Käyttäjä3197

Lääkäriin puhumaan asiasta jos tuo on uutta. Jos ei niin sitten se vaan on sellainen, annat olla. Oma valinta...

sama kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP, kiltti.

Sinua on manipuloitu ihan liikaa täällä. Uskot tuntematonta soittajaa joka näki jonkun menevän miehesi huoneeseen. Näkikö koska tuli pois?

Aamiaisella mies oli iloinen ja kertoi vauvastanne. Ei siis vältellyt työporukkaa eikä perheestä kertomista.

Sinä sen sijaan päätit erota jo pelkän EPÄILYKSEN takia. Keskustelit asiasta meidän tuntemattomien  kanssa n. 10 sivua ennen kuin miehesi tuli kotiin. Olit silloin jo niin aivopesty että nainen oli "rakastajatar" tai joku "maksullinen" tai että miehesi tekee sitä koko ajan. Leimasit miehesi pettäjäksi vaikka et tiennyt totuutta.

Miestäsi joka oli paikalla kun kaikki EHKÄ tapahtui et usko kuitenkaan.

Soittaako kelloja?

Soittaako sinun kellojasi, että pettämisellä ei ole tässä kohtaa enää mitään merkitystä? Idiootti. Uskon kyllä että sinä olet niin typerä että sinut olisi mahdollista aivopestä jollain av:n keskustelulla, mutta Ap ei ole. Ap:tä ei ole pystynyt murtamaan edes pettävä ja riehuva mies. Lakkaa sinä tämän lainatun osuuden kirjottaja jankkaamasta täällä ja mene palvelemaan pettävää puolisoasi jos sellaisesta hommasta kerran tykkäät :) Voisiko joku tällaisista ääliöistä muuten nyt kertoa, että minkä takia parisuhdetta pitäisi jatkaa jos on edes epäilys että mies pettää tai mies käyttäytyy muuten huonosti? Lapsi ei ole mikään syy, varsinkaan kun jankkaatte aina ihan samaa paskaa lapsettomillekin naisille. Kertokaa nyt ihan oikeasti joku syykin tälle lässytyksellenne, miksi pitäisi olla suhteessa jossa ei ole tyytyväinen?

Ei ole pystynyt murtamaan ei! Melkoisen napakka mimmi. Siis jos mies ei ole koko ajan kiva ja näytä rajatonta rakkauttaan, on  työstään väsynyt, ei  välttele kaikkia naisia = käyttäytyy huonosti niin kenkää vaan. Jo pelkkä epäilys että on ollut jotain sutinaa riittää nykynaisille (ei kaikille) heittämään mies pellolle. JA lahjat pitää saada pitää. Isin kanssa niitä oikein haetaan

Ansaitsemiskeinohan tuokin tietysti on.

Ja mikä sinä olet sanomaan minua idiootiksi? Minä uskon faktoihin en juoruämmiin.

Jollakin on tikku persiissä, väärällä puolella.

Ex-vonkamiesten vertaistuki / piiriedustaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ällöttävin seksin vonkaaja olen minä itse. Join tytön kauniiksi ja vähän valehtelin sille ja vonkasin seksiä.

M40

Kyllä, juuri näin, mutta älä ole sellainen enää!

Täytyy tunnustaa, että minäpä taas lähetin hyvälle ystävälleni rakkauskirjeen, jossa mm. kerroin ajattelevani häntä masturboidessani. Pyysin anteeksi. Jostain syystä ystävyys ei kuitenkaan enää jatkunut täysin entisellään. Sitten ystäväni kuoli yllättäen. Koska minulla oli pornoaddiktio, koin elämäni tilaisuuteni koittaneen ja aloin masturboida katsellen hänen kuvaansa. Tunsin mediaalisesti, kuinka hän oli vielä kuolemansakin jälkeen raivoissaan minulle. Tahdoin vain hyvää, mutta en osannut ajatella asiaa uhrini näkökulmasta. Sittemmin hän onkin usein tullut uniini ja varoittanut minua, kun olen ollut tekemäisilläni virheitä naisten kanssa.

Oikeasti en edes tahtonut seksiä, vaan rakkautta, mutta olin kokonaan unohtanut, mitä rakkaus on, vaan luulin sen lähtevän liikkeelle seksistä.  Paha väärinkäsitys! Vähitellen olen oppinut käyttäytymään paremmin. Pornon käyttökin on jäänyt vähitellen pois kuin itsestään, eikä enää eturauhastakaan pakota. Tärkeintä terapiassa on tiedostaa tilanne aikuisten oikeasti, pyytää anteeksi toisilta ja antaa myös anteeksi itselleen. Olin ällöttävin tuntemani vonkaaja, mutta enpä ole enää! Nykyisin olen yleiskiltti piiriedustaja. Vilpittömät pahoittelut ja osanottoni kaikkien puolesta.

