Käyttäjä7437
Seuratut keskustelut
Pakkomielteiset eroottiset fantasiat
Onko muilla tällaisia vai olenko ns. sekaisin päästäni? Eli siis haaveilen useita kertoja päivässä seksistä yhden ihmisen kanssa. Mietin hänen vartaloaan, kasvonpiirteitään, eleitään, ääntään jne.
1.12.2006 murhattiin Jukka Lahti (Ulvilan surma) 2.12.2006 Rajasaaren rantaan hukutettiin Pekka Puputti
Näillä tapauksilla on yhteys ja se on siinä, että kumpikin tiesi jotain poliitikkojen pedofiiliringistä.
Ne tahot, jotka uhkailivat Jukkaa olivat nämä pedoringit.
miten uskaltaa muuttaa yhteen?
Miesystävä ja minä olemme suunnitelleet yhteenmuuttoa nyt monta kuukautta.
Miksi prinssi Harry jauhaa asioistaan ihan jatkuvasti julkisuudessa,
kun väittää kuitenkin haluavansa yksityisyyttä? Mikä on logiikka?
Onko kukaan keksinyt hyvää täsmäkikkaa voimakkaaseen ahdistukseen?
Olen ollut jo monta kuukautta jonossa jutteluapuun. Viime viikolla laitoin terveysasemalle uutta viestiä lääkäriajasta, eikä sieltäkään kuulu mitään.
Miehen eksä haluaa kahvitella
Olen aika uudessa suhteessa ihanan miehen kanssa. Seurustelua on takana noin puoli vuotta ja olemme nyt muuttamassa yhteen. Mies on eronnut entisestä 9 vuoden suhteesta kolme vuotta sitten.
Kommentit
Yves Rocherin kiiltoshampoo, sitruunainen tehokas
Palmolive roll on dödö Pure tuoksuton
Yves Rocherin Karite huulivoide
Cafe Parisienne
Kokkikartanon Janssoninkiusaus
Pepsi Cola täyssokerinen
Tuplapukki Olvin olut
Lux appelsiini palasaippua, ihanan kermainen
Tanqueray Gini
Saarioisten salaattikastike nimeltään Makea
K-meny talouspaperi
Party Mix Original kissan namit
Kävin Pohjoismaiden kalleinta (lukukausimaksuiltaan) yksityiskoulua. Se oli jopa kalliimpi, kuin sisäoppilaitos, jota nykyinen Ruotsin kuningas kävi. Tiedän tämän siksi, koska silloinen poikaystäväni oli luokkakaverinsa.
Koulumme sijaitsi vanhassa Eirassa reksin yksityistalossa, jossa oli lasimaalausikkunat, parketit kaikkialla, ihania parvekkeita, joilla kuvaamataidon tunneilla istuimme piirtäen, upeita kukkaistutuksia ym jne.
Koulu oli jääkäreitten perustama ja siksi isänmaallisuus ja uskonto iskostettiin selkärankaamme.
Pitkä saksa tottakai, ranskaa, latinaa, ruotsia, mutta ei englantia, koska "Englanti ei ole sivistyskieli. Sitä te voitte halutessanne oppia televisiosta"!!!!! 😂
Nyt, kun iäkkäänä koetan saada selvää digimaailman koukeroista, on tuo englanninkielen osaamattomuuteni tosi rasittavaa.
Kyllä. Tottakai rukoilen puolestasi. Ja jatkan sitä lähiajat.
Voi sinua ressukkaa. Lähetän tämän ketjun myös uskoville ystävilleni, niin saadaan enemmän voimaa rukouksiin.
Tavallinen Reissumies
Oxygenol hammastahna
Cellbesin ribbikalsarit pastellisävyiset 6 kpl pkt
Bic kuulakynät
Campbellin tomaattikeitto Mainoksessakin sanotaan :
"The Spell of Campbell"! 🙂