Käyttäjä10803
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Heh, että sellainen tarina, läski joka ei vain osaa ja välitä ja aloittaja sankarina yrittää parhaansa tämänkin taakan alla.
Tee seuraavaan tarinaan ainakin seuraava muutos: Syömishäiriöstä kärsivä ei vedä övereitä julkisesti muiden seurassa. Se "synti" tehdään salassa yksin muiden katseiden ollessa poissa.
No ei ole noin yksinkertaista, kyllä mä ainakin söin liikaa myös seurassa. Toki se hävetti, enkä tolkuttomasti ahminut muiden edessä, mutta jonkin verran kuitenkin.
Ja ap:lle: se konkreettinen paino ja lihavuus on tässä kohtaa täysin toissijaisia asioita. Niin kauan kuin sinä ja todennäköisesti ystäväsikin, vaikka se ei päällepäin näkyisikään, keskittyy painoon ja pohtii laihduttamista, se ystävän kierre vain syvenee.
Oikeasti tärkeintä olisi keskittyä siihen masennuksen selättämiseen ja hyvien asioiden tekemiseen itselle. Siihen kuuluu myös miellyttävän liikunnan aloittaminen ja itselle ja keholle hyvää tekevän ravinnon syöminen. Mutta ei mikään kalorien laskeminen tai kilojen kyttääminen.
Vierailija kirjoitti:
Kaikille on tehtävä heti syntyessään isyystesti. Ei kusetus muuten lopu koskaan. Ihan kaikille automaattisesti, niin kukaan ei loukkaannu eikä ota sitä epäluottamuksena.
Kunhan sitten selvitetään isä myös oikeasti ja tehdään sekin julkisesti. Ei siinä vain nainen ole yksin petosta tehnyt.
Tasa-arvoa siis kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa sanoa että pienellä ikäerolla olevien lasten vanhemmat olisivat tainnoksiin asti väsyneitä. Onhan siinä touhua, mutta en kyllä ole (tai miehenikään) tainnoksiin asti väsymys.
Väsymys tulee esim. siitä, etten malta mennä ajoissa nukkumaan tai jos yö on muuten rikkonainen, viikon kestäneestä korkeasta kuumeesta tai jostain muusta. Ei sinänsä lapsista.
Kun lapsia on, on pakko miettiä omia prioriteettejaan uusiksi ja ajattelu ei voi olla täysin minäkeskeistä, vaikka itsensä on hyvä muistaa jaksamisenkin kannalta.
Mulle esim. on ollut selvää että kun lapsia on pienellä ikäerolla, voi jotain tiettyä hommaa olla enemmän kuin muuten olisi. Vaikka vaipparallia. Tai että yöt voivat olla rikkinäisiä, jos lapset eivät nuku hyvin.
Eli ei, nämä asiat eivät tulleet järkytyksenä - tosin olen paremminkin yllättynyt siitä kuinka helppoa tämä on :D
No se riippuu paljon niistä lapsista onko helppoa vai vaikeaa. Meillä kaksi lasta isolla ikäerolla, eka hyvä nukkumaan ja helppo muutenkin. Ei ollut raskasta. Toinen taas niin huono nukkumaan ja vaativa muutenkin, että jäi se haaveiltu kolmas lapsi tekemättä. Olin kyllä ihan tainnoksissa väsymyksestä, vaikka oli vain yksi pieni lapsi. Jos olisi ollut kaksi, olisin varmaan päätynyt hullujenhuoneelle tai rekan alle.
Oikeassa olet, niinhän se on että lapsista se on kiinni. Ja saman perheen sisällä voi olla keskenään hirveän erilaisiakin lapsia.
Tarkoitin lähinnä edellä sitä, että ei tuo tainnoksissa olo välttämättä siihen pieneen ikäeroon liity, kun väsymystä ja haastavia tilanteita voi olla toisenlaisissakin perhetilanteissa.
Mulle itselleni on ollut yllätys, kuinka eri tavoin asiat voi olla perheissä, vaikka lapsia olisi saman verran, samalla ikäerolla jne. Joku toinen voi kokea toisen asian hirveän raskaana, kun itse sitä sietää paremmin ja päinvastoin. Näistä pitäisi puhua enemmän.
