Käyttäjä3352

Jestas. Olisin tilanteessasi todella ahdistunut.

Oven eteen iltaisin jotain painavaa tai viritys ovenkahvaan niin, ettei pääse huoneeseesi huomaamattasi. Jos hengailettekin yhdessä, väliin kolme tyynyä ja vähintään metri. Kanniskelet jotain kilpeä, jolla voit blokata epätoivotut koskettelut? 

Ei tuohon muuta voi, kuin todeta kerta toisensa jälkeen, että minkäänlainen koskettaminen ilman lupaa on häirintää, jota et siedä. Valitettavasti kämppiksesi on jollain tavalla häiriintynyt ja joudut myös asettamaan teolle jonkinlaisen seurauksen. Koska sanalliset seuraukset eivät tehoa, ainoat mahdolliset seuraukset ovat 1) lähden huoneesta 2) lähden asunnosta 3) muutan pois asunnosta. Voi olla, että ainoastaan viimeinen toimii.

Ei kahdessä eksässä ole mitään ihmeellistä, lienee nykyään hyvin tyypillistä.

Eräs amerikkalainen pariterapeutti on sanonut: "Useimmilla nykyihmisillä länsimaissa on elämänsä aikana kaksi tai kolme pitkää parisuhdetta tai liittoa. Mutta joillakin meistä ne ovat kaikki saman ihmisen kanssa." Tarkoittaen, että pitkässä parisuhteessa tulee kriisivaiheita, jolloin se yleensä joko päättyy tai parhaimmillaan osapuolet ottavat härkää sarvista ja rohkenevat kohdata suhteensa ongelmat ja rakentaa sen peruspalikoita myöden uudelleen. 

Puolisosi kohdalla olisin eniten huolissani, mitä tapahtuu 8-10 vuoden kohdalla, kun teidän suhteenne tulee tuohon kriisi-ikään. Mutta on myös hyvin mahdollista, että hän on oppinut aikaisemmista suhteistaan ja te sovitte toisillenne paremmin niin, että selätätte mitkä tahansa myrskyt.

Lapsia kahden naisen kanssa on kuitenkin hieman liikaa. Mutta on niitä joillain useammankin kanssa, eikä se pahaa ihmistä tee.

Voi onnistua, mutta tosiaan rikkaamman tulee ottaa huomioon, että tekemiset kannattaa valita niin, että ne ovat ilmaisia. Vaikka aina tarjoutuisikin maksamaan, köyhälle tulee siitä helposti siipeilijäolo, mikä voi vaikuttaa ystävyyteen. Me olemme huomattavasti varakkaampia kuin yksi ystäväperheemme, mutta se ei vaikuta, kun nähdään jonkun kotona tai luonnossa. Tuliaiset tuo kukin kyläilyyn varallisuutensa mukaan.

Teillä on molemmilla oikeus omiin tunteisiinne. Jos mies ihmettelee, miten voit käyttäytyä iloisesti voit vain todeta, että kukin suree omalla tavallaan eikä ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa.

Toisaalta jos todella välität miehestäsi, pystynet niin halutessasi eläytymään hänen suruunsa vaikket itse surisikaan tuota koiraa. Miehelle koira on ollut perheenjäsen, ongelmallinenkin koira (ja joskus juuri sellainen) voi olla omistajalleen todella läheinen, perheenjäsen. Kun aidosti eläydyt tähän suruun, varmaan automaattisesti jää käytöksestä pois sellainen omalla hilpeydelläsi ja helpotuksellasi retostelu. 

Helpoiten pääset varmaan myötätuntoon kiinni, kun annat miehen puhua aiheesta. Älä itse esitä ratkaisuja tai missään nimessä yritä etsiä kultareunuksia. Kysyt vaan, haluaako hän jutella ja annat keskustelun soljua tarjoutumalla kuuntelevaksi korvaksi. "Haluatko sanoa, mitä ajattelet?" "Kerro lisää." yms. Ja tunteisiin, sellaisiinkin, joista et ole samaa mieltä, voit vastailla että ne tunteet ovat täysin ok ja on tosi luonnollista olla surullinen.

Sitten, kuten aina kun toisella on rankkaa, pidät huolen ettet ole pelkästään hänelle tukena vaan otat omaa aikaa ja nautit omasta helpotuksen tunteestasi, pidät hauskaa ym.

Hakisin, jos ei pari minuuttia puhelimessa riitä helpottamaan lapsen oloa.

Puolisoni lapsuuden arvista (joita on paljon pahempiakin, väkivaltaa yms.) on se, kun hänen vanhempansa eivät suostuneet hakemaan häntä kesken pois kesäleiriltä, jossa hän voi todella huonosti. 

Jokaista oikkua ei tarvitse totella, mutta vanhemman tulisi tunnistaa, milloin hätä on lapselle todellinen, ja rientää apuun (huom. lapselle, aikuisen näkökulmasta asia voi olla mitätön).