KirkkoSisko

Kyllä minusta etiikan ja moraalin peruslähtökohdat ihmissuhteissa pätevät iästä riippumatta. Lasta tulee kohdella arvostavasti, ei esim. nolaavasti tai vallan/voimankäyttöön perustuen.

Mutta lapsen on myös saatava olla lapsi. Lapselta ei voi odottaa samaa kuin aikuiselta. Lapsen oikeus saada iänmukaista kohtelua on kiistämätön. Lapsi tarvitsee ikätasoistaan vuorovaikutusta, turvaa ja aikuisen huolenpitoa missä tahansa tilanteessa. Lapsen tarpeet menevät aikuisen edelle.

Hei. 

Jos sinusta tuntuu ylivoimaiselta jatkaa työssä tai et koe itseäsi työkykyiseksi vointisi takia, sinulla on oikeus mennä lääkäriin. Jos lääkärin kautta et saa toivomaasi apua, kannattaa ottaa työssä jaksaminen puheeksi työssä työpaikasta riippuen joko henkilöstöpäällikön, työsuojeluvaltuutetun tai esimiehen kanssa. Yli voimiensa jaksaminen ei ole ratkaisu. Uupuneena tekee helpommin myös virheitä, syntyy tapaturmia ym. On kaikkien, myös työpaikan etu, että työntekijät kokevat jaksavansa työssä.

Syvempiä kysymyksiä, miksi tilanne on tähän johtanut tai mitä muutoksia elämässäi tarvitset, voit pohtia esim. työterveyspsykologin tai muun keskusteluavun parissa

Hei ap.

Kerrot tilanteesta vain vähän, joten vastaukseni on valitettavan ympäripyöreä.

Mutta lähtökohtaisesti; jos sinulle herää vaistonvarainen huoli lapsesta, niin jostain se huoli kertoo. Nyt on kesäloma eikä lapsesi ole esim. koulussa. Muuttuiko tilanne lomalle jäätyä? Voiko olla, että kaverit ovat kaikki muualla ja hän kokee jääneensä yksin? Onko elämässänne muuten tapahtunut viime kuukausien aikana jotain elämänmuutoksia?

Joskus teiniin on vaikea saada puhekontakti. Silti kannattaa yrittää, ziljoona kertaa, eri tavoilla. Jo yrittäminen kertoo hänelle, että välität.

Jos menisit sinne huoneeseen, istahtaisit hänen viereensä, pörrötät tukkaa, kyselet lähdettäiskö jätskille? Jos tyyppi vastaa en mä tiedä tai en jaksa, ei kannata luovuttaa. Sano vaikka että käväiset vielä hakemassa laukun, tule sillaikaa ovelle niin lähdetään.  Voihan olla, että hän sieltä kömpiikin.

Ei useinkaan kannata kysyä "Painaako jokin mieltäsi" tai "Miten menee" koska niihin vastataan yhdellä sanalla tai ei lainkaan. Tärkeintä on, että saa kontaktin jollain keinolla, näyttää, etten ole unohtanut sinua, on paikalla. 

Jos kontaktia ei synny sinnikkäistä yrityksistä huolimatta ja huolesi ja vaistosi kertovat jonkun olevan vialla, on varmaan syytä varata aika lääkäriin nuorisopolille tms. 

Toivotan sinulle, ap ketjun aloittaja ja kaikille muillekin rentouttavaa ja suorituspaineista vapaata viikonloppua! 

Hei ap.

Ensinnäkin hienolta kuulostaa, että haluat muutosta suhteeseenne. Sinua kuitenkin pelottaa asioiden puheeksi otto. Se on hyvin ymmärrettävää ja inhimillistä, sillä puheeksiottaminen sisältää aina riskin. Olet aikaisempien kokemustesi valossa jo etukäteen varuillasi.

Rohkaisen sinua kuitenkin puhumaan. Muuta keinoa ei läheisyyden saamiseksi ole. Alkuun asioiden puhuminen voi nostattaa myrskyn; hyvin usein toinen osapuoli kokee itsensä jotenkin takaa-ajetuksi ja alkaa provosoitua ja puolustautua.

Tähän voi kuitenkin varautua. On tärkeä oppia viestimään oikein. Mitä arempi asia, sitä suurempi arvo viestinnällä on. Tärkein on minä-viesti. Kun puhut omista tunteistasi ja toiveistasi ETKÄ toisen vioista syyttäen, on sitä helpompi kuulla.

Esimerkki: "Haluaisin puhua kanssasi, koska  haluaisin saada suhteemme toimimaan paremmin. Ikävöin niitä aikoja kun oltiin läheisiä" on paljon helpompi kuulla kuin: "Haluan puhua, koska suhteemme on kamala ja olet niin tunteeton"

Rakkaus on vaikea asia; voi olla, että useinkin aito rakkaus on vielä olemassa, mutta se on peittynyt pettymysten, etääntymisten, väärinymmärrysten ja muun kuonan alle. Usein tätä roskaa siivotaan pariterapiassa. Jos miehesi ei missään tapauksessa suostu mukaan, voit hakeutua sinne myös yksin. Jo se, että toinen muuttaa käytöstään, voi auttaa suhdettta löytämään uuden mahdollisuuden