KirkkoSisko

Hei ap.

Kerrot kokeneesi hiljattain traumaattisen eron. Nyt siis olet kriisivaiheessa, jossa joudut luopumaan jostain ja työstämään menetystä. Kriisivaiheessa ollen ei voi vielä 'nähdä' toipumiseen. Se tulee, kun sillä on aika tulla.

Monet kokevat suurta apua vertaistuesta. Eroryhmiä järjestetään monilla paikkakunnilla, useimmiten seurakuntien perheasiain neuvottelukeskusten toimesta. Sinne kannattaa mennä kun erosta on ehkäpä noin puolisen vuotta, eli kun on pahin kaaos mielessä tasoittunut ja arki alkanut - muuten ei voi kuunnella toisten tarinoita eikä vielä liittyä uudelleenrakentamisen vaiheeseen. Erossa voi hakea myös yksilöllistä apua.

Keskimäärin sanotaan, että suuri menetys tarvitsee ainakin vuoden 'suruaikaa'. Menetyksestä ja kriisistä toipumiseen vaikuttaa monet tekijät: aikaisemmat kokemukset, oma perusturvallisuus, saamansa tuki yms.

Toivotan sinulle voimia käydä menetys läpi ja sitten hiljalleen alkaa rakentaa uutta toivoa, uutta elämää. Ja viisaita ihmisiä ympärillesi jotka kantavat taakkaa kanssasi

Hei ap.

Ihastumisen tunne on emotionaalisesti palkitseva kokemus, koska toinen näyttäytyy sen valossa täydelliseltä ja myös kuva omasta itsestä kohoaa. Ihastuneena olet luultavasti parhaimmillasi, hauska, viehättävä jne. Sen sijaan se oma parisuhde ei näytäkään peilistä vain sitä parhaimmillaan olevaa ihmistä, vaan te tunnette myös toistenne ja omat huonot puolenne ja vaikeat aikanne.

Ihastuminen ei tule korjaamaan alkuperäistä suhdettasi. Teillä on ollut vaikeaa ja olette sitoutuneet yrittämään parantaa tilannetta. Mitähän siinä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta, että sinusta nyt tuntuukin, että tilanne ei ole korjaantunut. Millä lailla olette käsitelleet tuolloin sitä, millaisia toiveita, tarpeita ja tunteita kummallakin on? Millaisia käytännön sopimuksia olette tehneet? Miten olette muuttaneet alunperin ilmentyneen tilanteen suhteen käytöstänne?

Jos pyrkimys parantaa tilannetta on ollut vain epämääräinen toive "Yritetään nyt laittaa suhde kuntoon" ilman mitään selkeitä toimenpiteitä tai sopimuksia tai käyttäytymisen muutosta, tilanne tuppaa luisumaan alkuperäiselle tolalleen.

Ihastuminen voi olla sinun pakopaikkasi, ettei tarvitsisi tehdä kenties raskasta työtä olemassaolevan parisuhteesi eteen. Pakenemalla et kuitenkaan löydä hyvää. Asiat tulevat joka tapauksessa eteen ennemmin tai myöhemmin. 

Miltä kuulostaisi ammattiavun hakeminen parisuhteesi hoitamiseksi? Sellainen, jossa pyritään löytämään uusia mahdollisuuksia ja opitaan konkreettisia vuorovaikutus- ja parisuhdetaitoja. Niitä nimittäin täytyy oikeastaan opetella koko elämä.

Hei ap.

Kirjoituksessa välittyi toisaalta suru ja menetykset, toisaalta myös kaiken pohjalla syvä halu löytää mielekäs, kuolemanhaaveista vapaa elämä.

