KirkkoSisko

olla, että miehesi on terveysongelmista niin peloissaan, että haluaa torjua ja vältellä puheenaihetta, se on liian uhkaavaa. Tuli mieleen, että kun miehesi sanoi että puhumisesta tulee paska olo, olisitko voinut/voisitko nyt avata siitä keskustelua. Kysyä, millaiselta hänestä siis tuntuu, mikä siinä on vaikeaa jne. Jos hän saisi kokemuksen että olet kiinnostunut hänen vaikeudestaan puhua, hän voisikin huomata puhumisen huojentavan ja helpottavan.

Sain valmistuttuani heti työpaikan, jossa jatkan edelleen. Tosin olen opiskellut kymmenisen vuotta sitten toisenkin, ei-kirkollisen ihan eri alan tutkinnon, mutta työpaikka on silti pysynyt kirkossa. Silti kannustan muita kokeilemaan eri aloja jos elämä niin menee!

kirkko järjestää toimintaa kaikkina juhlapyhinä. Jumalanpalveluksia, messuja, hartaushetkiä, tarvittaessa myös kasteita, vihkimisiä jne, lisäksi on retkiä ja leirejä, hiljaisuuden retriittejä jne, ja jotkut osuvat juhlapyhiinkin. Kaikki työntekijät eivät tietenkään ole joka pyhä töissä, mutta jotkut vuorollaan.

Myös seurakunnan diakoniatyöntekijältä voi varata rauhallisen keskusteluajan jopa kotiin. Voidakseen saada keskusteluapua ei tarvitse kuulua kirkkoon, mutta pitää asioida sen seurakunnan diakoniatoimistossa, jonka alueella asuu.



Rohkaise mielesi ja puhu tunteistasi jonkun kanssa.

Myös neuvolapsykologi voisi olla hyvä vaihtoehto



Toivotan elämääsi hyvää!

Nyt kuulostaa, että olet antanut elämäsi ohjakset tyttärellesi ja tyydyt vain kynnysmaton rooliin. Miksi näin? Olet jotenkin tyttäresi uhkailun kohde, poismuuttopuheet ennen kuin "heltiät" ja niskojen nakkelut jne. Tällainen ei ole äidillistä rakkautta vaan alistumista. Sinunkin tarpeesi esim yöunesta täytyy ottaa kuviossa huomioon. Jos tyttäresi suuttuu, niin mitä sitten? Hän on vastuussa tunteistaan kuten sinäkin omistasi. Ei sinun tule elää niin, ettei kukaan vaan suutu.



Koska tyttäresi asuu luonasi, teidän huushollissa täytyy toimia tietyt rajat ja sopimukset. Ensinnäkin: ÄLÄ MAKSAA YHTÄKÄÄN PIKAVIPPIÄ! Diakoniatyöntekijänä valitettavasti minulla on erittäin negatiiviset kokemukset pikavippien aiheuttamasta tuhosta, ja lähes kaikissa on alussa ollut se tilanne, että vippien ottaja ei ole kantanut vastuutaan vaan joku muu on avustellut, kunnes tilanne on jo mahdoton. Korosta tyttärellesi, että hän on vastuussa elämästään ja ratkaisuistaan ja että velkaa ottaessa hänen on tiedettävä miten se maksetaan pois. Velka ei ole tuloa, vaan menoa!



Älä pese pyykkejä, vaihda lakanoita. Jokin tyttäresi vastuunotossa ei nyt ole kohdallaan, ja sinä valitettavasti mahdollistat sen että hän elää kuin lapsi eikä kuten aikuinen.



Voisitko hakeutua keskustelemaan jonkun kanssa ja saamaan näköaloja tilanteeseen.Seurakunnan diakoniatyöntekijältäkin voi varata keskusteluaikoja.