Käyttäjä25661

Ruotsintaitajat, hjälp!

Tarvitsisin tietää, miten kirjoitetaan oikeaoppisesti "koulukoira työssä". Onko se "skolhund i service", "skolhund jobbar" vai mitähäh?

Kiitos miljoonasti, jos joku osaa vastata! :)

Minusta tuntuu, että Elossa 24h sarjalla koetaan pestä terveydenhuollon kasvot, häivyttää hoidon surkea laatu ja huonot kokemukset

Pompottaminen sinne tänne, vähättely, huonoa suomea puhuvat lääkärit, törkeät lääkärit, hoitovirheet.. You name it.

UPS kuljetus?

Ensimmäistä kertaa tilasin paketin missä on ups kuljetus, ja oon aika vimmatusti seurannut paketin kulkua kun en oikeen tiedä siitä toimituksesta mitään. Soitetaanko sieltä ennen kun paketti tulee? Olen töissä meinaan, ja seurantanumeron mukaan tänään olisi toimitus paketilla. Huomasin vielä kaiken lisäksi sähköpostissa missä on seurantanumero että mun osoitteesta siellä puuttuu asunnon numero.. Kun tilasin paketin niin kaikki tiedot piti laittaa omille riveillensä ja ihmettelin sitä kun yleensä kaikki laitetaan vaan yhteen, mutta kuitenkin muistan että oon laittanut sen numeron kyllä. Pitäisikö sitä soittaa upsille nyt vielä, vai soittaako kuljettaja että voin hänelle sanoa sen numeron, tai että tuo töihin sen paketin jos sellaiseen aikaan toimittaa?

Esimerkkejä asioista, joita yli 70-vuotiaan on vaikea ymmärtää

Ajattelin aloittaa tällaisen ketjun, kun taas kerran kävin saman keskustelun isovanhempien kanssa.

Mummo ja pappa kysyivät jälleen meinaanko joskus käydä loppuun lukion, jonka jätin kesken ollessani 19-vuotias. Olen yli kolmekymppinen, mulla on hyvä työ ja ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Olen selittänyt kymmeniä kertoja, ettei siinä olisi enää mitään järkeä ja joka kerta ovat yhtä pettyneitä. Seuraavalla tapaamisella asiaan taas palataan. :D Mitään muistisairautta ei heillä ole, vaan persoonaan liittyvä tapa toistaa kysymys, jos vastaus ei edellisellä kerralla miellyttänyt. Isovanhemmat eivät juuri arvosta koulutustani, heille ylioppilaaksi pääseminen on ainut kehumisen arvoinen suoritus.

Kohtaavatko muut vastaavia tilanteita, joissa maailman muutos ei vain mene vanhemman sukupolven kaaliin?

Ninalla ja Pasilla on 11 lasta, maitoon menee viikossa 250 euroa

"– Meillä on 11 rakkauden hedelmää. Kaikki ovat ihan ikiomia ja biologisia, Nina-äiti kuvailee.

Se on pieni ihme. Ninan ei pitänyt rakenteellisen vian vuoksi edes saada lapsia. Esikoinen ilmoitti kuitenkin tulostaan, kun pari oli tuntenut toisensa vain viisi viikkoa. Etenkin Nina toivoisi vielä lisääkin lapsia: joko kaksoset tai suoraan neloset.

– Se nähdään sitten, mitä tulee, jos tulee, Pasi toppuuttelee.

Aviopari on sitoutunut suurperhearkeen. Sen eteen on jouduttu tekemään myönnytyksiä. Rahat eivät riitä kaikkeen.

– Meillä menee 250 euroa kuukaudessa pelkästään juomamaitoon. Ruuantekomaidot ovat asia erikseen, Nina laskeskelee.

Litroissa laskettuna maitoa kuluu viikossa 80. Wc-paperia käytetään 24 rullaa. Seitsemän vuorokauden aikana taloudessa pestään 25 koneellista pyykkiä.

– Olemme joutuneet tinkimään paljosta. Nuorina meillä oli hyvät työt, asuimme pääkaupunkiseudulla omistusasunnossa ja molemmilla oli autot alla, hän muistelee ilman katkeruuden häivääkään.

Nina painottaa, että esimerkiksi uskonto ei heidän perheensä kohdalla määrittele lasten lukumäärää. Kyse on puhtaasta halusta.

– Olen halunnut ison perheen ympärilleni, ettei minun tarvitse kokea yksinäistä hetkeä, pienestä suvusta tuleva Nina taustoittaa."

https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/e821f727-6019-46ff-95d3-a695e22…

Paksusuolen tähystyksessä olleet - onko tämä mielestänne asianmukaista kohtelua?

JOS OLET VASTA MENOSSA TÄHYSTYKSEEN, ÄLÄ LUE TÄTÄ TEKSTIÄ. Todennäköisesti sulla se ei tule olemaan yhtä kivuliasta kuin mulla.

