KirkkoSisko

Hei ap. Kirjoitit lyhyesti, mutta arvaan, että tähän liittyy jokin pettymys. 

Kyllähän ihmissuhteisiin lähtökohtaisesti liittyy tasapuolisuuden tarve. Yleensä ystävät ja tuttavat auttavatkin toisiaan vastavuoroisesti kun jommalle kummalle tulee avun tarve. Joskus kuitenkin roolit jäävät päälle: joku tukeutuu jatkuvasti toisiin pyytäen apua, muttei itse joko huomaa tai muista syistä tarjoa apuaan muille. 

Mikäli tällainen on läheinen ihmissuhde, kannattaa asia ilman muuta ottaa puheeksi. Muuten on vaara katkeroitua tai etääntyä. Kysyä suoraan, voitko nyt vuorostasi vaikkapa auttaa minua muutossa, kun minäkin olen auttanut aina sinua muutoissasi (tai mikä ikinä avun tarve onkaan). Toisen pitää ainakin vähintään perustella, miksei voisi auttaa, kun esille tuodaan tämä vastavuoroisuuden periaate ja konkreettinen esimerkki. Suurin osa ihmisistä haluaa olla reilu ja oikeudenmukainen, mutta aina ei myöskään hoksottimet toimi varsinkaan oma-aloitteisiin auttamisiin ja voi olla, että totutut roolit vain jäävät päälle.  Ja sen, joka tarvitsee apua, on opittava se selvästi ja ääneen ilmaisemaan, eikä vain olettamaan, että toiset pyytämättä rientävät apuun.

Joskus tietenkin on niinkin, että toinen esim. vamman, sairauden tai muun haastavan tilanteen takia ei vain voi auttaa. Silloinkin hän voi ehkä auttaa jollain toisella tavalla kuin juuri sillä, mitä häneltä toivotaan. On myös tärkeä, ettei 'autettavaa' jätetä pelkästään avun kohteen rooliin vaan pyydetään häntä osallistumaan ja tekemään voitavansa. 

Miltä nämä näkökulmat tuntuivat?

Kysymys perheenlisäyksestä on eräs tärkeimmistä ja usein myös kipeimmistä asioista. Monissa seikoissa parisuhteessa voi joustaa, mutta kysymys lapsesta on sellainen, jossa on pakko tehdä tiliä oman itsensä kanssa: Mitä pidän elämässä tärkeimpänä? Kukaan ei voi tavallaan valita sitä puolestasi. Jos haluat yrittää lapsen saamista, eikä kumppanisi halua, joudut ratkaisemaan loppuuko suhteenne ja lähdet etsimään tai koettamaan löytää uutta vaihtoehtoa, vai hyväksytkö asian siten, että et saa lasta (tämän kumppanin kanssa). Uskon, että kumpikin ratkaisu on kipeä ja vaikea ja vaikeimman siitä tekee, että sinun on se tehtävä yksin, itsellesi rehellisenä. Tärkeintä kuitenkin on, että jos päätät jäädä suhteeseen, kannat päätöksesi itse etkä syytä toista myöhemmin siitä, ettet voinut saada lasta.  

Toivottavasti voitte keskustella asiasta, myös syistä, miksei kumppanisi halua lasta, esim. onko hänellä jotain pelkoja ettei selviydy lapsen hoitamisesta tms. Mahdollisimman suuri avoimuus tässä asiassa on lempeintä ja viisainta.  Voimia asian työstöön.

Hei, otit esille aivan perustavanlaatuisen kysymyksen.

Varmaankin jokaisessa parisuhteessa kysymys luottamuksen syntymisestä (tai sen rikkoutumisesta) tulee tavalla tai toisella esille.

Joskus on vaikea erottaa, mikä ongelma on jommankumman aivan oman henkilöhistorian perusteella syntynyt ja minkä verran on kyse nimenomaan suhteen vuorovaikutuksesta.

Kertomasi perusteella voisi olla mahdollista sekin, että kumppanillasi on omassa tarinassaan monia pettymyksiä (ei välttämättä parisuhteissa vaan esim. lapsuudessa) ja sen takia hänen on vaikea uskoa kenenkään olevan luotettava.

