KirkkoSisko

Hei ap.

Lyhyessä avauksessasi kerrot, ettet jaksa tavata ketään. Sinulla on tietenkin oikeus vapaa-aikanasi päättää minkä verran seuraa kaipaat ja minkä verran tarvitset omaa aikaa. Mieleeni kuitenkin nousi kysymys, oletko pettynyt ihmisten seuraan tai onko siinä jotain elementtejä, joka vie sinun voimiasi?  Oletko yleisesti ottaen kovin väsynyt? Näitä asioita voit miettiä jos niille on tarvetta.

Itse rentoutumisasiaan: Kotonakin voi rentoutua monin tavoin. Ulkoilu toki on suositeltavaa päivittäin haluamallasi tavalla (kävely, pyöräily, uinti jne). Mutta sisätiloissakin tekemällä itselle mieluisia asioita voit löytää itsestäsi uusia taitoja ja nauttia puuhailusta. Onpa se sitten uuden leivontareseptin opettelua, kukkien hoitoa, jumppaa, lukemista, käsitöitä, taidetta tms. On hyvä opetellakin olemaan myös itsekseen. 

Mutta jos ihmissuhteisiin liittyy yleisesti ottaen pulmia ja hankaluuksia, sitä asiaa kannattanee tarkastella jotta saa ongelmat päihitettyä, pelkkä itsekseen vetäytyminen pitkiksi ajoiksi ei paranna ihmissuhteita.

Mitä ajattelet tästä?

Hei ap. 

Ulkonäön kommentointi yleensä tuntuu syvemmällä kuin esim. uuden hiuskampauksen kommentointi. Ihmisen minäkuva koostuu myös kehosta ja laihtuminen ja lihominen vaikuttaa siis myös kokemukseen omasta minästä. Toisten pitäisi osata olla herkkiä ettei ohimennen heittele kommentteja ulkonäöstä. Koska näin kuitenkin todennäköisesti tapahtuu, kannustan sinua miettimään etukäteen sopivan lyhyen vastauksen ja siirtymään samantien muuhun aiheeseen.  "Hei ootpas sinä laihtunut!" "Joo. Muuten, satutko tietämään mistä saa mansikkalaatikoita edullisimmin / Tuletko katsomaan sitä projektin raporttia saman tein vai laitanko ensin meilillä sulle" -tyyppisesti. Tällä ohjaat keskustelun neutraalimmille vesille.

Jos ihminen jää asiasta silti utelemaan lisää, eikä ymmärrä haluttomuuttasi kommentointiin, voit sanoa suoraankin,  jotain sen kaltaista että "joo olen laihtunut, mutta eipä siitä sen enempää. Miten itse jakselet, miltä tuntui palalta lomalta töihin?" Voihan olla että kyselijällä itsellään on ongelmia oman painonsa kanssa ja siksi tarttuu puheenaiheeseen. Siirtämällä puheenaiheen hänen kuulumisiinsa pääset omasta 'tilitysvelvollisuudestasi' jos et asiasta halua puhua.

Jossain vaiheessa tapailua jompi kumpi tai molemmat haluavat tietää, missä mennään.

En usko, että mitään muuta keinoa on kuin ottaa asia puheeksi suoraan. Mitäs ajattelet meidän väleistä, haluatko sitoutua seurusteluun -tyyppinen avaus on vain pakko uskaltaa ottaa esille.

Jos toinen ei ole kiinnostunut, on turha hukata aikaa odottamalla jotain, mitä ei tule tapahtumaan. Sen kuuleminen varmasti sattuu, mutta vähemmän kuin jos aikaa on kulunut jo kauan. Ajattelen, että muutamassa kuukaudessa jo tietää, haluaako sitoutua yrittämään parisuhdetta. Mitä itse ajattelet? Kerro se hänelle myös, älä ainoastaan kysy.

Hei ap.

Olet ison muutoksen edessä.  Muutos on aina stressaavaa, ja sitä enemmän, mitä isommista asioista kyse. Kerrot ammattisi olleen sinulle tärkeä ja olet panostanut siihen paljon, liikaakin. Nyt sinulle on tullut stoppi. Ei ihmekään, että mielessäsi risteilee erilaisia pelon tunteita ja ristiriitaisuutta. Kuitenkin tiedät, että haluat muutoksen. Mainitsitkin saaneesi kumppaniltasi tukea. Ehkä sinun tässä muutosvaiheessa tulee suojella itseäsi siltä, että muut ihmiset tyrmäävät tai arvostelevat valintaasi.  Sinun ei ole pakko eikä hyväksi kuunnella tuomitsevuutta silloin, kun tarvitset tukea, sillä kyse on sinun elämästäsi etkä vahingoita sillä muita. 

Tarvittaessa voit varmaan esim. työterveyspsykologin kanssa vielä pohtia tunteitasi ja sitä, missä määrin muiden odotukset vaikuttavat sinuun noin voimakkaasti.

Uskon, että helpottaa, kunhan 'saranavaihe' on ohi ja pääset aloittamaan tosiaan uudenlaisen todellisuuden.

Parisuhteen, ystävyyssuhteen ym. syntymiseen vaikuttaa monen muun tekijän ohella myös jonkinlaisen tunneyhteyden syntyminen.  Ihmiset ovat erilaisia tunneilmaisuissaan, mutta jonkinlainen ymmärrys ja vuorovaikutus tunneasioissakin lienee paikallaan. Uudessa ihmissuhteessa luottamuksen syntymiseen menee kauan. Voi myös olla, ettei kumppanisi ole lainkaan tottunut siihen, että hänen fiiliksistään kysellään. Ehdotankin, että kysyt jotain muuta kuin noin ympäripyöreää kysymystä. Siihen on kovin vaikea vastata. Kysy jotain selkeämpää ja yksityiskohtaisempaa, joka kuitenkin antaa tilaisuuden myös tunne-elämysten jakamiseen.  Vaikka esim. lapsuudesta: mitä pelkäsit, kun olit pieni? Mitä leikitte kavereiden kanssa? 

Tai sitten nykyajasta: mitä tekisit, jos saisit ylimääräisen lomaviikon töistä?   Näistä kaikista toiselle tarjoutuu mahdollisuus vastata myös hieman enemmän itseään avaten, parhaimmillaan syntyy molemminpuolinen keskustelu.  

Kuitenkin jokaisen yksityisyyttä tulee myös kunnioittaa. On kunkin oma valinta, minkä verran ja milloin itseään ja sieluaan avaa. Toinen voi houkutella avoimuutta, muttei vaatia sitä. 

Kuinka paljon avaat itse tunteitasi?