katjaa
Seuratut keskustelut
Kommentit
Jee, kivaa! Käytän Google chromea nettiselaimena, ja tämä *keleen viestinkirjoitusalue ei toimi siinä. Kurjaa jos tätä varten täytyy avata toinen nettiselain. :/ Tosin olen nyt työkoneella, voi olla ettei tässä ole kaikki javat ja flashit ajan tasalla, joten pitää kokeilla kotona uudestaan. Kurjaa tosiaan myös se, että osa viesteistä hävisi taivaan tuuliin. :/ Mulla oli myös kirjautumisongelmia melko prikulleen samalla lailla kuin sullakin Repale.
Mulla on nyt aika kova stressi päällä. Erno on myös huolissaan, koska en osaa käsitellä stressiä kunnolla, ja se purkautuu sitten itkuisuutena ja kärttyisyytenä. Kuuntelin eilen mitä suustani tuli, ja melkoista drama queen-showtahan sieltä tuntuu tulevan. Kaikki murheet suurenee enkä osaa nähdä niistä parhaita puolia. Ei jotenka keskittyminen riitä tekemään niistä voimavaroja taakan sijaan. Itseäni voin syyttää, tekemättömät työt ahdistaa, ja uutta hommaa tulee koko ajan lisää vaikkei vanhojakaan saa pois alta. Mulla tippuu tukkaa päästä ihan hirveesti stressin takia, ja se alkaa olla merkki äärirajojen lähestymisestä, ainakin jos omaa historiaa katson. Nyt olisi hyvä jakaa omia hommia muille, ja sanoa ei uusille jutuille. Mut se on mahdottoman vaikeeta.
Ja mun dieetti ei ole mennyt ihan 100%:sti. En ole ollut kotona, jotta olisin voinut syödä kuten kuuluu. Mulla on joka päivä jäänyt iltapala syömättä, ja päivällisenkin onnistuin vasta eilen sovittamaan aikatauluuni. Tänään, dieetin neljäntenä päivänä, aion syödä kaikki ateriat, jotka ruokavaliooni kuuluu. Lisäksi kävelin töihin, ja iltapäivällä teen kotona lihastreenin. Tämä päivä tulee olemaan sellainen kuin kuuluukin.
Mun täti kyseli eilen, että koskas meille tulee vauva. Myhäilin vaan, että on siitä jotakin puhuttu, mutta kerron sitten kun on jotain kerrotavaa. Hän on niin tohkeissaan kun tyttärensä on raskaana :) Nyt tuntuu ihan hyvältä odottaa se vajaa 2kk ehkäisyn loppumista. Stressitilanne ei ole hyväksi vauvahaaveille. Vaikeuttanee hankintaa.
ekpi: Sekalaiset tunteet varmaan kuuluu tähän mylläkkään, sillä mullakin on välillä pelonsekaisia tunteita. Mitä jos tää on ihan susi juttu? En osaa olla äiti? Jos lapsi on kehitysvammainen? Onko lisääntymisessä nyt mitään järkeä? Toisaalta jossittelu ja arvuuttelu ei auta yhtään, päinvastoin: se luo epävarmuutta. On syytä pitäytyä päätöksessä ja edetä suunnitelmien mukaan. Periaatteita pitää olla ja niistä pidetään kiinni! Muistetaan kuitenkin, että kukaan ei ole tahtomattaan vauvakuumeilutilassa. :D
En tiedä mitä miehen päässä liikkuu ja kuinka kova se kuume on, mutta ihan on lapset kuulemma tervetulleita meidän perheeseen. Hyvä niin. En oikein osaa kuvitella omaa miestäni missään hormoonipöllyissä höpöttämässä vauvajuttuja, sen verran pidättyväinen se on :D Kyllä se on minä joka höpöttää, ja tuo hymyilee ja ymmärtää ja naureskelee sille, etten saa töissä mitään aikaiseksi kun ajattelen vaan vauvoja. :D
tirlittantaa: Todella ikävä tuo kilpparihomma :/ inhottavaa aloittaa peruslääkitystä kun ois muitakin suunnitelmia. Mutta pääasia, että homma on nyt hoidossa, eikä tule yllätyksenä vaikka raskaana ollessa.
Jessöör, olen tilannut lisäravinnepaketin tukemaan tulevaa 6 viikon superdieettiäni. Tavoitteeksi asetan itselleni kunnianhimoisen 8 kilon pudotuksen, mutta en soimaa itseäni, jos pudotankin vain 7 kiloa. Nämäkin kilot karistan vain saadakseni ne takaisin raskaudessa, jippii. :D Noh, eipähän ole tuplamäärää pudotettavaa synnytyksen jälkeen!
Huomenta ja hyvää alkanutta viikkoa!
Tervetuloa mukaan uudet!
