KirkkoSisko

vaan kyse on aina siitä, miten työskentelee omien "vammojensa" paranemiseksi.



Jos mies on ollut alkoholisti ja väkivaltainen kuukausi sitten, hänen perimmäiset ongelmansa eivät tietenkään ole poistuneet. Voi olla, että uuden kumppanin kanssa olisi aivan erilaista vuorovaikutusta, mutta noin yleistotuutena on, etteivät väkivaltaisuus eivätkä riippuvuusongelmat parane itsestään eikä kumppania vaihtamalla. Miehen on tutkisteltava omaa sairauttaan silmästä silmään ja hankkiuduttava hoitoon, jotta hänen elämäsä muuttuisi. Useiden alkoholistien on lopetettava kaikki juominen loppuiäksi, kohtuutta ei monen kohdalla olekaan. Väkivalta on aina syvien kerrosten takana ja sillä on nimenomaan taipumus esiintyä lähisuhteissa. Ihminen voi olla vaikka miten "tossukka" muissa suhteissa, mutta parisuhde onkin eri asia.



Jos harkitset seurustelua kyseisen ihmisen kanssa, ota kyseiset asiat avoimesti puheeksi äläkä kiirehdi suhteen kanssa. Keskustelkaa, miten mies on alkanut ongelmiaan hoitaa, mitkä hänen tavoitteensa ovat, ja miten hän on oppinut ratkaisemaan aiemmin väkivaltaan johtaneet

ristiriitatilanteet toisella tavalla.



Ihminen VOI muuttua ja toivoa on aina, mutta esim. alkoholisimia vastaan taisteleminen on todella kovaa, usein vuosien mittaista työtä. Se ei leijaile pois itsekseen.

tässäkin asiassa pätee Jeesuksen opettama Kultainen sääntö: kohtele muita kuten toivot itseäsi kohdeltavan.

Pröystäily tuskin kohottaa lähimmäisen elämää.



Katolisen kirkon seitsemään kuolemansyntiin kuuluu myös ylpeys. Luterilaisessa kirkossa ei ole kuolemansyntien luetteloa, vaan kaikki yksittäiset asiat peilautuu siihen, ovatko ne lähimmäisenrakkauden mukaisia vai ei.



Tervettä ja hyvää ylpeyttäkin on. On esimerkiksi aivan paikallaan tuntea rinnassaan sanoinkuvaamatonta ylpeyttä kun lapsi esiintyy piparkakkuna tai kärpässienenä päiväkodin näytelmässä. Se kertoo rakkaudesta ja lujittaa äidin ja lapsen suhdetta. Mutta aloittajan tarkoittamaksi pröystäilyksi se muuttuu, jos sillä muille vihjaillaan että muiden lapset olivat surkeita ja oma kärpässienilapsi paras ja tyylikkäin koko maailmassa.



Jatketaan keskustelua!

Tilanteenne kuulostaa kyllä raskaalta. On enemmän kuin inhimillistä, että suojelet lastasi kiusaamiselta. Ymmärrän, että repisit vaikka sydämen rinnastasi voidaksesi estää lasta enää tuntemasta tuskaa erilaisuudestaan.



Olet varmaan jo pohtinut kovasti mikä suojeleminen on liikaa ja mikä asiaankuuluvaa. Eräs pointti olisi mielestäni se, että tajuat, että jos aina teet lapsen eteen senkin, mistä hän itse selviäisi, hän ei vahvistu vaan tavallaan taantuu. Lapsen suojelemista kehittyvänä ja oppivana olentona voikin siis olla joskus se, että ei puutu tilanteeseen.



Miten hän osaa jo nyt puolustaa itseään, esim. ottaako takaisin tai omalla kielellään kieltää jos joku vie häneltä lelun kädestä? Jos edes jotenkin, niin tätä piirrettä voinette vahvistaa. Opettelette etukäteen lapsen tasolla, että hän voi itse rajata/estää toisten huonoa käytöstä omalle kohdalleen sanomalla ei tai pitämällä lujemmin kiinni omasta tahdostaan (esim ei luovuta keinuvuoroaan heti muille vaan vasta kohtuullisen ajan päästä). Tähän varmaan saat tukea myös esim päiväkodin erityislastentarhanopettajalta tai muilta ammattilaislta, joiden luona käytte.



