KirkkoSisko

Hei.

Kerrot, että olette viime yönä tunnemyrskyssä ruvenneet puhumaan avioeropapereista. Sen kaltaisia päätöksiä ei kuitenkaan pidä tehdä kuin ns 'selvin päin' eli rauhallisessa keskustelutilaisuudessa. Kerrot, että teillä on ollut vaikeuksia jo pitkään. Mitä voitte tehdä vaikeuksien selvittämiseksi? Pariterapia on aina hyvä vaihtoehto, jos asiat keskenään ratkoessa vain sotkeentuvat lisää. Vaikka päätyisittekin eroon, on asioiden käsittelystä ehdottomasti hyötyä.  Monessa liitossa asiat kriisiytyvät ihan kaaokseksi ja sitten kun sitä aletaan turvallisessa keskusteluyhteydessä purkaa, tuleekin esiin ne oleelliset asiat kuten vaikka kuulluksi tulemisen tai ymmärretyksi tulemisen puute. Niihin kuitenkin voi vaikuttaa myönteisesti harjoittelemalla viestintätaitoja. Joka tapauksessa teidän täytyy selvittää asiat. Älkää tehkö päätöstö lopputuloksesta etukäteen, vaan katsokaa avoimesti, mihin prosessiin lähdette suhteenne parissa.

Hei.

Kiva kuulla, että parisuhteessasi on arkinen, hyvä kumppanuus.

Muiden heitoille siitä, että 'arki tulee vastaan' ei tietenkään kannata sen kummempaa painoarvoa laittaa. Samalla tavalla ihmiset lohkaisevat helppojen vauvojen vanhemmille, että odotas vaan murrosikää jne.

Mutta sen on kuitenkin selviö, että umpirakastuneen parin alkuvaiheen symbioottinen suhde muuttuu toisenlaiseksi kun eletään yhdessä arkea, ja niin sen kuuluukin muuttua. Se haastaa aina parin vuorovaikutustaitoja ja parisuhteessa oloa. Pitääkin osata tehdä päätöksiä (esim. asuntolaina), ratkoa ongelmia, sietää toista myös hänen pahoina päivinään, joustaa aikatauluissa yms. Sitä kutsutaan myös Elämäksi :)   Toisten ihmisten elämä on lähtökohtaisesti haastavampaa kuin toisten, esim. rahaongelmien tai vaikkapa sairaiden lasten takia. Mutta tosi pitkälti parisuhteen onnistuminen on kiinni vuorovaikutustaidoista. Taidoista ilmaista tarpeitaan, kuunnella toista ja pyrkiä kohti win-win-ratkaisuja. Teillä ilmeisesti nämä taidot omaksutaan!

Toinen kysymys sitten on, pystytäänkö parisuhteesssa elämään myös kielteiset tunteet. Voi olla, että pari on näennäisen sopuisa vain siksi, että esimerkiksi hylkäämisen pelko ajaa miellyttämiskierteeseen. Tämä ei tietenkään ole tervettä. Mutta on myös ihan mahdollista, että joillekin pareille ei tule skismaa ja erimielisyyksiä kovin paljon. Kummankin oma erillisyys ja itsetunto vaikuttaa paljon siihen, miten hyviä ratkaisuja pari kykenee tekemään suhteen hyväksi.

Onnea siis matkaan jatkossakin!

Oletkin jo saanut monia vastauksia.

Haluaisin vielä lisätä yhden näkökulman.
Jokaisella ihmisellä, myös lapsella on 'varjonsa'. Jos lapsi on temperamentiltaan helppo, tämä varjo ei välttämättä näy. Kuitenkin myös lapsella on oikeus tulla nähdyksi myös huonoine puolineen. Ns. kiukuttelu yms ovat terveen lapsen luonnollisia tapoja reagoida maailmaan. Jos vanhemmat vain palkitsevat kiltteydestä ja helppoudesta, lapsi voi joko yrittää peitellä negatiiviset tunteensa tai sitten vastakohtaisesti tulla ihan mahdottomaksi, ollakseen näkyvä.

Olette muuttaneet hiljattain. Lapsella on ollut iso työ saada rooli uudessa koulussa ja omaksua ylipääntäänkin koululaisen rooli. Rajoja koetellaan ja kuvitellaan olevansa suunnilleen aikuinen. Tyttö on kuitenkin vielä ihan pieni.

Anna sen riehua ja melskata kohtuudella. Ota syliin ja älä kehu pelkästään hyvistä asioista, vaan vahvista myös sitä, että joskus on kurja olo ja sen saa sanoa, kunhan ei vahingoita ketään-

Voimia ja iloa perheellenne

Hei,

En ihan jokaista viestiä lukenut.
Haluaisin kuitenkin kommentoida alkuperäiseen aiheeseen.

Ensinnäkin HS artikkelin otsikointi on tietenkin toimittajan laatima ja jos lukee pelkän otsikon, voi päätyä vääriin tulkintoihin. Ylimalkaan kannattaa tietenkin aina perehtyä artikkeliin ennen kuin muodostaa siitä mielipiteen. Arkkipiispan viesti on siinä minusta selkeä: kirkko ei voi ajaa yksittäisen valtion, edes oman isänmaamme etua, vaan kirkon on ajettava kärsivän ihmisen etua. Kirkko ei taistele Suomen tai minkään muun valtion puolesta, se on valtion tehtävä. Vaan kirkon tehtävä on taistella oikeudenmukaisuuden, lähimmäisenrakkauden ja muiden kristillisten arvojen edestä. Avun tarvitsijaa ei luokitella esim. kansalaisuuden tai uskonnon perusteella, vaan häntä pyritään auttamaan.
Maailmantilanne pakottaa meidät kaikki uusien kysymysten ääreen. Kirkkokin on kansainvälinen, kuten koko maailmamme on muuttunut globaalimmaksi. Nyt se 'kaukaisempi lähimmäinen' onkin itse asiassa tullut lähelle. Miten se haastaa meidän eettistä arvojärjestelmäämme?

Ilahduttavia tarinoita.