Eräs toinen M40

Hyvä että avauduit asiasta, mitä vähemmän näitä väärinkäsityksiä hyssytellään sitä parempi. En ole mies mutta yleensä yleistetään että pojilla ja miehillä ihastuessa fyysinen halu tulee useammin ensin ja ihastumisen muut tunteet seuraavat mahdollisesti perässä ja naisilla ja tytöillä toisinpäin. Homokulttuurissa yhden yön suhteet ovat myös ilmeisesti yleisempiä tuttavuuden teon tapoja. Kuka tietää, mutta varmasti moni muukin mies kokee fyysisen lähestymisen ja mielellään seksin itselleen luontevaksi ja mukavaksi ensiaskeleeksi jonka taakse kätkeytyy muita tarpeita. Yleensäkin ihmisillä on taipumusta haluta asioita jotka ovat tavallaan työkalu suurempaan tavoitteeseen, ilman että tiedostamme todellisen tavoitteemme koska mielessä käy enemmän "haluaa haluaa" osuus kuin "mitä sitten jos saan haluamani, mitä siitä koostun" osuus.

Itse olin kasvaessa koulun suhteen perfektionisti koska mielessäni iti ajatus siitä että hyvät tytöt saavat kaiken haluamansa ja koulu oli osa sitä. En kuitenkaan tullut miettineeksi mitä se haluamani todellisuudessa oli. Omalla kohdalla siitä ei varsinaisesti seurannut katumusta koska itseasiassa olen utelias ja rakastan lukemista, mutta muuten en ole yhtään se ihminen jollaisena itseäni pidin (ja mikä pahinta en ole koskaan ollutkaan) joten herääminen oli edessä täälläkin. Tosiasiassa olisin milloin tahansa myynyt koko koulumenestykseni jos siten olisin saanut poikaystävän. Joskus se mitä itsestään stereotyyppisesti olettaa ei olekaan se kuka on. Offtopicia, mutta päätin alapeukkujen määrän takia vastata ex-vonkamiehelle ei-vihaisesti.

Jätät kirjeen, muuten on turha puhua miehelle miten asiat selvitetään puhumalla jos itsekään et sitä tee. Passiivis-aggressiivisuus on tuhoisaa eikä se opeta ketään ulos tavoistaan koska tuskin mies saa mököttämällä itselleen mitään mikäli välittää suhteestanne, ja hänen pieksämisensä asiasta ulos ei oletettavasti opeta hänelle miten kommunikoidaan. Joko hän sisimmässään haluaa selvittää asiat muttei kykene, tai sitten hän ei halua selvittää niitä koska ei kiinnosta tarpeeksi. Jälkimmäisessä tapauksessa - siinä että se on vain laiskuutta - et voi tehdä mitään koska toista ei voi pakottaa tahtomaan asioita joita hän ei arvosta. Voit toki tehdä selväksi että edessä on ero jos hän ei opettele tuota kykenemistä, se saattaa joskus auttaa tapauksiin jotka eivät vain koe pystyvänsä.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä3197 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Äläkkä lapselle koskaan puhu pahaa isästään, antaa hänellä olla mukava ja lämpöinen kuva hänestä."

Tähän neuvoon perustuu kaikenmaailmam häiriöisten vapaus toteuttaa itseään. 

Ei, vaan lapsen mielenterveys. Asiasta on olemassa runsaasti näyttöä sekä ammattilaisten yksimielisyys. Isä on porsas mutta lapsi pitää säästää siltä tiedolta pienenä. Koetut kriisit eivät aina näy epäonnistumisena elämässä tai varsinaisina mielenterveysongelmina joten niiden äitien joissa ei ole ollut naista tätä tekemään on turha puolustautua "tuossa se ihan iloisena porskuttaa ja on maisterin paperitkin". Lapsi ei myöskään tule kertomaan että hän tuntee isän myötä osan itsestään hylätyksi, koska hän vihaa tuota osaa. Äiti on vääntänyt lapselle rautalangasta miten hänen kuuluu isän suhteen tuntea, joten hän ei voi turvallisesti edes kertoa äidille kuinka häneen sattuu kuulla isästään sellaista eikä käsitellä tunteitaan ilman että hän tuntee olonsa entistä pahemmin vialliseksi. Tuollaiset "kyllä kaikki nyt näyttää olevan hyvin" tyyliset "johtopäätökset" palvelevat vain niitä jotka eivät ole tarpeeksi vahvoja laittamaan lapsensa sydäntä etusijalle koska on kivempaa itse saada puhua suu puhtaaksi kuin olla varma ettei lapsella ole hätää. On olemassa ihmisiä jotka eivät oireile ulospäin mutta sydämessä on silti haava. Jos todella välittää lapsestaan eikä vain siitä että päällisin puolin vaikuttaa tarpeeksi hyvältä äidiltä, niin lasta ei laiteta "isäsi on paska mies" myllyn läpi. Ketä se edes palvelee paitsi äitiä itseään, riippumatta siitä onko totta: vaikket uskoisi virallista materiaalia siitä että se vammauttaa miksi ottaa riski lapsen kustannuksella kaiken nykytiedon vastaisesti? Siksikö että pääsee käyttämään lasta terapeuttina, siinäkö on se haluttu etu jota tällä "ei siitä varmaan ole mitään haittaa" renkutuksella puolustetaan....

