KirkkoSisko

Voi, otan osaa. Kamalan iso pettymys. Olet varmaan menossa sairaalaan kohdun tyhjennykseen. Voitko siellä hakeutua keskustelamaan jonkun kanssa. Monissa sairaaloissa toimii myös sairaalpappi keskustelua varten.

Keskenmeno on aina luopumista paitsi vauvasta myös kaikista omista toiveista ja suunnitelmista. Sure rauhassa. Suru hellittää kun sen aika on.

Hei.

Jos suhteessa tulee ongelmia, ei aina ero ole ainoa vaihtoehto.  On myös toisinaan mahdollista saada epätyydyttävät asiat korjattua. Jos näitä syitä, mikset voi hyvin, ei käsitellä, ne vain tuppaavat siirtymään seuraavaan suhteeseen. Jospa ihan tältä istumalta varaisit ajan joko kirkon perheasiain neuvottelukeskukseen tai yksityiseen pariterapiaan paikkakunnallanne, niin voisitte miehenne kanssa käydä läpi suhteenne karikoita ja katsoa voiko niitä vielä korjata. Vaikka eroaisittekin, on asioiden käsittelystä hyötyä itse eroprosessiin ja sitten uuteen elämään sen jälkeen. On helpompaa sanoakin miehelle, että en voi hyvin ja meidän tarvitsee lähteä hoitamaan suhdettamme, kuin suoraan päätyä lopputulokseen että haluaa erota. Mitä tästä ajattelet?

Hei ap.

Eipä ihme, että olet uupunut, olet joutunut käymään läpi monenlaisia koettelemuksia. Niiltä ei kukaan elämässä välty, mutta niiden välillä olisi hyvä olla toipumisaikaa.
Silloin kun tuntuu, ettei jaksa, on syytä hakea apua.
Kenenkään ei tarvitse yksin kantaakaan kaikkea sydämellään.
Tuntojensa jakaminen auttaa.
Voit hakeutua esim. terveyskeskuksen kautta juttelemaan psyk.sairaanhoitajan luo tai voit vaikka varata paikkakuntasi seurakunnan diakoniatyöntekijältä muutaman keskusteluajan. Jos saat rauhassa purkaa ja itkeä ulos kokemuksiasi luotettavan ihmisen kanssa, voi olla, että sisäiset toipumisvoimavarasi alkavat toimia. Kukaan ei voi luvata, etteikö vastoinkäymisiä taas tule. Mutta voit esim. edellämainitussa keskusteluavussa opetella, millä keinoilla voit rauhoittaa ja lohduttaa itseäsi seuraavan tullessa ja miten voit lievittää stressiä ja hätää. Kannattaa myös kiinnittää huomiota elämän positiivisiin voimavaroihin ja lisätä kaikkea sitä, mikä elämässä on hyvää.

Ajattelen, että luottamus on vaikeaa ja jotain siinä sinulle on tapahtunut, että lähtökohtaisesti et luota. Ei ehkä olisi pahitteeksi tarkastella elämänsä historiaa ja käydä läpi pettymyksiään, ettei heijasta niitä pelkoina ihmisiin, joilla ei menneisyyteesi ole osaa eikä arpaa.

Yksi näkökulma on, että hyväksyt sen tosiasian, ettet voi koskaan kontrolloida toista etkä mitenkään taata että hän ei pettäisi. Se on yksin miesystäväsi teko ja valinta, etkä voi olla varma siitä. Yhtä lailla et voi olla varma kun lähdet kauppaan, ettet jäisi auton alle tai etteikö asuntosi kauppareissun aikana palaisi poroksi. Elämän epävarmuuden hyväksyminen on paradoksaalista kyllä vapauttavaa. On asiotia joihin voin itse vaikuttaa, mutta sitten on niitä, joihin en voi. Sinä voit vaikuttaa siihen, että työstät itseäsi ja menetyksen pelkoasi/luottamuspulaasi, mutta et siihen, pettääkö mies.
Minusta kannattaa tehdä kaikkensa että oppii luottamaan. Jos luottaa ja pettyy se on kuitenkin 'enemmän elämää' kuin että pettymyksen pelossa käpertyy henkisten lasiseinien sisään, kieltää ketään tulemasta todella lähelle ja kieltää itseltään luottamuksen. Ihmissuhteiden suuruus on osittain haavoittuvaisuudessa ja siinä, että ajan mittaan tajuaa, ettei toinen haavoittanutkaan vaikka olisi voinut.
Hyvää työskentelyä sinulle toivotan asian parissa. Aavistelen, että matka voi olla pitkä, mutta se kannattaa.

Hae ihmeessä. Joissain kirkon tehtävissä luonnollisesti vaaditaan kirkkoon kuulumista, mutta ei kaikissa. Onnea työpaikan saantiin.