Lisäksi vielä sama lapsikin voi olla älyttömän erilainen eri ikäisenä. Mulla on lähipiirissä lapsi, joka oli vuodet 0-3 kuin riivattu, siis niin hirveän raskas lapsi, että olisin heittänyt seinään sen sata kertaa jos olisi oma. Joka päivä tuntikausia järjetöntä raivoamista aivan järjettömistä asioista, ja mikään, yhtään MIKÄÄN ei auttanut, paitsi kasvaminen ja kypsyminen. Sitten n. kouluikäisestä eteenpäin lapsi on ollut kuin ajatus, osaa käyttäytyä kaikissa tilanteissa (aikuisten mielestä) hyvin, eli on rauhallinen, hiljainen, ei vaadi yhtään mitään koskaan. Murrosikä meni kotona istuessa, koska kavereitakaan ei oikein ollut.
Mutta siis joo, lapset on tosi erilaisia, paitsi keskenään, myös eri ikäisinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tahtoa rakastaa myötä ja vastoin käymisissä. Anteeksi antaen toinen toiselleen sydämestään asti. Tämä vaatii nöyryyttä ja rakkautta.
Pyytää apua ja ottaa apua vastaan sillon ku sitä tarvitaan. Jokainen meistä tarvitsee apua joskus.
Perheen hajoaminen tuottaa paljon surua kaikille osapuolille. Rohkeasti pyytäkää apua ajoissa esimerkiksi
neuvolasta tai sossusta.
Muistakaa lapsia ei tehdä vaan ne saadaan Jumalan lahjoina. Lasten takia ei myöskään tuu ero.Viestisi oli kaunis enkä halua mitätöidä sitä, mutta totean vaan että APUA EI SAA VAIKKA PYYTÄÄ. Olen ollut itse pahassa tilanteessa kun olin kotona vauvan ja taaperon kanssa ja uuvuin ja sairastuin fyysisesti. Meillä on tylyt piittaamattomat isovanhemmat, eivät edes yhtä ainoaa kertaa auttaneet vaikka itkien pyysin. Neuvolasta ei saatu apua kun ei oltu lastensuojeluperhe (eli lapsilla oli kaikki hyvin). Soitin seurakunnan, sosiaalitoimen, lastensuojelun, ihan KAIKKI läpi ja pyysin apua, en saanut. Viimein tarjottiin ainoana apun sitä että lapset voi ottaa huostaan pahimman sairausvaiheen ajaksi ilman lasu-perustetta.
Joopa joo. Itse piti selvitä taas kerran. Mies joutui jäämään pois töistä useaksi kuukaudeksi ja koko talous romahti kun palkkaa ei tullut kuukausiin, lainat jäi maksamatta. Tänä tapahtui vielä erityäin vauraassa länsisuomalaisessa kunnassa jossa kunnan kotisivuillakin luki että ”tuemne ja autanme lapsiperheitä jaksamisessa”.
Tokihan sielläkin oli lakisääteinen kotiapu lapsiperheelle - paperilla korulauseena. Se oli organisoitu niin että JOS vanhusten kotihoidosta jää ylijäämätesurssia niin se voi tehdä mahdollisesti lapsiperheen kotiapua. No ikinä sitä ylimääräistä käsiparia ei ollut.Mulle jäi ikuinen pelko ja kauhu siitä miten apua ei saa vaikka soitta ja pyytää kaikists paikoista!
Teitkö itsestäsi/perheestäsi lastensuojeluilmoituksen?
Jeps. Just luin yhdestä keskusteluryhmästä, kuinka yksi nainen valitti kuinka on pakko päästä vähäksi aikaa töihin, kun on ollut monta vuotta lasten kanssa kotona, yksi on erityislapsi. Ja kuinka hänen miehensä ei hoida lapsia tai vie päiväkotiin tai sitä ja tätä ja tota. Niin ja taloudellinen tilannekin on ihan kuralla.
Ja lopuksi se ylläri: Tottakai tämä nainen on raskaana.
Että hei, kyllä sitä nyt nainenkin voisi vähän ottaa vastuuta elämästään. Miksi pitää tehdä kolmas, neljäs tai viides lapsi tilanteeseen, joka on jo valmiiksi ihan perseestä? En vaan ymmärrä, en sitten millään.