Käyttäjä9658

Vierailija kirjoitti:

Mulla on päälle 30v tuttu joka katoaa aina ihanaan parisuhdekuplaansa. Postaa faceen ja instaan kuvia "minä ja muru nro 123 kävelyllä" "ihanaa muru kun teit meille näin hienon illalisen" yms. paskaa.

Jostain syystä hanipööt aina kyllästyy jossain vaiheessa siihen, että muijan KOKO ELÄMÄ pyörii sen ukon ympärillä. Ei varmaan vessaankaan saa mennä yksin. kaikki täytyy tehdä symbioosissa ja kaikki menot täytyy sopia yhdessa (=naisen mielen mukaan).

Ja sitten minä kelpaan kuuntelijaksi ja lohduttajaksi. :) Kunnes löytyy taas uusi elämän rakkaus.

Oikeesti, kaverit on kaikista tärkeimpiä elämässä. Itselläni ei ole montaa mutta ovat sitäkin arvokkaampia.

Miettikää nyt, jos pesitte sen miehenne kanssa ja tuleekin ero!

(ei, selitykseksi ei käy "NO MUTKUN EI MEILLE TUU!!111"

Kyllä tuosta sun kirjoitustyylistä aika hyvin huomaa, kuka tosiasiassa se lapsellinen on.

Siinä ei ole mitään outoa tai pahaa, että kolmekymppinen nainen pitää onnellista parisuhdetta tärkeimpänä prioriteettinaan. Tutullasi on vain käynyt huono tuuri miesten kanssa, toivottavasti löytää vielä kestävän suhteen. Sinä sen sijaan, väität että mielestäsi kaverit ovat kaikkein tärkeimpiä, mutta kuitenkin puhut romantiikkaa kaipaavasta tutustasi noin rumasti ja halveksuvasti. Etpä vaikuta siltä, että olisit kovin kiva kaveri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tunnustan että ystävät ovat lapsien myötä jääneet, syynä oma uupumus. Molemmat lapset ovat ihania, mutta erittäin eloisia ja aktiivisia, ja imevät minusta jatkuvalla touhottamisellaan ja höpöttämisellään kaikki mehut. Palaudun vain hiljaisuudessa, ja yksin, ja pyrin järjestämään itselleni yksinoloa aina kun se on mahdollista. Itseänikin harmittaa, mutta valitettavasti minusta ei tässä elämäntilanteessa riitä mitään muille kuin perheelle.

Muistan, kun yhden kaverini nuorin lapsi oli pieni, ja oli juuri kaikesta ihanuudestaan huolimatta hyvin energinen ja voimia vievä. Kaveri valitti väsymystään ja haikaili paikkaa, jossa saisi edes yhden päivän tai yön olla rauhassa. Ehdotin, että tulisi meille viikonloppuna, kun lapset ovat menossa mummolaan yökylään ja mies työmatkalla. Painotin, että meidän ei tarvitse tehdä mitään, hän voi vaikka vaan nukkua, tai voidaan vaan istua hiljaa ja katsoa telkkaria.

No ei käynyt kun mies olisi kuulemma pahoittanut mielensä asiasta.

Ap

Huomaan, ettet ehkä ihan ymmärrä minkälaisesta kuormittumisesta minun, ja varmaankin myös ystäväsi tilanteessa on kyse. Minä en koe, enkä pystyisi kokemaan olevani rauhassa kylässä jonkun luona. Kyläily sisältää toisen huomioonottamista, ja pienten lasten kanssa eläminen on juuri sitä, että huomioit heidät koko ajan, taukoamatta, 24/7. Se, mitä kaipaa levätäkseen, on sitä ettei tarvitse edes tiedostaa kenenkään toisen ihmisen olemassaoloa tai hänen tarpeitaan. Kylässä tähän ei ole mitään mahdollisuutta, paitsi jos on luonteeltaan vähän röyhkeä. Itse en osaa olla.

Sitten sinulla ei ole ollut tosi ystäviä. Tosi ystävän kanssa ei oikeasti tarvitse sanoa sanaakaan, voi vaan öllöttää paikallaan tekemättä mitään. Tällaisia hetkiä oli joskus vuosia sitten vielä, ja minusta just parasta kun jonkun aikaa koomailee sohvalla ja kun mieleen juolahtaakin jokin asia, on siinä vieressä koomailemassa joku jolle voi asian sanoa - ja sitten nauraa sille typerälle asialle.

Ap

Mulla on miehen kanssa tuollaista. Mun mielestä se on vielä paljon hienompaa ja arvokkaampaa, että on noin läheinen, rento ja mukava suhde sen oman elämänkumppanin ja rakkaan kanssa, jonka kanssa viettää kuitenkin joka päivän. Siksi siihen parisuhteeseen kannattaakin ennemmin panostaa aikaa, sitä vapaata aikaa kun ei ole loputtomasti jakaa.

