Kesäkuu
Seuratut keskustelut
opiskelukaveri
Olisitko valmis maksamaan "opiskelukaverista"?
Eli siis "opiskelukaveri" olisi henkilö, joka voisi auttaa harjoittelemaan kokeisiin, läksyissä ja muissa tehtävissä, ja hän voisi suunnitella mitä pitäisi tehdä joka päivä. Tälläinen olisi suunnattu yläkoululaisille, mutta miksi ei myös alakoululaisille ja lukiolaisille. "Opiskelukaveri" olisi kannattavaa henkilöille, jotka eivät tiedä miten opiskella tai eivät jaksa tehdä mitään ellei siinä ole ketään tsemppaamassa. "Opiskelukaveri" olisi kuitenkin nuori henkilö, jonka kanssa voisi olla mukavampaa opiskella ja puhua yleisesti, kuin opettajan tai vanhemman.
Jos olisit valmis maksamaan, kuinka paljon maksaisit? Miten voisi saada "opiskelukaverin" tai miten tulla sellaiseksi? Kuka olisi hyvä "opiskelukaveriksi" (luonne, ikä, koulumenestys...)? Olisiko parempi, että "opiskelukaveri" auttaisi kaikissa aineissa vai vain tietyssä aineessa tai vain pelkästään tietyssä aiheessa? Olisiko "opiskelukaverille" parempaa nimeä, kuten study buddy tai tuutori?
Kiitos jo valmiiksi vastauksista!
1Epäonnistunut kasvatuksessa
Tällä hetkellä tuntuu todella vaikealta nuoren miehen alun kanssa eläminen ja olen hänestä myös hyvin huolissani.
Poika täyttää muutaman viikon päästä 16 vuotta ja lihassairaudestaan johtuen on liikuntavammainen, kävelee lyhyitä matkoja itsenäisesti mutta pidemmälle matkalle tarvitsee pyörätuolia tai sähkömopoa avuksi. Älyllisesti hän normaali, käynyt normaalin peruskoulun ihan normaalin oppimäärän mukaisesti. Koulussa ollut avustaja tukena, mutta häntä tarvinnut eniten liikkumisen avuksi.
Yläasteella poika joutui alkaa liikkumaan sairautensa takia koulutaksilla koulumatkat ja tässä samalla alkoi jäämään ulkopuoliseksi kaveripiiristä ja nyt ollaan tilanteessa että hänellä ei ole ystäviä. Meillä ei käy kukaan, hänelle ei soita kukaan. Parin yläaste aikaisen kaverin kanssa pelailee netissä lähes päivittäin ja juttelevat pelin aikana muutakin kuin pelkästään pelaamisesta, mutta tämä on ainoa kontakti oman ikäisiin.
Pääsi mieleiseen jatko-opiskelu paikkaan ja opinnot sujuu hyvin, mutta yhtään ystävää ei sitäkään kautta ole tullut. Poika on aina ollut hyvin ujo ja vetäytyvä ja pelkäämpä ettei hän ole opiskelutovereihin juurikaan ottanut kontaktia.
Poika on aina ollut hyvin vaativa ja itsepäinen. Hänen kanssaan on ollut aina todella vaikea keskustella, eikä se onnistu vieläkään. Häntä ei joko kiinnosta tai hokee koko ajan että voidaanko lopettaa keskustelu. Hän ei useinkaan edes kuuntele mitä hänelle puhutaan, haluaa vaan päästä keskustelutilanteesta mahdollisimman pian pois. Hyvin paljon lapsellisempi kuin ikäisensä, kolme vuotta nuorempi siskokaan ei aina jaksa pojan juttuja.
Viettää kaiken vapaa-aikansa tietokoneella, tv:tä katsoen tai kännykällä. Harrastuksia ollaan vuosien varrella kokeiltu vaikka ja sun mitä. Saattaa alkuun jopa olla innoissaan, mutta se lopahtaa usein todella nopeasti. Omat rajoitteensa tietysti harrastukselle aiheuttaa myös hänen sairautensa eli vaihtoehtoja liikuntavammaiselle on vähän.
Poika on hyvin lahjakas piirtämään ja tekemään animaatioita ja on käynyt sarjakuvapiirtämisen kurssilla, mutta se oli kurssi joka kesti puolivuotta ja poika siellä tykkäsi käydäkkin, mutta kurssi päättyi eikä jatko kurssia ole mistä olisi luontevasti jatkanut harrastusta. Etsin myös vaivalla vammaisratsastuksen opettajan ja maksoin yksityistunneista itseni kipeäksi ja muutama vuosi sitten kävi siellä ja tykkäsikin, mutta sitten opettaja muutti hevosineen toiselle paikkakunnalle ja tämäkin mieluisa harrastus päättyi.
