KirkkoSisko

Ystävyyssuhteet ovat elämän rikkaus, mutta monesti myös niihin liittyy hankalia tunteita. Lähtökohtaisesti ystävyyssuhde on vapaaehtoinen ja tasaveroinen suhde, jossa on enimmäkseen myönteisiä asioita kuten yhteenkuuluvuudentunnetta, välittämistä yms. Mutta on selvää, että elämän vaikeuksissa voi toinen osapuoli tarvita tukea paremmin jaksavalta. Missä sitten menee raja, että tuki onkin jatkuvaa ja keinulauta kallistuu epätasaisesti, toinen saa ja toinen antaa enemmän? Sitä on mahdotonta ulkopuolelta sanoa.

Ystävyyteen kuuluu aina myös kiintyminen. Lähes kukaan ei halua menettää ystäväänsä. Siksikin on tärkeää jollain lailla ottaa puheeksi mitä itse tarvitsee ystävyyssuhteeltaan. Jos et halua ja jaksa aina puhua vakavista asioista vaan kaipaat iloa ja keveyttä, olisiko mahdollista jotenkin esimerkiksi rajata aikaa? Jos vaikka näette xx tuntia, sopia, että ekana puhutaan vaikka tunti näistä raskaista asioista ja huojennetaan mieltä, ja ryhdytään sitten tekemään jotain keveämpää, mistä nyt sitten pidättekään kuten vaikka kiertelemään kirpputoreilla tai leipomaan tai pelaamaan.  Näin kummankin osapuolen tarpeet ystävyydelle tulevat huomioiduksi. En tiedä, kuulostaako tämä kauhean kankealta tai 'järjestetyltä', mutta voisi sitä kenties ainakin pari kertaa kokeilla. Voi olla, että sinäkin jaksaisit paremmin kuunnella, kun tiedät, että myöhemmin on tiedossa 'kivaa' samalla reissulla. Mitä tästä tuumaat?

Hei. Kumppanisi käyttäytyminen selvästi tuntuu sinusta pahalta.

Mitä olet tähän mennessä tehnyt? Oletko puhunut tästä asiasta hänen kanssaan silloin, kun tilanne ei ole päällä? (Jos ihminen on täysin tunteen vallassa, hänen kanssaan ei sillä hetkellä yleensä saa asiallista keskusteluyhteyttä)-

Ajattelen, että sinun on voitava kertoa, miten tunnet noissa tilanteissa ja millä tavalla toivot hänen muuttavan käytöstään kun tuollainen raivari iskee.  Tai miten koet aggressiiviset mielukuvat (esim. eksää kohtaan) . Pääsääntöisesti ihmiset pyrkivät toimimaan toisen toivomalla tavalla, jos se edistää toisen hyvinvointia, harva tahtoo tahallaan tehdä toisen elämää vaikeaksi. Usein vain tunteet ottavan vallan, mikäli ei tietoisesti opettele uusia taitoja toimimaan erilailla jatkossa.  Mikäli näin ei tapahdu, joutuu miettimään, onko suhteella mahdollisuus jatkua tällaisenaan. 

Hei ap.

Otit esille oleellisen asian, joka varsinkin pienemmässä mittakaavassa lienee tuttu monessa perheessä: Missä määrin pitää vain hyväksyä kumppanin toiminta erilaisissa kasvatustilanteissa, ja missä kohtaa siihen tulee puuttua, jos kasvatuslinjat eroavat suuresti.

Vaikka asia on pitkälti veteen piirretty linja, otit esille kuitenkin oleellisen seikan: lapsen hyvinvoinnin.

Vaikka tunteet ovat sallittuja ja tarpeellisia, lapselle on kohtuuton taakka, jos aikuinen ei pysty hillitsemään raivostumistaan. Perheessä jokaisella tulee riidan ja skismankin hetkellä voida olla turvallinen olo.

Tämän johdosta kannustan sinua hakemaan tilanteisiin tukea esim. neuvolassa tai muussa keskusteluapua tarjoavassa paikassa. Uskon, että on hyväksi jutella rauhallisella ja kriisiintymättömällä hetkellä puolisosi kanssa ja kertoa  hänelle syyttämättä ja tulkitsematta, että näihin hermojenmenetysasioihin tarvitaan muutosta ja voimme lähteä etsimään työkaluja niihin (esim.) neuvolapsykologilla.  Kumppanisi vastaa tietenkin omasta toiminnastaan, mutta sinä olet toisena kasvattajana vastuussa siitä, että tarjoat hänelle ja teille perheenä mahdollisuuden parantaa ja muuttaa tilanteita. Olen taipuvainen uskomaan, että ne eivät mene itsekseen ohi. Täytyy opetella uusia taitoja ja toimintatapoja kyseisiä tilanteita varten. Positiivista on, että keinoja ja taitoja on!  

Otat esille ison asian, johon tavallaan kompromisseja ei ole.  Kerrot siitä, että sinulle aika lasten hankintaan ei ehkä vielä ole kypsä, mutta samalla otat esille pelon siitä, jos mies ei kestäkään rinnalla vaan jäät yksin lasten kera. Tämä herätti minussa kysymyksiä. Onko tämä pelko muutenkin olemassa, että voitko luottaa molemminpuoliseen sitoutumiseen?  Miten olette puhuneet siitä, mitä yleensä odotatte toisiltanne, parisuhteeltanne ja elämältänne? 

On myös hyväksi jotenkin eritellä mielessään, mitkä pelot ja kysymykset liittyvät yleisestikin ottaen monien pohdinnoissa vanhemmaksi tulemiseen. On mielestäni hyvin tavallista, että lapsen saamiseen liittyvä kokonaisvaltainen vastuu mietityttää ja erilaisia skenaarioita omasta selviytymisestä saattaa pyöritellä mielessään. 

Toivottavasti voitte keskustella asiasta mahdollisimman avoimesti ja luottamuksella.

Mutta viime kädessä jokainen joutuu itse päättämään, onko valmis äidiksi tai isäksi. (Tai yrittämään sitä). Joskus pariskunnat tahtovat niin eri asioita tulevaisuudelta ja perheen perustamiselta, ettei suhde voi jatkua. Joskus taas peloista ja ajatuksista puhuminen helpottaa ja lisää turvallisuudentunnetta ja läheisyyttä.

Olipa ilahduttava aloitus.

Olen onnellinen siitä, että suuri osa ihmisistä on hyväntahtoisia ja ystävällisiä. Kuten sinäkin, joka aloitit tämän.