Kirjoitat tehneesi kaikkesi masennuksen torjumiseen. Minulle tuli vielä mieleen ehkäpä itsestäänselvältä kuulostava sana hyväksyminen. Hyväjksyminen on syvällinen prosessi, eikä teko tai temppu. En tiedä kuinka paljon olette terapiassa tätä aihetta käyneet läpi. Hyväksymiseen siis sisältyy se, että hyväksyy tosiasiat: elämäni on tällaista, siihen kuuluu tätä ja tätä, elämäni riepumatossa on nämä ja nämä raidat, mutta SIITÄ HUOLIMATTA voin elää täydesti, nauttia elämästä ja rakastaa itseäni(kin). Jotenkin tuntuu, että kirjoitat, että kunhan vaan asiat olisivat (olleet) toisin, elämä olisi parempi. Mutta sitä vertailua emme voi koskaan tehdä. Ei ole olemassa mitään ideaalielämää johon verraten sitten oma elämänkulku jotenkin pisteytetään. Anteeksianto voi olla sinulle  sanana eri merkiytyksiää omaava taustastasi lähtöisin, mutta itse tarkoitan sellaista anteeksiantoa joka liittyy juuri oman itsen hyväksymiseen. Elämäni meni näin. Annan sen anteeksi. Annan anteeksi itselleni ja toisille, sillä elämä on vaikeaa ja yhtä rämpimistä ja vain harvoin tietää kristallinkirkkaasti mikä on oikein. Haastan sinut vielä enemmän sekä-että ajatteluun, joko-tain sijasta. Elämä on sekä vaikeaa että ihanaa. Minä tai sinä olemme sekä täydellisiä omina itsenämme että epätäydellisiä ja virheellisiä. Muut ihmiset ovat sekä hyviä että pahoja.

Elämä on elämisen arvoista vajavaisena, virheellisenä, rosoisena ja kaikkine tunteineen.

Mitä tämä sinussa herätti?

Hei ap.

Eron jälkeen tehdään ositus, jossa yhteisen omaisuuden jaosta ja kuluista sovitaan. Ota ihmeessä yhteys heti vaikkapa oikeusaputoimistoon, jos olet oikeutettu heidän palveluitaan saamaan (tuloraja).
Ei  ole oikein noin vain häipyä. Asioista, lasten elatuksesta yms tulee sopia. Lasten elatuksen suhteen varaa aika lastenvalvojalle.

Henkisesti eron suhteen on varmaan vielä enemmän selvitettävää. Kuulostaa, ettette ole yhdessä tehneet eropäätöstä ettekä käsitelleet asioita reilusti keskustellen. Tarvittaessa hae apua omalle jaksamisellesi lasten kanssa.

Voimia toivottaapi kirkkosisko

Olet saanut lohduttavia kommentteja, joihin yhdyn.

Vaikeiden elämäntapahtumien jälkeen sielu on karrella kuin metsäpalon jäljiltä. Kestää aikaa, että palaneesta maaperästä nousee uusia versoja. Et voi vaatia mitenkään itseäsi olemaan versoisen elinvoimainen heti. Kuitenkin toivot, että voisit rentoutua ja hellittää. Ajattelen tässä kolmea asiaa kohdallasi.

1) Hyväksyntä
Hyväksy se, mitä on tapahtunut, tosiasiana. Avioliitto on loppunut, olet menettänyt ihmisen. Näin on nyt käynyt. Elämä on tällaista. Hyväksyntä ei tarkoita, että ei olisi kipua tai surua, vaan sitä, ettei tappele enää vastaan. Näin kävi ja se on yksi raita elämäsi räsymatossa, sinun omaa elämääsi, sitä ainutkertaista ja arvokasta. Et ehkä koskaan enää ole ihan se sama entinen itsesi, mutta olet silti sinä. Sinussa on vain nyt uusia värejä.
2) Hoida
Tutustu itsessäsi siihen, mikä sinua hoitaa. Eri ihmisiä hoitaa eri asiat. Toinen voimaantuu luontokuvien ottamisesta, joku konserteissa käymisestä, kolmas piirtämisestä. Tutustu omiin itseilmaisun tarpeisiisi ja anna itsesi hetkittäin vain nauttia, sen kummemmin analysoimatta.  On päivänselvää, että arkisessa elämässäsi on paljon kuormittavia ja raskaita päiviä. Mutta jos niiden lomaan voit sälyttää edes pieniä, lyhyitä hetkiä joilla hoidat itseäsi. Se voi olla vaikka runojen lukemista samalla kun odottaa bussia pysäkillä tai hyvä leivos työpäivän jälkeen ennen kotiaskareita - lyhyetkin hetket, joilla 'paijaat' kulottunutta sielusi pintaa, voimistavat. Ne lisäävät tunnetta siitä, että vaikka elämä on sattumanvaraista, on jotain, johon voit vaikuttaa ja jota voit itsellesi tarjota.
3) Älä jättäydy yksin.
Juttele tuntemuksistasi, anna itsesi voimaantua vuorovaikutuksesta, dialogista. Yksin asioita pähkäilemällä helposti vajoaa jonnekin mutaan. Jos sinulla ei ole luontevia jutteluihmisiä, voit myös ottaa yhteyttä seurakuntasi diakoniatyöntekijään. Hän on puolellasi ja kuuntelee sinua tarvittaessa.