KirkkoSisko

Sait jo Olivianalta hienon vastauksen.

Se oli yksi esimerkki siitä, miten vieraatkin ihmiset voivat haluta tukea ja neuvoa toisiaan!



Otsikossasi oli erittäin tärkeä kysymys: mikä on lasten etu? Siihen ei voinekaan saada yksiselitteistä vastausta. Kuitenkin monet perheterapeutit korostavat, että lasten todellinen koti on vanhempien parisuhde. Lapset eivät ainoastaan opi ja saa mallia siitä, vaan myös elävät sen tunnemaailmaa omiin tunteisiinsa heijastuksena. Omista vanhemmistaan he saavat muunmuassa kosketuksen siihen, mitä on olla mies tai nainen.



Kertomuksessasi on mielestäni selkeästi esillä, miten monelta kantilta asiaa olet pohtinut. Ajattelet lapsia, vaimoa ja itseäsikin. Hyvä, että kävitte terapiassa, vaikka siitä ei selkeää toivomaasi apua ollutkaan siihe, että läheisyyys kasvaisi.



Läheisyyden ja hyväksytyksi tulemisen tarpeet ovat ihmisen perustarpeita. Ja sinä, kuten kaikki, ansaitset sitä. Pakottamalla tai kauppaa tekemällä ei voi läheisyyttä kuitenkaan saada. Prostituoitu ei voi antaa sitä omana itsenään hyväksytyksi tulemisen kokemusta, jota kaipaat. Tavallaan kerrot karua kieltäsi siitä, että vaimosikin on sinun kanssasi rahan takia. Kauppatavaraa? Sitä ihmissuhteet eivät saisi olla. Uskon, että sen kuuleminen on viiltänyt sinuun syvän haavan. Vaimollasi on oma historiansa, miksi hän ei kykene läheisyyteen tai miksi ripustaa oman elämänsä arvot rahaan, mutta sitä emme tässä voi käsitellä, se hänen pitää työstää itse. Kuulostaa, että liittonne ei nosta hänenkään ihmisarvoaan. Tuskin hän on onnellinen siitä, että läheisyys on loppunut, vaikka muuhun ei pystykään. Mutta antamalla hänen jatkaa tuota tunnekylmyyttä menet siihen hänen "haavaansa" mukaan, eikä se eheytä kummankaan sisäistä maailmaansa, vai mitä arvelet?



Teittepä mitä tahansa, selvää on, että jonkun asian on muututtava. Samalla lailla jatkamalla näivetätte itsenne, eikä se ole edes kristillisen ihmisarvon mukaista. Aajttelen, että Luoja on tarkoittanut perheen ja parisuhteen olevan ilo ja lahja, eikä sen tarkoitus ole tehdä kenestäkään pystyyn kuollutta, katkeroitunutta keloa.

Oliviana ehdottikin jo kokeeksi asumuseroa. Se minullekin tulisi mieleen. Voisitteko vielä mennä sille terapeutille, jonka luona kävitte. Pohtia siellä, miten järjestää asiat niin, että lasten tarpeet tulisivat mahdollisimman hyvin huomioon otetuksi. Ja ottamaan ne tunteet nyt puheeksi, ihan lastenkin kanssa. Neuvominen on monesti pahasta, mutta nyt sanoisin: älkää opettako lapsia siihen, että tyydytään pahaan oloon eikä pyritä muuttamaan mitään.



Siunausta elämäänne

t KirkkoSisko, diakoni Meiju

Tikkurilan seurakunta

Vantaan seurakunnat

totta kai voit odottaa , että mies kotiutuu ja lukea hänen kanssaan. Tai sitten, jos et pysty odottamaan, voitko soittaa hänelle töihin tai jollekin muulle läheisellesi, että luet sen kirjeen toisen ollessa puhelimessa "läsnä".



Toivon kovasti ilahduttavia uutisia, mutta mikäli olet sairas, toivotan hyvää ja ammattitaitoista apua!

ryhmän nimeltä Hidasta elämää (ja en ole tosiaankaan ryhmän perustaja,ennen kuin joku niin kerkee kuittailla!) ja siinä on hyviä kirjoituksia.

mulla ei ole hätää (vaikka rohkaisusi tuntuukin hyvältä!), mutta suren muiden lukijoiden puolesta, on vaan varsin ikävää niiden kannalta, jotka oikeasti tarvitsevat apua ja ovat vilpittömin mielin asialla.

minua viehättää suuresti tuo hidastamisen ja vähentämisen ajatus.

Monissa elämänfilosofioissa on paljon annettavaa, ja ainakaan en koe millään muotoa tämän olevan kristillisen arvomaailman kanssa ristiriidassa, päinvastoin. En mitenkään näe, että Jeesus juoksisi samalla lailla kellon, kiireen ja haalimisen perässä kuin nykyään "täytyisi".

Itse asiassa kirkkokin on vahvasti tuonut Kohtuullisuuden käsitettä esiin.



Uskon jotenkin, että tämä hektinen elämäntapa ei voi kestää loputtomiin. Jossain vaiheessa vähentämisen on pakko alkaa: kiireen, materian ja saavutusten vähentämisen. Toivottavasti ymmärrämme sen niin kauan, kun vielä voimme valita. Liian moni havahtuu liian myöhään.



Kuulin sellaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan nykyään vasemman aivopuoliskon aivoifarktit ovat lisääntyneet huomattavasti verrattuna oikean aivopuoliskon infarkteihin. Ovatko aivot kerta kaikkiaan jo saaneet tarpeekseen tietoähkystä ja kiireestä?



Tsemppiä teille jotka jaksatte etsiä elämäänne vaihtoehtoisia sisältöjä!



diakoni Meiju