KirkkoSisko

Hei ap.

Kirjoitit niin lyhyen viestin, että tää mitä vastaan on lähinnä teoreettista, koska en tunne tarinaasi tarkemmin. Toivottavasti tästä silti jotain hyöytä on.

Vastailen siis vain arvaillen, mitä kertomasi mieleesi tuo. Missä tilanteessa miehesi sanoi noin? Jos satut olemaan puhelias ihminen joka vuolaasti kertoo esim. päivänsä tapahtumista ja miehesi sattuu olemaan hitaampi puheentuotoltaan, saattaa olla, että hän on turhautuneena tokaissut noin, vaikka on tarkoittanut, että hei oisko nyt mun vuoro kertoa minun kuulumisista. Hän on saattanut kokea, että sinä et välitä hänen kuulumisistaan ja heittäytyä puolustusasemiin. Lähtökohtaisesti parisuhteessa kummallekin pitää 'taata' yhtä paljon tilaa kertoa omista asioistaan.  Aika tyypillistä on, että parisuhteessa toinen osapuoli ottaa enemmän tilaa ja se voi sitten taas toisesta tuntua siltä, että onko hänen kuulumisillaan mitään väliä.

Mutta jos kyse ei ole tuollaisesta reilun 'kuulumistilan' jakamisesta tasapuolisesti vaan ihan vakavissaan kerrotusta asiaintilasta, jos miestäsi ei ihan oikeasti kiinnosta sinun asiat, silloin on varmaan syytä ottaa tämä hälytysmerkkinä siitä, että jotain tarttis tehdä parisuhteellenne. Parisuhteen elementteinä voidaan pitää läheisyyttä, kumppanuutta ja intohimoa. Läheisyys on juuri sitä, että avaudutaan toiselle voiden luottaa siihen, että toinen kohtelee kertomiani asioita kunnioittaen ja asiaankuuluavalla välittämisellä. Joka ikinen ihminen tarvitsee elämässään kuulluksi tulemisen kokemusta ja parisuhteessa se on erityisen tärkeää  - kunhan tosiaan se tapahtuu parisuhteessa vuorovaikutteisesti, kumpaakin kuunnellen, kummallekin aikaa ja tilaa antaen. Jos miehesi ei aikuistenoikeasti tahdo läheisyyttä kanssasi, sitä ei voi yksin toteuttaa. Se vaatii molempien sitoutumista. Tällöin on syytä esim. pariterapiassa miettiä, mistä on kyse ja reilusti puhua siitä, mitä toivotte parisuhteelta ja voitteko jatkossa sitoutua toisiinne.

Toivottavasti tästä jotain irtosi sinulle.

Hei ap ja muutkin.

Itse uskon, että onnellisuuttakin tärkeämpi on tyytyväisyys ja hyväksyminen ja ne molemmat ovat 'tiloja' joita sekä voi että myös pitää harjoitella. On tutkittua tietoa, että esim. kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen lisää oikeasti kiitollisuuden kokemusta, vaikka mikään elämässä sinänsä ei muutu. Tällä en tarkoita sokeroivaa naminamipositiivisuutta, vaan sitä, että opettelee huomaamaan tilanteissa aitoa kiitollisuutta. Voi olla naurettavaa kirjoittaa päiväkirjaan kolme asiaa per päivä, mutta viikon päästä voikin yllättäen huomata, ettei se olekaan naurettavaa, vaan että ihan oikeasti niitä aiheita olisikin viisi tai seitsemän. Kiitollisuus on työkalu, jolla päästään onnellisuuteen, koska se tukkii 'sinulla on vajetta'-olion suun. Joka ainutta hetkeä voidaan katsoa puutteen/vajeen näkökulmasta tai siitä näkökulmasta mitä on. Kun katsot kotiasi, näetkö repsottavat ikkunankarmit ja laikukkaan maton vai näetkö lämpimän isoäitisi muiston arabian vanhassa kannussa vai lapsesi piirrokset jääkaapin ovessa. Molemmat ovat totta. Mutta hyvän huomaaminen lisää aivoissa synapseja, jotka noteeraavat hyvän. Hyvä vahvistaa hyvyyttä.

Hei.

Tulla rakastetuksi on varmaan useimpien ihmisten syvin toive.
Mutta jotta voi olla valmis parisuhteeseen, täytyy ensin olla erillinen itsenäinen ihminen. Viestistäsi kuultaa, että toivot miehen rakastumisen tekevän sinun elämästäsi 'totta' tai ikään kuin tekevän sinut sinuksi. Se on kuitenkin oma tehtäväsi. Parisuhde on kahden erillisen ihmisen sitoutuminen yhteiseen elämään. Se ei ole symbioottista eikä läheisriippuvaista yhteensulautumista kuin alkuvaiheen rakastumis/ihastumisjakson ajan.

Toivotan mielenkiintoista elämän matkaa!

Hei, kuulostaa kurjalta.

Toisten käyttäytymiseen ei valitettavasti useinkaan voi vaikuttaa kovin paljon. Mutta mielestäni sinun kannattaa kysyä, miten voit toimia, ettei tällainen toistu enää. Voit olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, valehdella että 'ei se mitään', surra itseksesi ja sopia kuitenkin seuraavan tapaamisen mielessäsi pelko, tuleeko hän nytkään. Tai sitten voit kertoa, että viime tingassa peruttu kyläily loukkasi sinua ja pahotti mielesi etkä enää aio jatkossa sellaiseen suostua. Todelliset hätätilanteet kuten äkillinen sairaus tai vaikka että esimies 'pakottaa' töihin ovat ihan eri asia kuin mainitsemasi kotiin jääminen miehen toiveesta.   Voi olla, että ystäväsi syytttää sinua pikkumaiseksi tai suuttuu, mutta jos et kerro, miten ikävää tämä ohari oli, sallit tavallaan tilanteen jatkuvan ensi kerrallakin.  Ansaitset sen, että sinua kohdellaan reilusti.  Toivottavasti saatte välinne kuntoon.

Hei. Ota yhteyttä neuvolalääkäriin. Hän pohtii, onko lääkitys tarpeen ja jos, niin millainen valmiste on turvallinen imetyksen ja vauvanhoidon kannalta. Rauhoittavien käyttö vastasyntyneen kanssa ei ole kovin turvallista, koska voi olla ettet herää lapsen ääntelyyn helposti tai perhepedissä et reagoi vauvaan vieressäsi. Sairaalassa asia on eri, koska hoitajat huolehtivat lapsesta.  Onnea pienokaisesta ja hyvää vauva-arkea!