Toinen aspekti on, että voisit käydä läpi omia sisäisiä suojattomuuden tunteitasi, joita olet esim. lapsena kokenut. Sinua tuntematta en tietenkään tiedä tarinaasi. Mutta on mahdollista, että siirrät jotain omaa käsittelemätöntä turvattomuuttasi tähän lapsesi tilanteeseen, projisoit omat tunteesi häneen. Silloin auttaa oman historian läpikäyminen sekä se, että muistat aktiivisesti, että te olette erillisiä ihmisiä. Lapsesi ei ole sinä.



Miltä nämä näkökulmat sinusta kuulostivat ja miten olet niitä pohtinut aiemmin?

jossa ymmärrät menot vuodenkierrolla etkä vain kuukausitasolla. ENNAKOIT elämän etkä elä sitä "jälkeenpäin"



Ensin lasket kaikki yhteentulevat tulot mitä saat, ja menopuolelle asumismenot, bussikortit, mitä nyt onkaan pakollisia kuukausittaisia menoja



Sitten lasket kaikki vuoden pakolliset tulevat laskut yhteen, siinä siis myös harvemmin tulevat kuten vakuutusmaksut, autoverot, talvirenkaat, katsastusmaksu, tietty summa lasten kausivaatteita varten jne.



Jyvitä tämä summa per kuukaus, että jos menoja vaikka olisi yhteensä vuodessa 12 tuhatta, niin kuukautta kohti silloin 1000e pakollisia menoja. Perusta erillinen tili, johon siirrät tämän summan suoraveloituksena palkasta. Älä käytä tiliä mihinkään muuhun: näin sinulla on aina varaa maksaa perusmaksut ja pysyt vuoden mittaan tulevissa laskuissa ja hankinnoissa ajan tasalla.



Perusta lisäksi toinen tili yllättäviä menoja varten ja laita sinne kohtuullinen summa, vaikka 20 -50€ per kuukaus, suoravelotuksena. Jo vuodessa sinnekin kertyy sitten yllättäviä tilanteita varten muutama satanen.



Tämän jälkeen lasket paljonko sulle tuloistasi jää arkikulutukseen joka sisältää ruuat, pesuaineet, lääkkeet jne. Ja käytät vain sen

mihin on varaa.



JOS vielä jää yli, voit toki esim. perustaa säästötilin vaikkapa kesälomaa varten.



Koko idean pointti on ennakointi ja vastuun otto talouden hallinnasta eikä mielijohteista



Kommentteja?

Joudut tekemään ison ratkaisun.

Mietit, olisiko salaaminen oikea ratkaisu?

Salaamassasi asiassa ei olisi kyse vain omasta elämästäsi, vaan myös lapsen oikeudesta tuntea juurensa, isänsä jos hän olisikin tuo lyhyen suhteen mies, samoin kuin miehen oikeudesta saada olla lapsensa isä. Puhumattakaan miehesi oikeudesta tietää onko lapsi hänen. Ja lapsesi oikeudesta saada kaikesta tästä huolimatta tasapainoinen lapsuus ja tunne siitä, että hän on kokonainen.



Itse en kannata ns perhesalaisuuksia. Näkisin välttämättömänä, ett mietit elämää kaikkien asinaosaisten kannalta pidemmälle kuin vain tämänhetkisen tunnemyrskysi kohdalle. Tässä on vanha, mutta edelleen voimassa oleva artikkeli psykoterapeutin näkökulmasta perhesalaisuuksien suhteenhttp://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2008/2008-10-23/ajankohtaista/Perhes…

Jutussa puhutaan myös biologis-lääketieteellisestä näkökulmasta: lapsen mahdolliset periytyvät sairaudet jne. Toivon, että luet artikkelin.



Puheeksi ottaminen on varmasti erittäin vaikeaa. Yksi vaihtoehto on, että varaat ajan vaikkapa perheasiain neuvottelukeskukseen miehellesi ja sinulle. Kerro, että haluat keskustella tärkeästä asiasta johon tarvitsette apua. Varaudu asian käsittelyn kipeyteen. Joudut varmaan myös kohtaamaan aika vaikeita tunteita itsessäsi: syyllisyyttä, vastuuta, motiiveja - selvittämään mistä tässä kaikessa oikein on kysymys.



Toivotan teille ennen kaikkea kykyä pitää syntyvästä lapsesta hyvää huolta ja myös kykyä selvittää asian esilletuomat kriisit.