Olisi hyvä, jos voisitte avoimesti keskustella tunteistanne. Hän voisi kertoa, millaisia tunteita ja ajatuksia luottamus hänessä herättää ja myös sinä voisit kertoa, että toivoisit hänen luottavan sinuun, kun mitään syytä epäluottamukseen ei ole. Voisitte myös pohtia, millä pienillä keinoilla voitte lisätä luottamusta toisiinne.

Jos kahdenkeskiset keskustelut eivät auta, voi toki myös hakeutua ulkopuoliseen keskusteluapuun. Luottamus on kuitenkin parisuhteen keskeisimpiä elementtejä, eikä mikään pikkujuttu.

Joskus ihmiset ohittavat liian kesyillä fraaseilla toisen ihmisen pulmat.  Siitä, joka on avautunut ongelmistaan, voi tuntua pahalta kun keskustelukumppani ilmaisee asian ikään kuin asiat ratkeaisivat sormia napsauttamalla, kevyesti. Silloinhan ei toki mitään ongelmaa olisikaan. 

Ehkä olet kokenut juuri tällaista vähättelevyyttä?

Useimmiten asiat eivät vain mystisesti ratkea itsekseen, vaan edellyttävät pähkäilyä, pohtimista, pienemmän pahan valitsemista tai jostain luopumista. Joskus on myös niin, että jotain asiaa ei osaa valita, ennen kuin mieli siihen kypsyy ja eräänä päivänä huomaakin olevansa valmis tekemään jonkin päätöksen. Mutta ehkä silloin, kun siitä jollekin puhuu, kaipaa aitoa empatiaa ja asian kuulluksi tulemista enemmän kuin kepeästi heitettyä fraasia.

Toivottavasti sinulla on joku, joka kuuntelee pohdintojasi vilpittömästi ja saat tukea asian ratkaisuun, olipa se mikä tahansa.

Hei ap.

Hienoa, että olet jo lähtenyt selvittelemään terapian toteutumismahdollisuutta. On myös tosi hyvä, että näet oman osuutesi riitatilanteissa ja kannat vastuusi siitä, että tahdot löytää nykyisiä parempia toimintakeinoja.

Terapian järjestymisessä voi mennä jonkin aikaa. Mutta keskusteluapua on tarjolla monilla eri palveluntuottajilla myös ilman viivettä, kunnes se terapia-asia selviää. Voisit hyvin käydä juttelemassa vaikka ei vielä ikään kuin syville pohjamutiin mennen, ihan siitä, miten voisit hallita itseäsi tilanteissa, joissa tunteet ottavat vallan. Onko työterveyspsykologi tai muu taho tullut puheeksi jo, ellei, ota se puheeksi kun olet varannut ajan lääkäriin?

Ihan sellaisia perusneuvoja voisi olla esim.

Aina kun ärsyynnyt, ota pieni aikalisä. Käy vaikka toisessa huoneessa keittämässä kahvia tai tee muutama hengitysharjoitus: lykkää puheenvuoroasi. Sen pienen harkinta-ajan aikana ehtii ehkä muotoilla sanomisensa paremmin.  Puhuessa kannattaa aina käyttää minä-viestiä eikä syytellä tai analysoida toista sinä-viestillä. Simppeli esimerkki. "Oi että olen väsynyt töistä. Nyt on parasta, että menen vartiksi pötkölleni ja jutellaan vasta sen jälkeen päivän kuulumisista, jooko." EIKÄ NÄIN: "Sinäkin siinä vaan makaat vaikka toinen on raatanut töissä. Et varmaan ole edes tiskata viitsinyt. Et taida rakastaa mua ollenkaan".   Eli: kerro lyhyesti ja asiallisesti miltä sinusta tuntuu (väsymys) ja mitä tarvitset (pötkötys). Yritä välttää toisesta ihmisestä puhumista ja varsinkaan hänen tulkitsemistaan ja asioiden laajentamista nykyhetkestä 'kaikkeen'. Kannattaa muistaa, että jokainen on itse vastuussa omasta käytöksestään ja omista tunnetiloistaan. 

Lisäksi varaa itsellesi joka päivä jotain rentoutumista, oli se sitten kävelylenkki, taideharrastus, saunassa lojuminen tai lempisarjasi katselu. Anna rentoutumisen tulla ilman, että syyttelet ja vaadit itseltäsi mitään. Kun koet antavasi itsesi levätä, keräät voimia myös vuorovaikutukseen.

Miltä tällainen kuulostaa?