Pojan kanssa ollut siis aina haasteita, mutta nyt tuntuu etten enää jaksa. Hän käyttäytyy hyvin ylimielisesti meitä vanhempia kohtaan, huutelee sammuttelenaan valoja ja sulkemaan huoneen ovea kun me vanhemmat oltaisiin palvelusväkeä. Haluaa kaikenlaista koko ajan, mutta jos minä ehdotan mitä tahansa tekemistä esim. ulkoilua tms. tai menoa oikeastaan mihin vaan niin helvetinmoinen mekkala asiasta. Oikeastaan aina lähdetään naama hevosenvitulla ulos ja koko perhe kireinä kun viulunkielet.
Kaikesta pojan kanssa pitää vääntää, eilen esimerkiksi katoin iltapalanpöytään ja kävin huikkaamassa lapsille että tulevat iltapalalle tyttö tuli, mutta pojalta vastaus oli jatkuvasti "odota hetki!" kävin pyytämässä useampaan kertaan ja viimeisillä kerroilla kerroin että kohta mulla menee hermot ja kun ei puolen tunnin jälkeen ollut tullut niin se mun pinna katkesi! Huusin ja mesosin, nyt hävettää mutta kun vääntää yhden kanssa 24/7 niin ihmekkös se on että hermot menee.
4Kommentit
Ihan hyvä ajatus. Tuota voisi ehdottaa vaikka 4H-kerholle yhdeksi lisäksi heidän tarjoamiinsa palveluihin.
Monilla perheillä on vaikeaa kun vanhemmat eivät osaa auttaa koululäksyissä ja kokeisiin lukemisessa.
Jos esim. koulu menee huonosti ja olisi tärkeää saada numeroita nostettua, niin kyllä voisin maksaa vaikka 20-25 €/kerrasta, olisko pari-kolme tuntia hyvä kerralla. Itse ostin pojalle sellasen mobiilisoveluksen lukion ruotsin kurssin läpisaamiseksi, ei tainnut sitä paljoa käyttää ja läpi pääsi just ja just. Study buddy ja tuutori on ihan hyviä :). Mun mielestä yläkouluikäisistä lähtien ovat hyviä opettamaan, ehkä siinä aineessa jossa on vaikeuksia, mutta voihan sitä tsempata samalla esimerkillä hoitamaan muut aineet.
Hei!
Kysy kuntasi vammaispalvelusta, saisiko hän henkilökohtaisen avustajan, vaikka pariksikin tunniksi viikossa.
Avustaja voi viedä leffaan, ulkoilemaan, harrastamaan, ja on juttuseuraksikin. Jos hyvin natsaa niin voivat tulla hyvinkin juttuun ja vähentää paineita kotiinpäin. Voite itse valita sopivan avustajan, ja hän voi olla myös nuori itsekin. Fiksu avustaja osaa neuvoa häntä sosiaalisessa kommunikoinnissa ja käyttäytymisessä vaikean murrosiän yli. Vaikka tuntuu vaikealta, älä luovuta. 16-vuotiaskin haluaa, että hänestä välitetään, vaikkei sitä näytä ja päinvastoin torjuu perheenjäsenet. Oma poikani on nyt 18, oli ala-asteelta yläasteelle käytännössä ilman kavereita ja kiusattu, ja huoli oli suuri. Hänellä on lievä Asperger ja koulusta sanottiin, ettei hän tunnista toisten mielentiloja, ja toiset ärsyyntyy. Tutustui sitten netin peliryhmässä samanhenkisiin ja löysi sieltä pari lapsuudenaikaista kaveriakin. Netti on siitä hyvä väline tutustumiseen ettei tarvitse olla ihan nenäkkäin, toisille se on helpompaa olla oma itsensä. Ovat kaikki enemmän tai vähemmän nörttejä tai tunteneet itsensä ulkopuolisiksi, mutta huumori ja se että osaa nauraa itselleenkin on minun nähdäkseni tärkeä yhteinen tekijä. Heillä on tosi mahtava porukka, voivat kertoa toisilleen mitä vaan ja tapaavatkin useamman kerran vuodessa, vaikka ovat eri puolilta suomea. Halaan poikaa ja kerron että rakastan häntä varmaan joka päivä. Murrosiän alkaessa se taisi tuntua hänestä nololta, mutta olen silti jatkanut sitä, ja huomannut että kyllä se on ollut hänelle osa sitä mikä on kantanut vaikeuksien yli. Anna vaan pelata netissä, ja muistakaa huumori :). Hän on sinulle ja perheellenne vielä suuri ilo ja rakas perheenjäsen! Myös se että mieli säilyy eheänä ja kokee olevansa rakastettu auttaa löytämään paikkansa maailmassa ja itsenäistymään.
Ilmoita vaikka facessa että teet häämeikkejä/vanhojen tanssi meikejä/valmistujaisiin ym.