Tänään uskaltauduin vihdoin menemään paksusuolen tähystykseen pitkäaikaisten oireiden jälkeen. Itse tyhjennys sujui ok, sain sitä litkua, mitä ei tarvinnut paljoa juoda. Välillä toki vähän epätoivoinen fiilis, kun tuntui ettei se suoli vaan tyhjene.

Itse toimenpide olikin sitten aivan järkyttävää. Tähystykseen meno jännitti, mutta ei nyt kuitenkaan mitään järkyttäviä paniikin tunteita herättänyt (mulle ei siis koskaan aikasemmin ole sitä tehty, niin en yhtään tiennyt miltä ko toimenpide tuntuu). Käsitykseni mukaan se esilääkityshän on rauhottavaa, ei niinkään siihen kipuun? Joka tapauksessa mulle ei missään vaiheessa kukaan edes esilääkitystä ehdottanut. Oletin myös että laitetaan kanyyli käteen ja siitä tarvittaessa kipulääkettä, kun muiden kokemuksia lukiessa monelle niin oli tehty.

No, päästyäni toimenpidehuoneeseen ei mistään kanyylin laitoista tai kipulääkkeistä puhuttu mitään. Asia ok, ajattelin kuitenkin selviäväni, koska en todellakaan osannut odottaa että se sattuisi niin paljon. Ennen tutkimusta lääkäri kysyi olenko saanut esilääkityksen tai onko sitä edes mulle tarjottu. Sanoin, että ei. Siinä vaiheessa vaan tokaisi ”no kyllä se siinä lapuissa luki”. Toimenpide aloitettiin, aluksi kaikki ok. Epämiellyttävältä tuntui, mutta ihan kestettävää. Kunnes päästiin suolen mutkaisempiin osiin. Normaalisti en ole hirveän kipuherkkä, mutta mulla toi toimenpide sattui JÄRKYTTÄVÄSTI. Huusin kivusta ääneen, en yksinkertaisesti voinut sille mitään, koska sattui niin hirveästi. Lääkäri rauhoitteli aluksi, kunnes lopulta hänkin vaikutti ärsyyntyvän muhun. Mua kiellettiin huutamasta, oletin sen takia, että saisin hengityksen pidettyä rauhallisempana. Kivusta huutamisen lopettaminen oli kuitenkin mahdotonta, koska ihan rehellisesti sattui niin v*tusti. Yritin purra kättäni ja sillä tukahduttaa kivusta huutamisen, se kiellettiin myös. Olisi pitänyt maata täysin rentona, hengitys aivan tasaisena päästämättä ääntäkään. No, vähän helpommin sanottu kuin tehty niissä kivuissa :(
Jossain kohtaa lääkäri sanoi että ”sun täytyy lopettaa toi huutaminen ku täällä on niin huono äänieristys ettei kuulu tonne käytävään tähystystä odottaville potilaille”. Kiitos, ne käytävässä odottavat potilaathan siinä vaiheessa mulla olikin mielessä, kun en yksinkertaisesti pystynyt oleen kivusta huutamatta. Uhattiin myös lopettaa operaatio, jos en ole hiljaa. Kaiken huippu oli se, että toinen hoitajista kivahti lääkärille että ”korviin sattuu”, kun huusin kivuissani. Just sillä tavalla, että lääkärin pitäis komentaa mut hiljaseks. Ja tosiaan kättä en olis saanut myöskään purra, minkä avulla sain oltua hiljempaa. Siinä vaiheessa rupes paniikki iskemään ja itkin ihan paniikissa loppu toimenpiteen ajan.

Ei saatu edes loppuun asti tähystettyä, jos on tarvetta tehdä uudelleen, niin pakko tehdä nukutuksessa. Joo ok, tämän ymmärrän kyllä. Mutta mun mielestä tollaset ”korviin sattuu”-nurinat hoitajalta tossa kohtaa on aika asiattomia? Keltään ei minkään näköistä empatiaa kun itkin paniikissa. No, en mä nyt mitään kädestä kiinni pitämistä kaivannut, mutta edes sitä ettei oltais ihan mulle näytetty sitä kuinka hankala ja hirveä potilas olen, kun sattuu. Lisäksi syyllistäminen mua siitä, etten ole saanut esilääkitystä, koska en todellakaan tiennyt tota operaatiota noin hirveäksi. Lääkäri vaan sanoi, että noin nuorille pitäis aina antaa esilääkitys (kiva, mistä mä sen olisin tiennyt). Annettiin vaikutelma, että olen paska ja hankala potilas, kun sattuu. Onko tää teidän mielestä asianmukaista kohtelua? Vielä toimenpiteen jälkeenkin itkin paniikissa.