Meillä oli aivan upea viikonloppu. Vuokrattiin mökki saaristosta viikonlopuksi, ja käytiin pilkillä ja ulkoilemassa. Oli ihan mahtava keli! Kalaa ei tullut, mutta nautiskeltiin sitten evästä ja (minttu-)kaakaota meren jäällä.
63 päivää ehkäisyn päättämiseen. Mä vähän luulen, ettei me odotella mitään luomumenkkoja. Mulla on tammikuussa tullut kahdet menkat kahden viikon välillä. Mun kierto voi olla ihan mitä sattuu, tai sitä ei ole ollenkaan. Varaudun myös henkisesti siihen, että vuodan ekan kuukauden putkeen. Kaikki on mahdollista. Alan tikuttamaan ovulaatiota sitten vaikka joka toinen päivä, kunnes se tulee kohdalle. Toisaalta, kuten aiemminkin olen todennut, tällä pupuilulla olisi vaikea edes ohittaa sellaista hedelmällistä aikaa.
Viime viikolla tapahtui mun päässä naksahdus. Kustansin itselleni Fitfarmin Superdieetin 6:ksi viikoksi. :D Yllykettä toi ehkä se, että meidän työporukasta (sama kahvipöytäseurue siis, ei sentään koko työpaikan ihmiset) suurin osa lähti tähän hommaan nyt mukaan. Sosiaalinen paine on tehokas! Pudotettavaa ois 18 kiloa jotta olisin tavoitteessani, mutta kuudessa viikossa olisin onnellinen jo 8 kilon pudotuksesta. Olisin sitten jo normaalipainon puolella nipinnapin. Dieettaan ainakin sinne ehkäisykapselin poistoon saakka, ja kysyn siellä sitten, miten menettelen jatkossa. En rupee laihduttamaan vauvan kustannuksella, mutta sitä ennen yritän saada kropan mahdollisimman hyvään tasapainoon. Foolihappo ois varmaan syytä alottaa jo.
vauvaunelmia: tiedän tunteen kun kaikki painaa päälle. Meillä on töissä just nyt semmonen tilanne. Mulle sysätään uusia töitä jatkuvalla syötöllä vaikka vanhojakin on vielä jonossa tekemättä. Ja toinen toistaan kiireellisempiä asioita. Mulla on myös stressitaso melko korkeella tällä hetkellä. Työmoraali alkaa rakoilla, ja toivoisin vaikka sairastuvani vatsatautiin tai kovaan flunssaan, jotta saisin pari päivää vain levätä.
Varsinaisten työkiireiden lisäksi myös stressaa vähän Erno ja ystävät. Tai siis kun niillä on kaikilla jotain töitä mulle. Erno meinaa, että mä rupeen ompelee kaikkia nahkatavaroita (prätkiin kahvahapsuja, pyörälaukkuja, liivejä, rannekkeita jne) ja että mentäis sitten eri puolille Suomea rompetoreille niitä myymään. Siistii. Missäköhän vaiheessa mä kerkeen tällasia tekemään, kun firaabeliasiakkaidenkin työt odottaa tekemistään? On hääpuvun korjausta ja kirjailua, rattaiden päällisten tekoa, koirien haalareiden korjausta, vetoketjujen vaihtoja takkeihin... Huhhuh. Erno on nyt melkoisen innoissaan nahkahommista, ja on jo valmis hankkimaan meille kotiin toisen teollisuuompelukoneen. (Ok, tää oli kyllä positiivinen yllätys!) Ihan mielellänihän mä kyllä ompelen näitä nahkajuttuja, mutta jostain muusta pitää sitten vähentää. Vähentäisin mielelläni ihan päivätyöstäni, joka on nykyään kaukana ompelusta, jota alunperin tulin tähän firmaan tekemään.
Mutta hyviä uutisia: mun ystävä sai yöllä vauvan. Juteltiin vielä illalla facebookissa, että ei kai se vielä synny, jotain harjoitussupistuksia varmaan. No kuusi tuntia jälkeenpäin oli poika maailmassa ihan luomuna. Ihanaa! Saan kuulemma paijata sitten. :D HYVÄ!
Heippa hei!
Uusi viikko alkaa uudella asenteella. Viikonloppuna tulin päätelmään, että dieetti menee miten menee, mutta kieltäydyn ottamasta siitä stressiä, koska siinä kärsii sitten muutkin. Ei hyvä. Tekemättömät työt ei kummittele enää niin paljoa, tosin niitä on taas väännetty keskellä yötä. Tein ystävälle tosiaan kahdet rattaitten päälliset ja yhden sitterin päällisen, ja tuli hienot. Perin ne kun tulee oma tarve. :D Meillä on perintäsopimus myös eräästä vauvojen makuupussista! Ja sain häneltä uusimman Vauva-lehdenkin, ihanaa :)
49 päivää ehkäisyn päättymiseen. Ihanaa kyllä lukea kuinka teilla joillain alkaa yrittäminen, ekat luomumenkat jne. :D <3