KirkkoSisko

Hei ap.

Parisuhteessa tulee usein parin-kolmen vuoden päästä tietynlainen pohdintavaihe, kun alun rakastuminen ja kenties yhteenmuutto on jo tapahtunut ja sitten ei enää joka päivä tunnukaan niin hohdokkaalta. Tämä on normaali vaihe, jossa rakastumis- ja tutustumisvaihe muovautuu kumppanuudeksi.  Jotkut kokevat tunteiden puuttumisen tai latistumisen merkiksi siitä, että on syytä erota ja hakea kenties jostain muualta uusia tunteita. Mutta suurin osa pareista lähtee tavallaan syventämään sitoutumista ja vuorovaikutuksen laatua: mitä haluamme elämältä, mikä meitä yhdistää, mitkä ovat yhteiset tarpeemme ja toiveemme, miten taas vaalimme yksilöllisyyttämme parisuhteessa.   Näitä asioita on hyvä ja turvallista tarkastella myös terapiassa. Esim. kirkon perheneuvonnasta tai yksityisiltä pariterapeuteilta voi saada hyviä näkökulmia siihen, miten jatkaa tästä vaiheesta eteenpäin, miten sitoudumme arkeen, mitä hyvää meillä on,  millaista vuorovaikutusta ja kommunikaatiota ja muita tunnetaitoja on hyvä opetella lisää. Vai onko suhde oikeasti tullut tiensä päähän?  Mitä tästä ajattelet?

Hei. 

Jos koet, että kuvaamasi seikat ovat uusia ja olemuksessasi / käyttäytymisessäsi on tapahtunut muutos, tai muuten koet, että kyseessä voisi olla lääketieteellinen ongelma, tutkituta toki asia lääkärillä.

Mutta jos tässä on kyse enemmänkin mielen toimintaan liittyvästä asiasta, voit myös kysyä itseltäsi, mikä sitoo ajatuksiasi tällä hetkellä niin, ettet kykene oikein keskittymään siihen, mitä olet tekemässä. Joskus jokin alitajuinen asia valtaa kaiken 'aivokapasiteetin' niin, että sitä tulee kelanneeksi jatkuvasti (esim. asunnon osto, työpaikan vaihto, huoli läheisen terveydestä jne). Jos sinulla on jokin tällainen asia, kannattaa varata aikaa sen itse asian työstämiseen. Kerrot, ettet oikein jaksa kuunnella toisten juttuja: Onko mahdollista, että sinulla itselläsi on mielen päällä niin pakahduttavia asioita, ettei sinulla ole tilaa kuunnella muita?  Vai liittyykö kysymyksenasettelu ihmissuhteisiin, että tiettyjen ihmisten kanssa koet kuuntelemisen vaikeana? Pilkkomalla tällä lailla ilmiötä kysymyksin saatat päästä lähemmäksi sitä, mistä on kyse ja miten voisit selvitä asian kanssa jatkossa paremmin. 

 

Hei ap.

En lukenut kaikkia kommentteja, joten vastaan vain aloitukseesi.

Oma lapsi on aina tietenkin itselle erityinen. Lapsesta saadut palautteet, positiiviset ja negatiiviset menevät yleensä aina ihon alle. Kuvaat ristiriitaa, kun tiedät lapsesi tarpeet ja tunnetilat, mutta samalla ymmärrät, että hänen on vaikea sopeutua vaatimusten tasoiseen käyttäytymiseen esim. luokassa. Uskon, että olet turhautunut ja palautteet ahdistavat ja surettavat sinua. 

Olet osannut hakea pojallesi sitä apua, joka nyt on tässä koulussa tarjolla. Kannustaisin sinua vielä hakemaan pojalle jonkinlaista muuta tukea kuin koulussa, jollain nuorisoklinikalla, mitä paikkakunnaltasi nyt sitten löytyykin. Monenlaisia palveluja on olemassa  nuorten tukemiseksi myös etänä.

Mutta ennen kaikkea kannustan sinua hakemaan keskustelutukea itsellesi. On oltava jokin paikka, missä saat päästää höyryt ulos, pettymyksesi, väsymisesi yrittämään, omat tarpeesi. Vaikka itse asialle ei voisi mitään (adhd, pojan ongelmat), on silti tärkeää, että pääset sanottamaan omat tunteesi jollekulle, joka ei arvostele ja arvioi, vaan ottaa sen vastaan. Näitä keskustelumahdollisuuksia on eri paikkakunnilla eri muodossa, terveyskeskuksessa psyk.sairaanhoitaja, työterveydessä kenties jotain, seurakunnissa diakoniatyöntekijät ja paljon muitakin toimijoita jotka tarjoavat keskusteluapua. Arvosta kaiken keskellä myös itseäsi varaamalla purkamisaikaa kaikelle.

Kuulostaa siltä, että olet pettynyt.

Parisuhteessa on monesti etenkin alussa isossa roolissa kysymys sitoutumisesta. Voi olla, että toinen osapuoli olisi valmiimpi sitoutumaan kuin toinen. Sitoutumista ei kuitenkaan koskaan voi tehdä toisen puolesta, jokaisen pitää päättää se vapaaehtoisesti. Kun suhdetta muodostetaan, aina jonkinlaiset pelisäännöt muodostuvat myös yhteisen ajan käytöstä ja määrästä. Jos ne eivät kohtaa, vaan odotukset ajankäyttöön ovat hyvin erilaatuiset, tuleee elämästä lähes aina melko raskasta kissa-hiiri-leikkiä, jossa toinen pettyy ja odottaa, toinen pakenee ja välttelee. Puhukaa asiasta, tutkailkaa avoimesti toinen toisianne kuunnellen mitä kumpikin odottaa parisuhteelta. Sen jälkeen voitte päättää, onko suhteessa riittävästi yhteisiä toiveita ja odotuksia. Jos tämä asiaintila ajankäytöstä ei ole väliaikasta vaan jatkuu samanlaisena miehesi toimesta, haluatko sinä jatkaa?

Hei ap, 

Mietin, miksi otit asian esille - se koskettaa jollain lailla myös sinua itseäsi. Liittyykö se siihen, että olet ehkä itsekin tutustunut näihin ystäviin ja välirikon takia menetät heidät? Vai mietitkö sitä, onko kumppanisi käytös kavereitaan kohti jotenkin arvaamaton tai jyrkkä? Onko mieleesi tullut, että teidänkin välit voi katketa jotenkin yllättäen?  

Voisit varmaan avoimesti jutella miehesi kanssa. Kysyä ihan, että mikä sinun ja "Matin" välille oikein tuli? Kuunnella hänen perustelujaan ja tilanteen kriisiytymistä. Voihan olla, että se auttaa ymmärtämään tapahtunutta. Sinun olisi myös hyvä sanoa, jos rinnastat nämä kaverisuhderikot jollain lailla myös itseesi ja pelkäät teidän suhteenne jatkumisen puolesta.

Toivottavasti saatte juttelulla asiaan selvyyttä ja ymmärrys lisääntyy kumminkin puolin.