KirkkoSisko

Hei ap.

Oletan, että kyse on tilanteesta, että parisuhteesi kariutui pettämisen seurauksena. Tällainen kokemus on useimmille tosi raastava ja sen läpi käyminen vie usein aika syviin vesiin ja kestää kauan. Lopulta, jossain vaiheessa on sitten annettava anteeksi ja ruvettava uudelleenrakentamaan omaa elämäänsä. Siihen vaiheeseen vain ei voi hypätä suoraan, ensin täytyy kohdata pettymys, tuntea asiaankuuluvat tunteet, hyväksyä tapahtunut.
Jotta pääsisit alkuun, suojele itseäsi poistamalla fb-näkyvyys. Sinua ei millään tavalla auta eikä varjele lukea sinua pettäneiden ihmisten onnenhehkutusta. Ryhdy käsittelemään asiaa oman elämäsi tapahtumana, ei 'noiden kahden onnena'.

Hei ap.

Minusta tuntui rohkaisevalta tilannettasi ajatellen, että olet itse huomannut oman itsetuntosi tilan ja sen vaikutuksen parisuhteeseenkin.
Ihmisen on tarkoitus 'kantaa itse itsensä' - puolison ei tule kaikella toiminnallaan vakuuttaa toisen tärkeyttä ja pönkittää hänen minäkuvaansa. Toisaalta tietenkin me kaikki myös ajoittain tarvitsemme toisilta tukea, kannustusta yms, mutta se on eri asia. Parisuhteessa on kyse siitä, että kaksi erillistä ihmistä muodostavat liiton. Kummankaan tehtävä ei ole olla liitossa vain toista varten ja toisen tarpeita tyydyttääkseen - ei tietenkään vain omiaankaan varten.  Omasta terveydestään, niin henkisestä kuin fyysisestäkin tulee kunkin huolehtia itse, samoin kuin esim. omista ihmissuhteistaankin.

Ehdotan, että hakeutuisit keskusteluavun pariin miettimään ja tarkastelemaan omaa suhdettasi itseesi. Mistä itseäsi vähättelevät kokemukset nousevat ja miten voisit itse itseäsi hoitaa, niin, ettei puolisosi joudu rooliin, joka ei hänelle kuulu? Miten oppisit arvostamaan ja kunnioittamaan itseäsi niin, ettet 'valuta' muiden arvioinnin mukaan omaa itsetuntoasi. On hienoa kuulla, ettei miehesi tahdo ehdoin tahdoin loukata sinua. Et varmaan sinäkään häntä.
Kyse on syvemmistä asioista kuin seksikkyydestä. Silti seksikin on terveimmillään vasta sitten, kun riität itsellesi.

Antoisaa matkaa paremman itsearvostuksen ja toimivamman parisuhteen tielle!

Jos tilanteesi on aivan yksittäinen ja tilapäinen, voit tietenkin kysyä myös asuinalueesi diakonialta apua. Diakoniatyö voi auttaa, jos tilanne on ollut ennakoimaton ja jos siitä on mahdollista selvitä 'kuiville' esim. ruokaan kohdistetun maksusitoumuksen avulla. Tietenkään näin tilannettasi paremmin tutkimatta en voi sanoa enempää, koska avustus on aina tilannekohtainen. Mutta joskus auttaa jos saa pari ruokalappua että saa sitten maksut hoidettua niin, etttä seuraavassa kuussa pärjäilee taas.

Hei ap vielä

Diakoniatyö auttaa ihan kaikkia riippumatta uskonnollisesta vakaumuksesta tai kirkkoon kuulumisesta. Mutta tietenkään en voi luvata, että saat ruoka-apua tai muuta taloudellista, kun sen päättää kukin seurakunta itse - eri seurakunnilla on erisuuruiset budjetit yms. Mutta lähtökohtaisesti diakoniatyöstä voi saada tukea kertaluontoiseen elämän kriisiin jotta selviää eteenpäin, ei vuosikausiksi. MInun mielestäni tilanteessasi ilman muuta kannattta hakea apua. Diakoniatyöltä voi myös varata keskusteluaikoja.

Hei

Hyvä että kirjoitit. Tietysti toivoisin, että kaverisi olisivat niin läheisiä ja avoimia, että voisit aidosti puhua heidänkin kanssaan myös syvemmin kuulumisistasi.

Kuulostaa, että olet onnettomuutesi kohdattua tehnyt paljon töitä kuntoutumisesi eteen ja siedät kipuja edelleen. Olisit kaivannut ymmärretyksi ja nähdyksi tulemista, sen sijaan et ole saanut kumppaniltasi kaipaamaasi tukea. Sanotaankin, että vaikeuksissa usein ihmissuhteiden kesto punnitaan.

Parisuhteeseen kuuluu erillisyyttä sekä läheisyyttä. Tärkein parisuhteen elementti on liittyminen toiseen, sillä sen erottaa muista ihmisistä. Kuulostaa, että teillä on aika eri näkemykset siitä, mihin te liitytte tai mitä parisuhteessa oleminen tarkoittaa. Lasten hankkiminen on suuri kysymys eikä siinä asiassa kumpikaan oikein voi eikä saa tehdä itseään vastaan. Jos haluat lapsen, mutta kumppanisi ei, joudut väkisinkin seinää vasten miettimään, lähdetkö etsimään kumppania jonka kanssa yritätte perustaa lapsiperheen vai jatkatko tässä, jossa lasta todennäköisesti et saa. Mihin voit aidosti sitoutua?

Kuulostaa, että joudutte käymään perinpohjaisen keskustelun siitä, ovatko ne isot seikat, joita odotatte elämältä, riittävän yhteisiä että voitte elää yhdessä. Vai erottavatko elmänodotuksenne teidät. Joskus ulkopuolinen pariterapeutti saa parhaiten johdateltua keskustelun ydinasioihin. Oletteko miettineet sellaista?

Voimia ja viisautta elämänne pähkäilyyn!