KirkkoSisko

Hei kaikki.
Monenlaista vastausta tulikin, kasvatustavat ovat eri perheessä erilaisia.

Minulle tuli mieleen sanonta "Choose your fights" joka pätee moneen asiaan. Eli on asioita, joita lapsenkasvatuksessa todellakin aikuisen tulee taistella vaikka miten uuvuttaisi. Itse ajattelen, että näitä on esim. toisten kohteleminen, rehellisyys, vastuun kantaminen omalla ikätasollaan (ettei vaikkapa vieritä omia tekosiaan sisaruksensa syyksi), yleinen kohteliaisuus ja käytöstavat (kiitos, anteeksi, kylässä oleville vieraille puhutaan jne). Arvostan siis sosiaalisten taitojen opettamista ykkösenä. Näistä tulee lapselle myös jatkuvasti antaa positiivista palautetta. Kiva kun pidit naapurin mummolle ovea auki kun se tuli rollaattorilla. Kylläpä nätisti lohdutit pikkuveljeä. Ai kun oli mukava tulla kotiin, kun olit keittänyt mulle kahvit.
Sen sijaan omaan arvomaailmaani häntäpäähän jäävät pyykit ja laukunpakkaukset. Ne ovat minusta vain sellaista elämän käytännön areenaa tyyliin Siperia opettaa. Niissä toimii normaalit syy-seuraussuhteet. Jos et pakkaa laukkuusi kirjoja, tulee hankaluuksia koulussa. Jos et vie pyykkejä pesuun, on lempipaitasi maanantaina likainen. Niistä en jaksa normaalia ohjeistusta isompaa pulttia ottaa (paitsi huonona päivänä :) ). Ne on niitä prioriteetissa vähäisempiä taisteluita.

Kysy itseltäsi, mikä sinulle on se taito, jonka haluat lapsesi ehdottomasti oppivan. Vaikka pari kolme, ei mitään 10-20 kohdan listaa. Keskity niihin. Forget loput. Anna palautetta hyvästä. Kokeile, mitä muutosta tästä tulee jos vaikka 3kk lakkaat kaikesta muusta motkottamisen paitsi niistä 2-3 valitsemastasi.
Miltä kuulostaa?

Ystävyydessä on kyse vastavuoroisesta, vapaaehtoisesta suhteesta jossa kummankin osapuolen tulee haluta olla toisen kanssa. Ystävyys ei voi olla ihan pelkkää toisen tukemista, silloin se on auttaja-autettava-suhde. Mitä sinä et jaksa epävakaassa ystävässäsi? Onko teidän mahdollista puhua asia auki? Keskustella millä tavalla hänen sairautensa vaikuttaa ystävyyteenne? Kuvitellaan, että sinulla olisi ystävä, joka halvaantuu. Silloinkin joutuisitte käymään asiaa läpi: miten se muuttaa kanssakäymistänne, että ystävä onkin pyörätuolissa eikä esim. pääse enää paikkoihin, voi olla hoitojaksoja yms. Silti ystävyys voi jatkua tasaväkisenä ja vuorovaikutteisena olematta avustajasuhde. Myös henkisistä ongelmista kärsivän ystävä voi olla ottamalla puheeksi, miten ystävyyttä ylläpidetään ja missä sen rajat kulkevat (esim. ei saa soittaa yöllä, ei saa perua treffejä hetken mielijohteesta, täytyy kuunnella sinunkin kuulumisiasi ym) Mitä hyvää teillä parhaimmillaa on? Voiko sitä elementtiä lisätä?

Minäkin kannatan lasten ottamista mukaan hautajaisiin, useastakin syystä.
Ensinnäkin lapsen surua tulee kunnioittaa, jos lapsi on tuntenut vainajan. Se, että lapsi jätetään kotiin, ei poista millään tavalla lapsen surua.
Toisekseen hautajaiset ovat kulttuurinen tapahtuma, jossa lapsi oppii tärkeitä tapoja ja symboleja.
Kolmanneksi lasten on hyvä nähdä myös muiden surua. Lapsi oppii tajuamaan, että ilo ja suru kuuluvat elämään muiden tunteiden ohella.
Lisäksi, perheen uskonnollisesta viitekehyksestä riippumatta lapsi saa tilaisuuden kysellä vanhemmiltaan elämän suurista kysymyksistä kuten miksi 'mummo on arkussa' ja 'koska se tulee sieltä takaisin', miks kuollaan, miksi synnytään yms. Niihin vanhemmat sitten vastaavat vakaumuksensa mukaisesti.

Jo tämä kysymyksesi lisäsi hyvää tuultani :)
Ihmisten hyväntahtoisuuus kasvattaa hyvyyttä.

Mikä hätänä?