KirkkoSisko

Te, joille avuliaisuus on luonnollista ja helppoa, oletteko 'imeneet' sen jo äidinmaidosta lapsuudenkodissanne, vai oletteko tietoisesti opetelleet toisista huolehtimisen etiikkaa?

Hei ap.

Moni vastaaja jo on havainnut hätäsi ja tarjonnut apuaan.  Omasta kodistaan ei kenenkään tarvitse lähteä noin vain, olipa omistussuhde mikä tahansa. Eri asia sitten on, onko sinulla turvallista vai onko ilmassa väkivallan uhka. Tietenkin, vaikka välitöntä vaaraa ei olisikaan, on parisuhteenne joka tapauksessa tulehtunut ja tarvitsee hoitoa. Mikäli koet, ettet voi kotonasi olla, virallinen auttamistaho on tässä tapauksessa turvakoti. Asuinalueesi palvelut löytyvät täältä
http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/tyomuodot/vakivaltatyo/turvakodit/ ja mikäli et kuulu em. alueisiin on sosiaalipäivystys tukenasi.  Neuvolaan kannattaa myös olla yhteydessä, heilläkin on tiedossaan paljon auttamistahoja ja verkostoja.
Myös seurakuntasi diakoniatyöntekijään voit ilman muuta ottaa yhteyttä, mutta asuntoja tuskin seurakunnilla on noin vain. Silti voit kartoittaa, millaista tukea seurakunnaltasi voisi saada esimerkiksi, jos jäät yksinhuoltajaksi. Diakoniatyöltä voi myös tietyissä tapauksissa saada ruokatukea. Älä jää yksin noin kärjistyneessä tilanteessa. hae apua ja selvitä välit miehesi kanssa kun tunteet ovat rauhoittuneet. Vaikka eroaisittekin, on asiat syytä käydä rauhassa läpi: mitä tapahtui ja miten olisi voitu toimia toisin. Voimia sinulle.

Hei ap.

Kiva, että olet tykännyt seurakuntien perhekerhoista ja toiminnasta. Kerhon vetäjät sen enmpää kuin muutkaan eivät tiedä, kuka kävijöistä kuuluu kirkkoon, eikä sillä ole mitään merkitystä. Hartauksiin osallistuminen on aina vapaaehtoista. Jos koet, että sinua 'katsotaan', voisiko se ihan johtua siitä, että kun tulet myöhemmin, on luonnollista kääntyä katsomaan tulijaa. On varmaan sinun tulkintaasi, millainen katseen viesti on. Toivon, että voit jatkaa perhekerhossa, nauttia sen sisällöstä ja tutustua uusiin ystäviin kuten ennenkin.

Hei.  ikävä kuulla, että parisuhteenne on vaiheessa, että olette etääntyneet toisistanne.

Parisuhdetta ei kukaan voi kannatella yksin. Kummankin osapuolen on tehtävä sen eteen oma panoksensa. Vaikka seksiin ei ketään voi tietenkään pakottaa, ei sekään ole reilua, että toinen vain yksinkertaisesti lopettaa. Kyse ei kuitenkaan ole seksistä sinänsä, vaan suhteen läheisyydestä ja vuorovaikutuksesta yleensä. Kerroit, että olet koettanut puhua asiasta. Mitä vielä voisit tehdä, mitä et ennen ole tehnyt. Voisitko ottaa asian puheeksi ihan eri sanoilla kuin aikaisemmin? Parisuhteen eräs tärkein voimavara on viestintätaidot. Niitä voi ja pitääkin opetella jatkuvasti. Kerro omista tunteistasi ja tarpeistasi minäviestin, ei analysoimalla tai syyttämällä toista, rauhallisella hetkellä. Kerro, että kaipaat häntä ja läheisyyttä ja että tunnet olosi yksinäiseksi.  Kuuntele keskeyttämättä häntä, jos hän hiukankin alkaa avautua. Myös pariterapiassa voi näitä asioita turvallisesti käsitellä. Toivon teille kykyä rakentaa välillenne uusi silta ja yhteys.

Älä jää yksin kantamaan kaikkea murhetta. Akuuttia kuuntelijaa voit löytää mm. Kirkon Chatista
https://www.facebook.com/kirkkosuomessa/app_177794048978925?ref=page_internal

Mutta tarvisit varmaan esim. pitkäaikaissairaiden lasten vanhempien vertaistukea. Olisikohan Facebookissa jokin ryhmä tai paikkakunnallasi toimintaa tueksesi?