KirkkoSisko

Tietämättä tilannettasi tarkemmin, ja rahojesi vähenemisen syitä muistutan, että monissa seurakunnissakin diakoniatyöntekijän kautta voi saada (paikkakunnasta riippuen) joko EU-ruokaa, leipää tai joissain tilanteissa maksusitoumuksen kauppaan ruuan ostoa varten. Taloudellinen tilanne toki kartoitetaan maksusitoumusten kyseessä ollen. Eli harkintasi mukaan voit myös ottaa yhteyttä sen seurakunnan diakoniatyöhön, jonka alueella asut. (kirkkoon kuuluminen ei merkitse diakonia-apua annettaessa)





terveisin diakoni Meiju

Tikkurilan seurakunta

Sait jo Olivianalta hienon vastauksen.

Se oli yksi esimerkki siitä, miten vieraatkin ihmiset voivat haluta tukea ja neuvoa toisiaan!



Otsikossasi oli erittäin tärkeä kysymys: mikä on lasten etu? Siihen ei voinekaan saada yksiselitteistä vastausta. Kuitenkin monet perheterapeutit korostavat, että lasten todellinen koti on vanhempien parisuhde. Lapset eivät ainoastaan opi ja saa mallia siitä, vaan myös elävät sen tunnemaailmaa omiin tunteisiinsa heijastuksena. Omista vanhemmistaan he saavat muunmuassa kosketuksen siihen, mitä on olla mies tai nainen.



Kertomuksessasi on mielestäni selkeästi esillä, miten monelta kantilta asiaa olet pohtinut. Ajattelet lapsia, vaimoa ja itseäsikin. Hyvä, että kävitte terapiassa, vaikka siitä ei selkeää toivomaasi apua ollutkaan siihe, että läheisyyys kasvaisi.



Läheisyyden ja hyväksytyksi tulemisen tarpeet ovat ihmisen perustarpeita. Ja sinä, kuten kaikki, ansaitset sitä. Pakottamalla tai kauppaa tekemällä ei voi läheisyyttä kuitenkaan saada. Prostituoitu ei voi antaa sitä omana itsenään hyväksytyksi tulemisen kokemusta, jota kaipaat. Tavallaan kerrot karua kieltäsi siitä, että vaimosikin on sinun kanssasi rahan takia. Kauppatavaraa? Sitä ihmissuhteet eivät saisi olla. Uskon, että sen kuuleminen on viiltänyt sinuun syvän haavan. Vaimollasi on oma historiansa, miksi hän ei kykene läheisyyteen tai miksi ripustaa oman elämänsä arvot rahaan, mutta sitä emme tässä voi käsitellä, se hänen pitää työstää itse. Kuulostaa, että liittonne ei nosta hänenkään ihmisarvoaan. Tuskin hän on onnellinen siitä, että läheisyys on loppunut, vaikka muuhun ei pystykään. Mutta antamalla hänen jatkaa tuota tunnekylmyyttä menet siihen hänen "haavaansa" mukaan, eikä se eheytä kummankaan sisäistä maailmaansa, vai mitä arvelet?



Teittepä mitä tahansa, selvää on, että jonkun asian on muututtava. Samalla lailla jatkamalla näivetätte itsenne, eikä se ole edes kristillisen ihmisarvon mukaista. Aajttelen, että Luoja on tarkoittanut perheen ja parisuhteen olevan ilo ja lahja, eikä sen tarkoitus ole tehdä kenestäkään pystyyn kuollutta, katkeroitunutta keloa.

Oliviana ehdottikin jo kokeeksi asumuseroa. Se minullekin tulisi mieleen. Voisitteko vielä mennä sille terapeutille, jonka luona kävitte. Pohtia siellä, miten järjestää asiat niin, että lasten tarpeet tulisivat mahdollisimman hyvin huomioon otetuksi. Ja ottamaan ne tunteet nyt puheeksi, ihan lastenkin kanssa. Neuvominen on monesti pahasta, mutta nyt sanoisin: älkää opettako lapsia siihen, että tyydytään pahaan oloon eikä pyritä muuttamaan mitään.



Siunausta elämäänne

t KirkkoSisko, diakoni Meiju

Tikkurilan seurakunta

Vantaan seurakunnat

totta kai voit odottaa , että mies kotiutuu ja lukea hänen kanssaan. Tai sitten, jos et pysty odottamaan, voitko soittaa hänelle töihin tai jollekin muulle läheisellesi, että luet sen kirjeen toisen ollessa puhelimessa "läsnä".



Toivon kovasti ilahduttavia uutisia, mutta mikäli olet sairas, toivotan hyvää ja ammattitaitoista apua!

ryhmän nimeltä Hidasta elämää (ja en ole tosiaankaan ryhmän perustaja,ennen kuin joku niin kerkee kuittailla!) ja siinä on hyviä kirjoituksia.

mulla ei ole hätää (vaikka rohkaisusi tuntuukin hyvältä!), mutta suren muiden lukijoiden puolesta, on vaan varsin ikävää niiden kannalta, jotka oikeasti tarvitsevat apua ja ovat vilpittömin mielin asialla.