KirkkoSisko

Hei ap.

Ensinnäkin, kurja, että masennus on tavallaan erkaannuttanut sinut elämästä. Kiva kuulla, että vointisi oli jo paranemaan päin, se on toiveikasta. 

On ymmärrettävää, että kenen tahansa mieliala huononee arvostelevasävyisestä palautteesta (meili), vaikkei olisikaan masentunut, se voi silti tuoda masennuksen tunteita.

Masennuksen eräs oire on juuri tuo kuvailemasi vetäytyminen, ettei halua puhua siitä muille. Kuitenkin paranemiseen liittyy tietty avoimuus. Sillä en tarkoita, että jokaiselle puolitutulle pitäisi sielunsa avata. Mutta 'kaksoiselämä' vie hirvittävästi niitä psyykkisiä voimavaroja, jotka tarvitsisit toipumiseesi! Monelle on huojentava kokemus, kun peittely ja salailu loppuu. Varmaan kertoisit ystävillesi, jos lonkkasi olisi murtunut ja olisit ollut sairauslomalla leikkauksen takia. Depressio (diagnosoituna sairauksena) on ihan yhtä 'pätevä' syy. 

Toinen mieleeni nouseva seikka on saamasi hoidon riittävyys. Depress. harvoin parantuu täysin puolessa vuodessas. Hoitokontaktin tai ainakin seurantamahdollisuuden säilyminen olisi tärkeää. Voisitko uudelleen ottaa yhteyttä hoitavaan tahoosi ja pyytää keskusteluapua? Ehkä se voimistaisi sinua elämässä tuleviin ikävien ihmissuhdetilanteisii kohtaamiseen ilman, että joudut pelkäämään, että

sairautesi aktivoituu uudestaan?

Hei ap.

Mieleeni nousi kysymys,  vallitseeko parisuhteessanne mahdollisuus tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on? Vai onko hyväksyntä kaupankäyntiä?

Mieleeni nousi myös vielä syvempi kysymys; hyväksytkö itsesi sellaisena kuin olet? Vai teetkö sinä itsellesikin kauppaa, olen ok, jos...

Parisuhteessa on tärkeää toiselta tuleva palaute, kannustus, tuki - samalla tavoin myös negatiivinen palaute, tukemattomuus on merkityksellistä ja antaa painavan kolauksen itsearvostukselle.

Kuitenkin viime kädessä jokaisen täytyy 'kantaa itsensä' itse, olla itse itselleen riittävä. Toisesta ei voi imeä oikeutusta olemassaololleen tai rakentaa persoonaansa toisen kautta ja toisen hyväksynnästä riippuvaisena, silloin kyseessä ei olisi tasa-arvoinen parisuhde vaan hierarkkinen riippuvuussuhde.

Jos koet yllä kirjoittamani jotenkin osuvan itseesi, voit halutessasi miettiä varmaan asioita myös keskusteluavun piirissä joko parina tai itseksesi.  Oman itsenäisyyden rakentuminen voi häiriintyä erilaisista syistä ja parisuhde saattaa joissain tapauksissa ylläpitää epäitsenäisyyttä. 

Hei ap.

En lukenut kaikkia kommentteja, mutta omalta puoleltani tahdon muistuttaa, että olet kriisissä ja ansaitsisit tukea jaksamiseesi. Jos sinulla on luottoystäviä tai omaisia, käänny heidän puoleensa jos voit olla varma, että saat tukea ja kuuntelua etkä arvostelua ja syyttelyä.

Jos omaisia ei ole, voit hakea keskusteluapua. Seurakunnan diakoniatyö, terveyskeskusten psyk.sairaanhoitaja, työterveyspsykologi ovat esimerkkejä tahoista joiden puoleen voit kääntyä.  Myös erilaisia kriisipuhelipalveluita löytyy. Kriisisi helpottaa kyllä, mutta nyt juuri tarvitset tukea, joka muistuttaa sinua omasta erillisyydestäsi ja omista voimavaroistasi, ettet ole 'vain jätetty' vaan olet kokonainen ihminen.. Älä jää pyörittelemään asiaa yksin.

Hei,

ajattelen, että paras kauneusvinkki mitä voi olla, on: Opettele hyväksymään itsesi.

Itseinhosta ja moitteista ei synny kauneutta. Kauneus hehkuu ihmisessä, joka on lempeä itselleen ja muille. Jos mittaat itseäsi ulkopuolisten arvosteluista, et koskaan täytä mittaa. Jos riität itsellesi, voit hyvin ja motivoidut elämään pääosin terveellisestikin, itsellesi hyviä valintoja tehden.

Hei ap

Kuulostaapa tilanteesi kurjalta. Kerroit käyväsi keskusteluavussa, mutta jostain syystä se ei auta. Mieleeni tulee kysyä, mistä arvelet sen johtuvan? Usein terapian/keskusteluavun alkamisen jälkeen olo voi hetkellisesti jopa pahentua, kun ahdistavia asioita nostetaan päivänvaloon. Jos keskusteluapu ei auta, syy voi olla esim se, että keskusteluaikoja on liian harvoin, tai että niissä ei päästä tarttumaan oleellisiin ongelmakohtiin. Tsemppaan sinua kuitenkin jatkamaan keskustelukertoja.  

Oletko jo lääkärin kanssa keskustellut voinnistasi? Joskus lääkitystä kannattaa kokeilla keskusteluavun tukena. Voi olla vielä vaihtoehtoja, joita ette ole kokeilleetkaan (esim. vertaistukiryhmä)

Älä luovuta vielä, vaikka tuntuukin, ettei asiat aukea tai suju. Joskus joutuu haravoimaan mielen sokkeloita kauankin, ennen kuin roskat on perattu.  Voit kertoa tuttavillesi, että sinulla on nyt haastava vaihe meneillään, muttet halua ruotia sitä enempää.