksia koko Suomesta, muualtakin kuin sieltä eteläisestä Suomesta kaivattaisiin ?

yleisesti ottaen kiva kuulla, miten ne on koettu ja onko parannusehdotuksia tai toiveita.

jälleen kerran se, että toista ei oikein voi muuttaa, mutta itseään voi.



Eli: miten sinä itse voisit kyseisissä tilanteissa toimia toisin? Jos mies vierittää vastuuta sinulle, otatko kopin vai heitätkö takaisin?



Parisuhteista puhuttaessa on hyvin yleinen dilemma se, että toinen on ylivastuullinen ja toinen alivastuullinen. Tilanteen korjaamiseksi tasavastuulliseksi on myös ylivastuullisen luovuttava siitä "yli"-osuudestaan. Mitä ylivastuullisempi toinen on, sitä helpompi toisen on olla alivastuullinen (jos siis siihen luonnostaan on taipumusta).



Miehesi ei luultavimmin tahallaan halua sinulla olevan rankkaa. Mutta on vain niin helppoa jatkaa tutuksi käyneillä toimintamalleilla. Muutos on aina vaikeaa. Kummallekin teistä, ja kaikille meistä!



Kun ensi kerralla sapettaa, mieti tosiaan itsellesi toinen toimintastrategia kuin miten olet tähän asti menetellyt. Mieti, miten olet toiminut silloin kun mies sanoo kuten kirjoitit" ota sä kiinni tai tee sä. Motkotatko, mutta kumminkin otat/teet? Ja sitten mietit miten sen asian voisi tehdä toisin. Muista, että se toisin toimiminen on se, missä se muutos näkyy, eikä puheen tasolla. Kokeile eri strategioita. Keksit kyllä! Joku varmaan toimii paremmin.



Ja muista kiittää miestäsi ääneen kaikesta siitä hyvästä, mitä jo otsikossa sanoit hänessä olevan





diakoni Meiju

Tikkurilan seurakunta