Synnyttäneet, millainen olo teillä oli synnytyksen jälkeen?

Normaali. Aikalailla heti mennyt suihkuun ja lähtenyt kävellen vauvan kanssa osastolle salista.

Minulla katkeili kasvoista pieniä verisuonia synnyttäessä. Se ei haitannut. Sen sijaan tunne siitä, että vatsa valahtaa itsestään lattialle oli todella outo. Minulle kätilö antoi lainaan jonkin pienemmän kokoisen raskausvyön kun en muuten uskaltanut jalkeille ja se on aina veritulppariski.

Ensimmäisen kerran jälkeen lähinnä hämmentynyt ja kivulias, jalat ei kantaneet. Toisen kerran jälkeen (se oli sektio) olo oli aika hyvä ja helpottunut, onnellinen, vaikka kipuja varmasti oli silloinkin. Niitä en enää vain muistoissani pysty tavoittamaan.

Jokainen synnytys on erilainen. Yleensä ensimmäinen on vaikein.

Oikein hyvä. Ei huimannut yhtään. Olin terveempi kuin koskaan. T. Ammattivalittaja

Mulla oli ihan ok olo kummallakin kertaa. Aika hellänä sekä yläkropan lihakset että alakerta. Lähdin kuitenkin ihan heti liikkeelle niin paljon kuin uskalsi. Vaunulenkkejä yms. Ensimmäisestä meni viikkoja palautumiseen, mutta toisesta oli ihan normaali olo parissa päivässä kaikin puolin.

2 syöksysynnytystä, kummankin kohdalla lähdin samana päivänä pois eli ok olo, lääkärin tarkastukset ja rokotuksen hain parin pvn päästä. En halunnut tikkauksia, R.i.p väliliha :)

Ihan hyvä, heti synnytyksen jälkeen heikotti, mutta muutaman tunnin päästä jo kävelin autolle. Eka päivä kotona ollut vähän kurja, lähinnä jälkivuodon takia, sen jälkeen nopeasti palautunut kunto normaaliksi.

3xpolikliininen synnytys.

Kaksosten synnytyksen jälkeen voimat oli täysin loppu. Hengittäminenkin oli hankalaa aluksi ja verisuonia katkeillut silmistä/kasvoista. Hutera olo kuitenkin nopeasti koheni ja pystyi pian elämään lähes normaalisti. Alakerta oli toki hellänä.

Olin aivan uuvuksissa. Vaikka synnytykset nopeita, alle 6 tuntia jokainen. Kauheat kivut alapäässä, jälkisupistukset ihan hirveitä.

Raukea.

Jyrän alle jäänyt ja kuolemanväsynyt. Molemmilla kerroilla.

Mulla oli ok olo fyysisesti, toki alapää kipee ja ne jälkisupistukset (?) oli kipeitä. Henkisesti taas olin onnellinen ja ihan rakastunut vauvoihini.

Tiedostan olleeni siunattu ja onnekas, kun kaikki meni niin hyvin ja luomusti.

Tyhjä. Vatsa tuntui tyhjemmältä.kuin koskaan ennen. Synnytys kesti 12 tuntia, olin valvonut yön ja väsynyt siis. Istukka ei irronnut, joten synnytyksen jälkeen minut nukutettiin istukan irrottamista varten. Herättyä tunsin oloni yksinäiseksi, koska mies oli tietysti lähtenyt kotiin. En ollut syönyt melkein vuorokauteen. En muista, että olisi ollut kipuja, mutta verta tietysti.

23 tuntia kyllä taju meni heti . Ruoka tuotiin viereen ja taju lähti . Onneksi ei kuollut . Siihen voi kuolla oli suonenvetoja ja muuta . ( Miehet luulee että vauvat syntyy kuin joku kivuton Pätkis tulisi ulos. Vauvat painaa monta kiloa!).

Tärisin supistusten takia ihan holtittomasti avautumisvaiheen loppupuolella, että ei ihme kun synnytyksen jälkeen olo oli ihan poikki. En ollut nukkunutkaan yhtään pariin edelliseen päivään, koska oli ollut koko sen ajan epäsäännöllisiä tod. kivuliaita supistuksia. Seuraavina päivinä haittasi vain alapään tikatut repeämät, jotka sattui istuessa ja liikkuessa ja kirveli joka vessakäynnillä niin maan perkleesti.

Mulla on tuoreena mielessä kun synnytin esikoisen tammikuussa. Heti välittömästi vauvan tultua ulos olo oli aika heikko, nälkä ja varsinkin jano olivat hirveät vaikka synnytys oli kaikkineen nopea (9h). Tärisin myös kauttaaltaan koko ponnistusvaiheen ja vähän sen jälkeenkin, mikä osaltaan vei energiaa.

N. Tunnin päästä synnytyksestä nousin kuitenkin ihan omin voimin käymään vessassa ja suihkussa. Olisin päässyt omin jaloin myös osastolle mutta kätilö suositteli pyörätuolia. Tässä vaiheessa vatsa tuntui hassun ontolta ja alapää oli aika tunnoton (2:n puudutuspiikin jäljiltä, muuta lääketieteellistä kivunlievitystä ei ollut missään vaiheessa).

Osastolla ja parina ekana päivänä kotona olo oli yllättävän hyvä. Vessassa käynti, vauvan nostelu ym. mistä kaikki varoittelivat oli ihan kivutonta puuhaa. Epämiellyttävintä oli öinen hikoilu ja superpinkeät rinnat. Myös alkukantainen janon ja nälän tunne yllättivät. N. 2kk kuluttua synnytyksestä olo oli aika lailla normaali, ja nyt yli 6kk myöhemmin olen varmaan paremmassa kunnossa kuin ennen raskautta :)

Mä ajattelin kanssa ensimmäisen jälkeen, ettei koskaan enää. Mutta niin vaan parin vuoden päästä vielä uudestaan.

Tuntui siltä että kaikki kadutti. 24 tuntia pistettiin suoneen oksitosiinia, kiduin jatkuvissa supistuksissa, lopulta hätäsektio jossa kivunlievitys ei toiminut vaan tunsin kirurgin veitsen sisuskaluissa. Synnytyksen jälkeen olin lopussa enkä välittänyt vaikka olisin kuollut. Olin kaksi viikkoa todella kipeä, kivut hirveitä, hoidin vauvaa yksin, hoitajat eivät ehtineet apuun ja mies katosi kuvioista suurin piirtein näihin aikoihin. Ilmoitti ettei ehdi auttamaan minua koska on töitä.

Kokemus oli niin hirveä etten enää halunnut enempää lapsia. Vauvalla oli koliikki.

Nyt kun tapahtuneesta on aikaa niin tuo kokemus olisi ollut parempi jos vierellä olisi ollut normaali ihminen ja mies. Lapsen isän todellinen luonne tuli esiin sairaalassa ja etenkin kun hän katosi kesken kaiken jonnekin. En jaksanut iloita edes vauvasta. Luojan kiitos tuo kaikki on mennyttä, myös tuo sairas avioliitto.

Aika normaali. Suihkuun sain mennä, kun verenpaine oli laskenut siedettäviin lukemiin (oli korkealla synnytyksen jälkeen). 2 tikkiä, synnytyksen kesto 6h eli lyhyehkö. Ei puudutteita. Nälkä. Hämmentynyt, valtavan helpottunut, kiitollinen ja onnellinen. Aika pysähtyi. Pystyin istumaan, kävely tuntui normaalilta. Olisin tehnyt saman ja tekisin, jos sattuisin joskus vielä raskaaksi tulemaan, uudelleen.