TÄmä on aika kaksipiippuinen juttu. Olet oikeassa, niin kauan kuin isä on edes jollain tasolla valmis olemaan isä. Mutta jos isää ei kiinnosta tavata lasta, jos hän tekee kerta toisensa jälkeen lupauksia siitä, miten tavataan ja mitä kaikkea kivaa tehdään ja sitten pettää ne, kuten alkoholistit usein tekevät, samoin sellaiset miehet, jotka rankaisevat lasta kaikesta mitä äiti tekee, ja ne, joiden uusi perhe ja uusi elämä on julmetun paljon tärkeämpää kuin "entiset" lapset. On lapsen mielenterveydelle vaarallisempaa antaa hänen uskoa ja pettyä, uskoa ja pettyä kerta toisensa jälkeen, ja kuvitella, että isä se on mukava ja hyvä mies, minä taas olen niin huono lapsi, että ei minua tarvitse luokseen ottaa. Tällöin on lapselle parempi tietää totuus, että kyse on isän ongelmista ja isän keskenkasvuisuudesta, ei lapsesta. Vaikka sen totuuden sitten joutuisi kertomaan äiti.

Lasta ei saa käyttää terapeuttina, mutta isän puolustelu ei aina ole lapsen etu.

Toisaalta totuuden kertominen  "isäsi ei ikinä pidä lupauksiaan kenellekään" on aika eri juttu kuin se että lapsi opetetaan toistamaan äidin perässä äidin tunteita, mantraa jota hän ei uskalla rikkoa. "Isä on sika isä on sika isä on sika". Äidin kuuluu auttaa lasta käsittelemään lapsen tunteet jos jotain tapahtuu. Lapsen ei kuulu joutua käsittelemään äidin tunteita eikä sitä mitä äidille on tapahtunut "koska se on totta". Kuinka lapsi uskaltaa valittaa äidille siitä että hänet jätettiin ja häntä sattuu jos äiti vaan raivoaa omia tunteitaan "sellainen sika se on" tai "nyt näet että olin oikeassa". Valittamalla lapsihan vain ilmaisisi ettei ole kuunnellut äitiä eikä oppinut, asia on jo loppuun käsitelty aikana jota hän ei itse edes muista ja hän on asettunut äitiä vastaan uskaltamalla sisimmässään toivoa ettei äiti olisikaan oikeassa. Puhumattakaan että isän kaipaaminen on väärin ja siis kielletty tunne koska isä on paha eikä lapsen kuulu tuntea olevansa hänen lapsensa lainkaan vaan pelkästään äidin koska äiti ansaitsee sen. Sitähän tällä opetetaan.

Sama juttu kuin niillä adoptoiduilla joiden bio-vanhemmat ovat narkkareita ja jotka eivät uskalla käsitellä omia tunteitaan sellaisina kuin ne oikeasti ovat koska adoptiovanhemmat kokevat lasten kaipauksen merkkinä siitä että he eivät riitä tai lapset eivät ymmärrä miten paljon enemmän adoptiovanhemmat heidät ansaitsevat kuin biovanhempi. En usko puolusteluun mutta en kyllä usko siihenkään että kenestäkään tulee terveempää niin että hänen vanhempaansa haukutaan hänelle ja "totuus" eli äidin tai muun lapsen paremmin ansaitsevan vanhemman tunteet pakotetaan alas lapsen kurkusta, koska lapsen ei kuulu joutua prosessoimaan äidin tunteita muka "varoituksena" vaan toisinpäin äidin kuuluu olla se joka on tukena ja vastaanottaa miltä lapsesta tuntuu.