
käyttäjä-11339
Seuratut keskustelut
Kommentit
Jos haluaa asua lähellä palveluita, liikenneyhteyksiä ja ulkoilualueita ja kaikki kivenheiton päässä toisistaan, ei liene paljoa Leppävaaraa parempaa paikkaa Suomessa. Kaikkia yksittäin löytyy jostain paremminkin, harvoin niin lähekkäin ja Leppävaara on onnistunut kokonaisuudessa.
Yhtä turha niitä on vertailla kuin vaikka eri urheilulajin olympiakultaa toisen lajin maailmancupin voittoon.
Samasta keskustelin juuri pari tuntia sitten puolisoni kanssa. Hän totesi, että on vaihtanut lapsia kuskatessa juuri noiden mainosten takia Novalta YleX:lle, kun siellä ei ole mainoksia. Mutta törmännyt ongelmaan, kun siellä puheet on melko törkyistä.
Populaarimusiikin suhteen vaihtoehdot radioasemilla on melko vähissä. Ja tv-kanavilla saa konkreettisesti katsoa jellyjortikkaa, jos haluaa lasten kanssa katsoa vaikka musiikkikisaa.
Minulla mitattiin sairaalassa leikkauksen jälkeen kotiutusaamuna ensin 34,8 ja sen jälkeen hoitaja mittasi uudelleen 35,0. Hoitaja välitti tiedon lääkärille, lääkäri ei ollut huolissaan. En tiedä syytä, eikä lääkärikään sellaista sanonut. En muista oliko muitakin kokeita samana aamuna.
Olen myös joskus mitannut korvalämpömittarilla alhaisia lämpöjä. Kainalomittarilla myöhemmin tarkistaessa on ollut helppo huomata, että korvalämpömittari oli väärässä. Ostin uuden parin siihen, mutta sekään ei korjannut tilannetta, joten päätin vielä kokeilla vain pestä sen linssin, koska tuollainen virhe tekisi siitä jokatapauksessa turhan. Sen jälkeen se alkoi taas näyttää oikein.
Tuollaisen uhkan varalle on syytä säätää laki, ettei yksikään Seinäjoella lääkärin tutkinnon suorittanut saa olla yksin päivystyksessä. Pitäisi olla helppoa, koska siellä ei ole lääketieteellistä tiedekuntaa.
Aika rankkaa aliarviointia lääkärien kielitaidosta ja kyvystä oppia, jos kuvitellaan, että ala joka kerää Suomen parhaimmilla todistuksilla opiskelemaan lähtevät eivät oppisi kouluruotsin jälkeen yliopistossa virkamiestason ruotsia. Aika todella moni lääkäri on päivystyksessä käyttänyt jo paljon ennen Seinäjoelle muuttoaan ruotsia. Seinäjoki ei sattuneesta syystä ole paikka jonne hakeutuu suomenkielisistä lääketieteellisistä kauheasti kandeja, keikkatyö tarkoittaisi useampien satojen kilometrien ajoa työkeikkaa varten.