KirkkoSisko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Äkkiseltään minusta tuntuu, että miksi pitäisi vetää noin jyrkkää rajaa ystävän ex-puolisoon jos muuten tulisitte toimeen? Sen sijaan voisit ehkä hyvinkin tarjota avoimen keskusteluväylän: kertoa itsekin miten äimistynyt olit, ja kuunnella hänenkin tunteiaan. Äkkirakastuminen vie usein jalat alta, mutta silti kun rakastuminen laimenee, on kuitenkin jollain lailla työstettävä sitä ennen kesken jäänyttä eroaan. Vanha sanonta: minkä taakseen jättää, sen edestään löytää, pitää parisuhdeasioissakin paikkansa usein.
Kaveraaminen EI mielestäni lainkaan tarkoita, että hyväksyy toisen huonon toiminnan parisuhteessaan. Päinvastoin. Ystävyydellä voidaan myös hyvällä tavalla puuttua toisen elämään, tai ehkä puuttua on väärä sana, ehkä osallistua tai ottaa kantaa.
Voisit myös keskustella sen ystäväsi (naisen) kanssa siitä, että vaikka tapaat hänen ex-miestään perheinään, se ei tarkoita, että jotenkin olisit miehen puolella naista vastaan tms. Toki hieman korvaani särähti että kovia sanoja ystävästäsi lausuit: ei ehkä ole rakentavaa ajatella, ettei hän olisi ansainnut liittonsa jatkumista. Paremminkin niin, että mitä sen eteen olisi voitu tehdä, ettei eroon olisi päädytty.
Miltä tämä kuulostaa.
KirkkioSiskon logiikka ontuu pahasti....
Joku esittikin asiallisen kysymyksen että mahtaako sitten taantuma eli pakko-downshiftaus parantaa palveluja kun kerran muka talouskasvu ei niitä paranna...
Tokihan siis isokin valtion budjettikakku voidaan jakaa hyvin epäoikeudenmukaisesti ja niin, että ne jotka oikeasti tarvitsisivat palveluita eivät niitä tahdo saada, mutta nämä on poliittisia päätöksiä eivätkä johdu siitä ettei talouden hyvää tilannetta tarvittaisi siihen että pystytään kunnolla huolehtimaan apua tarvitsevista. Kun on jaettavaa jaon voi päättää monenlaiseksi (kansa voi vaihtaa koko päättäjät vaaleissa jos näyttää että nämä ajavat vain eliitin asemaa ja yhteiskunta epäoikeudenmukaistuu), mutta jos ei ole mistä jakaa ei niin tilanne onkin huonompi.
ei tietenkään voida vetää sitä johtopäätöstä että taantuma parantaa terveydenhuoltoa, sosiaalihuoltoa jne vaan, että vaikka rahaa on paljon, sitä ei olla yhteiskunnallisella tasolla valittu laittaa kärsivien auttamiseen, vaan muualle. Nämä ovat yhteiskunnallisia, poliittisia jne arvovalintoja.
Raha riittäisi isolla tasolla, vaikka yksilöllä ei riittäisikään. Kyse on sen käytöstä.
Ajattelen, että tulevaisuus (maailmanlaajuisesti sen paremmin kuin omassakaan elämässäni) ei mitenkään voi perustua talouskasvun ihannoimiseen ja pönkittämiseen.
Periaatteessa samaa mieltä, mutta kun talouskasvu takaa myös sen kaiken hyvän yhteiskunnassa (terveydenhuolto, koulut jne.) Sitten kun keksit ratkaisun tähän umpisolmuun, niin voit käydä samalla pokkaamassa nobelin palkinnon :)
Toisaalta voidaan pohtia (ainakin teoriassa), että jos ihmiset "downshiftaamisen" myötä voivat yleisesti ottaen paremmin, niin silloin on tietenkin vähemmän tarvetta myös terveyspalveluille. Eli ei tarvitakaan niin paljon verotuloja.
Mene ja tiedä.
mutta kun esim viime vuosikymmenien talouskasvu ei mitenkään ole parantantu esim. kunnallista terveydenhuoltoa, vanhustenhuoltoa jne. Koko ajan niitä on ajettu alas ja esim. hoitoonpääsy vaikeutunut
Sen sijaan siitä on esimerkiksi tällaisia lieveilmiöitä
(vain yksi esimerkki kaikesta tuhlaamisesta)
http://www.iltalehti.fi/ruoka/2012081015940662_ru.shtml
Olet vaarassa. Ota yhteyttä vaikka turvakotiin. Tuo ei voi jatkua. Väkivalta pahenee vain ajan mittaan, ei lopu itsestään- ja tuo ennen lyömistäkin ollut on henkistä väkivaltaa.
Jos ystävistä ja sukulaisista ei ole tukea, hae sitä viranomaislta. Googlaa alueesi turvakodit. Heidän kanssaan voi ainakin neuvotella mikä auttamistaho olisi paras!
että analysoimatta ja vatvomatta ja odottamatta oikeaa tunnetta ja tilaisuutta ja romantisointia vain aloitat. Se saa tuntua vaivautuneelta aluksi. Se saa ujostuttaa. Ihan vaan ryhdyt - sano miehellesi että menisitkö makaamaan mahallesi, haluaisin hieroa selkääsi - ja siitä voi sitten seurata ihana hyvä hetki. Jos vaikka olisikin vaivautunutta, niin kynnys seuraavaan on kuitenkin matalampi kun jää on murrettu. Et voi menettää mitään, joten kokeile.