Vierailija kirjoitti:

Niin miehet vaihtuu ja ystävät pysyy. Ihmeellistä että jotku pitää miestä tärkeimpänä elämässä. Ne vaihtuu.

Eipä vaihdu kaikilla, vakailla perhetyypeillä tilanne on toisinpäin. Esim. Itselläni yli 7 v miehen kanssa ja hyvin pyyhkii edelleen, häitä ja lapsia juuri suunnitellaan. Molemmille myös ensimmäinen parisuhde, joten ei ole ennenkään vaihdeltu miestä tai naista.

Tuo kuvauksesi pätee vain sitoutumiskyvyttömiin, sinkkuelämää-kulttuurin omaksuneisiin naisiin, joille miehet on kertakäyttötavaraa eikä puolisoon kiinnytä aidosti. Surullista.

"Mulla tähän asti etusijalla ollut lapset, sitten ystävät ja sitten vasta puoliso (tosin nykyään olen sinkku ollut noin vuoden päivät, mutta ennen sitä)."

Pakko kyllä nyt sanoa tähän, että tässä varmaan aika iso syy sille, että sulle tuli ero ja olet nyt sinkku. Jos kerran oma puoliso on arvojärjestyksessä vasta viimeisenä, kaiken maailman kavereiden jälkeen.

Itselleni parisuhde on ehdoton ykkönen, koska mies on elämänkumppanini sekä rakastettuni, jonka kanssa on tarkoitus viettää loppuelämä yhdessä. Luonnollisesti sitä suhdetta haluaa sitten vaalia yli muiden, jotta se myös kestää. Lapsia ei vielä ole, mutta kun niitä saamme niin toki hekin ovat sitten niitä tärkeimpiä, miehen ohella. Olen hyvin perhekeskeinen ihminen ja perhe tulee aina kaikessa ensimmäisenä, menee siis esim. Töiden ja kavereiden edelle. Vaikka kaveritkin toki tärkeitä ovatkin ja mielelläni haluan myös kaverisuhteita ylläpitää.

Se on vain luonnollista, että parisuhteen ja perheen tullessa kuvioihin ei kavereilla ole elämässä enää yhtä suurta roolia kuin nuoruudessa. Ei se silti tarkoita, etteivät kaverit olisi tärkeitä, mutta vähän se kaveruus silti muuttuu aikuisuudessa. Toki lapsettomilla sinkuilla on eri asia, heille kaverit ja ystävät voivatkin olla niitä kaikkein tärkeimpiä.

Ymmärrän ystäviäsi siis ihan hyvin, he eivät kuitenkaan ole kokonaan halunneet lopettaa ystävyyttä kanssasi. Mutta aikaa ei vain ole yhtä paljon kuin ennen perhettä. Ja jos täytyy valita, käyttääkö jonkin pienen vapaahetken siihen että hoitaa parisuhdetta ja viettää laatuaikaa puolison kanssa, vai viettääkö sen ajan sittenkin ystävien kanssa, niin valinta on luonnollisesti aika usein se puoliso. Etenkin pikkulapsiaikana on muutenkin vähemmän tilaisuuksia viettää yhteistä parisuhdeaikaa, eikä se nyt vielä ole sama asia että asuu saman katon alla ja "näkee toisiaan joka päivä", kuten sanoit. Parisuhteen hyvänä pysymiseen vaaditaan vähän muutakin, kuin vain toisen päivittäinen näkeminen.

Jos siis täytyy valita kahdesta pahasta se pienempi paha, eli että kärsiikö parisuhde vai kaverisuhteet, niin kyllä niiden kaverisuhteiden ennemmin annan jäähtyä.

Vierailija kirjoitti:

Siis joo, kyllähän asioita voi kumppanille suositella. Mutta toisen "sivistäminen" luo vaikutelman toisen yläpuolelle asettumisesta, ja antaa tässä tapauksessa sellaisen kuvan, että toinen ei tajua elokuvista mitään. Ja varsinkin kun Inceptionin ja Nolanin, vaikka viihdyttäviä elokuvia tekeekin, fanitus ei kerro mistään erityisen kultivoituneesta elokuvamausta, niin omissa silmissä tässä kohtaa pieni punainen lippu heilahti. Mutta toivon, että Tommi ei tarkoittanut tuota ihan kirjaimellisesti. Vähän tulee kuitenkin sellaiset päsmäröintivibat, että hän voisi olla persoonana muitten ihmisten (tai naisten) yläpuolelle asettuva. Edelleen, toivon että vaikutelma on väärä.

Sulla ei oo kyllä huumorintajua, jos luulet että Tommi sen tuolla tavalla tarkoitti. Ilmiselvä leikkimielinen heitto, ei tarvii aina olla niin haudanvakava ja ottaa kaikkea kirjaimellisesti.